Niko Härkösen uusiutunut IPK on luisteleva ja fyysiseen peliin pystyvä

MESTIS / Haastattelu
Niko Härkösen IPK on vahva kandidaatti Mestiksen kärkikahinoihin. Valmentaja uskoo joukkueen olevan sopivasti tyly molemmissa päissä kaukaloa.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto
Iisalmen Peli-Karhut on kesän aikana uusiutunut rajusti. Nykyisessä joukkueessa on paljon potentiaalia, mutta toisaalta paljon pelaajia, jotka eivät ole kantaneet maalintekovastuuta aikaisemmin. Valmentaja Niko Härkönen odottaa nyt esille nousevan uusia ratkaisijoita.

Iisalmen Peli-Karhujen penkin takana seisoo tällä hetkellä varsin rento ja luottavainen mies. Joukkue on saanut valmistautua rauhassa ja ennen kaikkea täydellä kokoonpanolla ensi viikolla starttaavaan kauteen. Vuosi sitten Niko Härkösellä saman penkin takana olo oli hieman toinen. Joukkue oli harjoituskaudella rankasti vajaa, eikä kokoonpanoa saatu oikein rauhoitettua edes kauden aikana.

– Nyt harjoittelussa säilyy tietty tuoreus ja on mahdollista treenata täysillä. Toki se myös helpottaa peluuttamista ja niiden oikeiden koostumustenkin etsimistä. Ennen viime kautta iso osa energiasta meni siihen, että löysi sellaisen tasapainon harjoitella, että treenataan tarpeeksi laadukkaasti, muttei tapeta pelaajia harjoituskuorman alle, Härkönen pohtii.

Kun nyt joukkue on saanut harjoitella yhtenäisesti rauhassa, ei tekemisen kanssa ole lähdetty kiirehtimään. Joukkue on uusiutunut paljon ja tämän takia joukkueen yhteen hitsautumiseen on annettu aikaa. Kokonaisuutena Härkönen näkee joukkueen uusiutuisen etupäässä hyväksi asiaksi.

– Itse näkisin, että neljän yhteisen vuoden jälkeen nyt on ehkä hyvä aika uusiutumiselle. Muutama kokenut pelimies lopetti tai lähti etsimään uutta, mutta toisaalta ollaan saatu uutta virtaa ja uusi alku tarinalle, Härkönen maalaa.

Uuden joukkueensa Härkönen näkee erityisesti työteliäänä ja luisteluvoimaisena joukkueena, mikä on positiivisella tavalla näkynyt harjoituspeleissä. Kamppailupelaaminen on niin ikään hyvin paketissa, mutta pelien ratkomiseen maalien tekemisen muodossa kaivataan vielä hiomista.

– Meillä on paljon potentiaalisia pelaajia, jotka eivät kuitenkaan entisissä seuroissaan ole kantaneet isoa maalintekovastuuta. Heistä odotan muutaman lyövän itsensä läpi tänä talvena. Muuten olen erittäin tyytyväinen hyökkäyspään hyökkäys- ja puolustuspeliin. Omaan päähän sitä vastoin odotan vielä tylympiä ratkaisuja, Härkönen summaa.

Tavoitteena pelaajia kehittävä pelitapa

Pelillisesti isoja muutoksia ei Härkösen pelikirjaan ole tulossa tulevalle kaudelle. Pelitapa on pitkälti sama tuttu pelaajia kehittävä, mutta ehkä pientä hienosäätöä voidaan kauden mittaan havaita.

– Pelitavasta ollaan puhuttu, mutta harjoituksissa sitä ei vielä ole lähdetty isommin toteuttamaan. Muutosta on tulossa lähinnä kiekolla rytmittämiseen, jolla voidaan kontrolloidusti oikeilla hetkillä hidastaa peliä, ettei mennä aina vain sataa päästä päähän, Härkönen paljastaa.

Vaikka joukkue on paperilla varsin valmis sarjan alkamiseen, tähyillään Iisalmessa vielä yhden keskushyökkääjää pelaajamarkkinoilta. Yhteistyö KalPan kanssa tuonee niin ikään lahjakkaita nälkäisiä nuoria Kankaan montun yleisön ihasteltavaksi, mutta näistä ei joukkueiden välillä ole vielä puhuttu sanallakaan.

– Maalivahtiosasto ja puolustus on meillä tasaisen vahva, mutta sentteri meillä on edelleen hakusessa. Yhteistyö KalPan kanssa jatkuu, mutta loukkaantumiset määräävät paljolti sen, miten pelaajia joukkueiden välillä liikkuu, Härkönen toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle