Atte Karppinen itse kehuu saaneensa Kärpistä parhaan mahdollisen opin ja valmiudet ammattijääkiekon varalle. Kaikki oli tarkkaan mietitty lähtien siitä, että silloinen A-nuorten päävalmentaja Mikko Manner kävi kädestä pitäen opastamassa ruokakaupassa, mitä pelaajan ruokavalioon tulisi kuulua. Juniorivuosista löytyy kuitenkin Kärppien lisäksi yksi Espoossa vietetty vuosi.
– Ehkä siinä ensimmäisen B-juniorivuoden jälkeen halusin hieman uusia tuulia ja tuttu valmentaja Niko Marttila houkutteli tulemaan. Varmaan Kärpistä olisi ollut luvassa samanlainen rooli, mutta koin tarvitsevani uusia ärsykkeitä ja hieman itsenäistymistä, Karppinen pohti.
Kausi Bluesissa oli onnistunut ja pisteitäkin ropisi yli piste per peli -tahdilla. Visiitti jäi kuitenkin yhteen vuoteen, sillä Bluesin myllerrys toi liikaa epävarmuutta tulevaan.
– Paluu Kärppiin tapahtui lähinnä oman mielenrauhan takia. Bluesin Liiga-joukkue ajautui konkurssiin kauden päätteeksi ja se toi epävarmuutta myös junioripuolelle. Ouluun oli helppo palata, kun tiesi, että kaikki on siellä kunnossa.
Mestiksestä potkua uralle
Kahden A-juniorivuoden jälkeen tie vei Karppisen SaPKoon. Mies olisi voinut kiekkoilla vielä vuoden junioreissa, mutta yhdessä Kärppien valmennuksen kanssa mietittiin, että kehittymisen kannalta siirto Mestikseen ja aikuisten sarjoihin voisi olla paras vaihtoehto. Tuolloinkin yhtenä vaihtoehtona oli IPK, mutta SaPKon tarjoama paketti sai miehen valitsemaan pässinutun.
Kahden tuloksellisesti hyvän SaPKo-kauden jälkeen Karppisen oli jälleen aika etsiä uusia tuulia. Tuolloin elettiin syksyä 2020 ja mies kirjoitti ensi kertaa sopimuksen IPK:n kanssa. Syksy oli kuitenkin hankala: ensiksi Karppisella oli loukkaantumishuolia ja heti niiden helpotettua pisti vuorostaan korona kauden jäähylle.
– Minullahan ei ollut mitään ulkomaan pykälää sopimuksessa. Elokuussa treenasin KalPan mukana ja tarkoitus oli vetää koko kausi Iisalmessa. Korona-tauko kuitenkin venyi ja venyi, eikä enää ollut selvää pääsisikö ollenkaan Suomessa pelaamaan. Kun sitten Itävallasta tuli kyselyjä, niin yhteisymmärryksessä seuran kanssa purettiin sopimus, jotta pääsisin pelaamaan, Karppinen muistelee.
Keski-Euroopan ammattimainen arki miellytti
Itävallan pääsarja oli sarjana laadukas ja kovatasoinen ja Karppisen oli jo lähellä jatkosopimusta seuran kanssa. Joukkue joutui kuitenkin supistamaan kulujaan odottamatta ja muutama suunniteltu ulkomaanvahvistus korvattiin omilla junioreilla. Näin Karppinen jäi ilman sopimusta, mutta kipinä ulkomailla jatkamisesta jäi kytemään
— Kun Itävallan sopimus ei toteutunut, tein IPK:n kassa sopimuksen, mutta nyt molemmille osapuolille oli selvää, että jos ulkomailta tarjous vielä tulee, niin sinne menen. Slovakiasta sitten paikka löytyi, mutta sain heti ruokamyrkytyksen ja sitten loukkaannuin. Pitkän loukkaantumisen aikana minulle oli hankittu korvaava pelaaja, joten yhteisymmärryksessä katsottiin minulle paikka Sveitsin kakkossarjasta, Karppinen kertaa.
Sarja oli varsin erikoinen. Pelillinen taso oli melko lähellä Mestistä, mutta kärkimiesten ja rivimiesten tasossa oli iso ero. Jokaisella joukkueella oli pari todella kovaa ja hyväpalkkaista pelimiestä.
Kolmatta kertaa Iisalmeen
Vaikka kausi olikin repaleinen, ei siitä jäänyt Karppiselle huono maku. Mies näkee itsensä hyvin todennäköisesti vielä tulevaisuudessa ulkomailla pelaamassa, mutta ensi kausi keskitytään IPK:n mukana menestymään.
— Nyt tavoitteena on ehdottomasti pelata ehjä kausi täällä Iisalmessa, kehittyä ja auttaa joukkuetta. Meillä on joukkue, joka on aivan Mestiksen kärkipäätä ja mahdollisuudet mennä vaikka päätyyn asti. Joukkueen sisällä on hyvä kilpailutilanne ja Mestikseen poikkeuksellisen fyysinen joukkue. Meillä on sellaista oikeanlaista kovuutta, mitä en ennen ole Mestis-joukkueissani tavannut, Karppinen suitsuttaa.
Myös kovimmat kilpakumppanit sarjassa ovat Karppisen mukaan ne vanhat tutut. Kiekko-Espoo ja Ketterä ovat totutun kovia, mutta myös esimerkiksi RoKi ja TUTO ovat kasanneet kauteen hyvää nippua. Vaikka päätavoite on nyt tulevassa kaudessa ja viedä IPK vaikka mestaruuteen asti, siintää toki isommat ympyrät yhä pelimiehen mielessä.
— Tottakai halu on pyrkiä vielä ylöspäin. Liiga on se seuraava ykköstavoite henkilökohtaisesti, mutta yhtä lailla ulkomailla pelaaminen laadukkaassa ammattilaissarjassa kiinnostaa. Nyt hyvä Mestis-kausi alle ja katsellaan mitä mahdollisuuksia ensi kesä tuo tullessaan, Karppinen pohtii.