Suomi avasi U18-kotikisat 3–1 voitolla Latviasta. Suomen maalia vartioinut Petteri Rimpinen oli lähellä pelata jopa nollapelin, mutta ottelun loppuhetkillä Latvia rikkoi kuparisen Aatos Koivun ulosajosta seuranneen ylivoiman aikana.
Suomen parhaana palkittu Rimpinen oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.
– Tämä oli joukkuevoitto. Pelasimme hyvin viisikkona ja olimme parempi joukkue tänään.
Suomen hallinnasta johtuen Rimpinen selvisi kohtalaisen pienellä työmäärällä. Torjuntoja kertyi lopulta vain 14 kappaletta. Rimpinen myöntää, että vetojen vähyys luo oman haasteensa maalivahdille.
– Se on hankalaa aina, mutta olen jo tottunut siihen kauden aikana, kun niitä on useampi tullut.
Espoon hallin erikoisuutena ensimmäisenä kisapäivänä toimi tulostaulun sijainti. Normaalista poiketen kentän keskipisteen yläpuolella sijaitseva mediakuutio oli pois käytöstä. Pelikello näkyi näytöllä ainoastaan hallin toisessa päädyssä, joten pelikellon seuraamisessa tuli haastetta myös Rimpiselle.
– Muutaman kerran jouduin toisessa erässä katsomaan selkäni taakse. Pari kertaa vanhasta muistista yritti katsoa mediakuutiolle, mutta siellä näkyi vaan kellonaika.
Ei paineita varaustilaisuudesta
Kisat pelataan Rimpiselle tutussa hallissa, sillä kuluneen kauden hän pelasi Kiekko-Espoon riveissä. Kirkkonummelta lähtöisin oleva maalivahti hehkuttikin mahdollisuutta pelata kotiyleisön edessä.
– Ihan mahtavaahan tämä on, ei voisi edes unelmoida tällaisesta. Pitää nauttia tästä hetkestä.
U18-kisoja pidetään loistavana näyteikkunana NHL-varaustilaisuutta silmällä pitäen. Myös Rimpinen on varattavissa tulevana kesänä. Mitään paineita nuori maalivahtilupaus ei kuitenkaan tästä ota.
– Ei sitä ehdi miettiä pelin tiimellyksessä. Keskitymme vain joukkueena voittamiseen, meillä ei ole mitään muuta mielessä.