Toinen World Cup -niminen turnaus pelattiin elo-syyskuussa 2004. Joukkueet ja lohkojako olivat saman kuin vuoden 1996 turnauksessa. Euroopan lohkossa pelasivat Suomen lisäksi Ruotsi, Tšekki ja Saksa. Pohjois-Amerikan lohkossa pelasivat Kanadan ja Yhdysvaltojen lisäksi Venäjä ja Slovakia.
Euroopan lohkon ottelut pelattiin Helsingissä, Tukholmassa, Prahassa ja Kölnissä. Pohjois-Amerikan lohkon ottelut pelattiin Torontossa, Montrealissa ja St. Paulissa. Vuoden 1996 World Cupista poiketen myös kaksi puolivälieräottelua pelattiin Euroopassa, kun Suomi ja Ruotsi aloittivat pudotuspelitaipaleensa omissa kotihalleissaan.
Välierät pelattiin Pohjois-Amerikassa, Kanadan Torontossa ja Yhdysvaltojen St. Paulissa. Vuoden 1996 World Cupista poiketen mestaruus ratkesi yhdessä finaalissa, joka pelattiin Torontossa.
Upean turnauksen pelannut Suomi hävisi finaalissa Kanadalle 3−2. Suomalaisista puolustaja Kimmo Timonen ja hyökkääjä Saku Koivu valittiin turnauksen tähdistökentälliseen. Kanadalta tähdistöön pääsivät maalivahti Martin Brodeur, puolustaja Adam Foote ja hyökkääjä Vincent Lecavalier.
Leijonien paras pistemies oli Timonen tehoilla 1+5. Saku Koivu oli kolmella maalillaan Suomen paras maalintekijä.
Tähdistökentällisen täydensi turnauksen pistepörssin voittanut ruotsalaishyökkääjä Fredrik Modin. Lecavalier valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, vaikka keskushyökkääjää ei alun perin valittu joukkueeseen, vaan tämä pääsi mukaan Steve Yzermanin jäätyä pois loukkaantumisen takia.
Leijonat pelasi alkulohkon tappiotta, mutta pukukopissa kuohui
Verrattuna vuoden 1996 World Cupiin oli Suomi tällä kertaa saanut lähes täysin NHL-pelaajista koostuneen miehistön. Ainoastaan hyökkääjät Mikko Eloranta, Jukka Hentunen, Ville Peltonen ja Mikko Koivu eivät turnausta edeltäneellä kaudella pelanneet NHL:ssä.
Elorannalla, Hentusella ja Peltosella oli kuitenkin NHL-kokemusta ennestään, ja Koivukin aloitti Pohjois-Amerikan uransa World Cupin jälkeen.
Kokoonpano-ongelmia Suomella kuitenkin oli. Leijonien valmentaja Raimo Summanen oli nimennyt kokoonpanoon puolustaja Jere Karalahden, joka ei saanut NHL:ltä pelilupaa. Karalahti oli vuonna 2002 kieltäytynyt NHL:n päihdeohjelmasta, mikä johti puolen vuoden pelikieltoon ja paluuseen Eurooppaan.
Karalahden tilalle nimetty Janne Niinimaa puolestaan jätti joukkueen omasta aloitteestaan tasapeliin päättyneen Ruotsi-ottelun jälkeen ajauduttuaan erimielisyyksin valmentaja Summasen kanssa. Summanen on myöntänyt ripittäneensä pelaajia Ruotsi-ottelun peliesityksistä.
Suomi johti alkulohkon ratkaisevaa ottelua ensimmäisessä erässä kahdesti kahdella maalilla, mutta Ruotsi onnistui kirimään tasoihin. Tasapeli kuitenkin riitti lohkovoittoon, mikä toi Suomen puolivälierävastukseksi Euroopan lohkon jumboksi jääneen Saksan.
Ennen Ruotsi-ottelua Leijonat oli voittanut alkulohkossa Saksan ja Tšekin päästämättä maaliakaan. Ruotsi keräsi alkulohkossa saman pistemäärän, mutta Suomi voitti lohkon paremman maalieron turvin.
Tšekki onnistui alkulohkossa voittamaan vain Saksan, mutta joukkue lähti turnaukseen ikävistä lähtökohdista. Joukkueen päävalmentaja Ivan Hlinka kuoli auto-onnettomuudessa vain pari viikkoa ennen turnauksen alkua, ja hänen tilalleen nimettiin Vladimir Ruzicka.
Pohjois-Amerikan lohkon voitti puhtaalla pelillä Kanada, joka päästi alkulohkon kolmessa ottelussa vain kolme maalia. Venäjä selviytyi kahdella voitolla lohkokakkoseksi ja jätti Yhdysvallat kolmanneksi. Slovakia jäi huippuluokan NHL-pelaajista huolimatta lohkon viimeiseksi.
Suomi venyi finaaliin asti, mutta joutui tyytymään hopeaan
Leijonat aloitti pudotuspelit Saksaa vastaan Helsingissä. Puolivälieräottelu oli huomattavasti alkulohkon kamppailua tasaisempi ja ratkesi Suomen eduksi vasta Elorannan maalilla muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Toisessa Euroopan puolivälierässä Tšekki yllätti Ruotsin Globenissa numeroin 6-1. Tšekin sankareita olivat kaksi maalia tehnyt Milan Hejduk ja tehot 1+1 kerännyt Martin Straka.
Pohjois-Amerikan jatkopeleissä Kanada jyräsi Slovakian 5−0. Yhdysvallat puolestaan venyi kotiyleisönsä edessä voittoon Venäjästä. Keith Tkachuk oli amerikkalaisten ykköspelaaja iskemällä neljä maalia ja syöttämällä yhden. Mike Modano keräsi neljä syöttöpistettä ja Brian Rafalski kaksi.
Välierissä Suomi kohtasi Yhdysvallat. Tällä kertaa täyteen myyty St. Paulin halli ja kotiyleisökään ei amerikkalaisia auttanut, kun Leijonat otti 2-1-voiton Olli Jokisen ja Saku Koivun maaleilla. Kanadan ja Tšekin välieräottelu ratkesi vasta jatkoajalla Lecavalierin maalilla.
Monien yllätykseksi Suomi oli raivannut tiensä finaaliin asti. Suomen aseita olivat tiivis ja uhrautuva pelaaminen yhdistettynä erinomaiseen maalivahtipeliin. Miikka Kiprusoff ei ollut vielä ykkösmaalivahti NHL:ssä, mutta pelasi World Cupissa kaikki Suomen ottelut ja hyvällä tasolla. Tilastojen valossa ainoastaan Kanadan Brodeur oli parempi.
Torontossa pelattu finaali oli tasainen, mutta voittoon asti Leijonien tsemppi ei riittänyt. Shane Doan iski voittomaaliksi jääneen 3-2-osuman kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla eikä Suomi pystynyt kolmatta kertaa Brodeuria ohittamaan. Leijonien maalit tekivät Riku Hahl ja Tuomo Ruutu.
Ruudun tasoitusmaali oli häikäisevän hieno suoritus. Hyökkääjä sai kiekon keskialueella ja ohitti hyvällä liikkeellä sekä taitavalla mailankäsittelyllä yhteensä kolme kanadalaista ja laukoi lopulta kiekon tarkasti ohi Brodeurin.
Kanada voitti mestaruuden häviämättä otteluakaan eikä ollut kertaakaan edes tappiolla turnauksen aikana. Voitettuaan World Cupin 2004 vaahteranlehtipaidat olivat voittaneet neljä viidestä viimeisimmästä arvoturnauksesta. Kanada voitti olympiakultaa 2002 ja MM-kultaa 2003 ja 2004. MM-kisoissa 2002 kanadalaiset olivat kuudensia.
Myös kokonaissaldo Kanada-Cupeista ja World Cupeista oli Kanadan osalta vakuuttava. Jokaisen seitsemästä turnauksesta Kanada päätti finaaleissa häviten vain kahdesti.
World Cup 2004 jäi legendaarisen kanadalaishyökkääjä Mario Lemieux'n viimeiseksi esiintymiseksi arvokisoissa.