KalPa selvitti tiensä Naisten Liigan pudotuspeleihin alemman jatkosarjan kautta yhdessä HPK:n kanssa. Kuopiolaiset ovat paremmuusjärjestyksessä viimeinen joukkue, joka lunasti paikkansa kevään huipennukseen.
Joukkueen kausi on ollut vivahteikas ja tietyllä tapaa nousujohteinen. Kokenut hyökkääjä Johanna Juutilainen, 32, ei muistele kauden alkupuolta lämmöllä.
− Jos lähdetään ihan alkusarjasta, niin sieltä jäi aika huono fiilis koko joukkueelle. En muista, milloin KalPa olisi ollut noin huono alkusarjassa. Mitä me olimme, toiseksi viimeisiä. Vain Sport, joka ei voittanut peliäkään, jäi meidän taaksemme.
− Oli tiukkoja pelejä, yhden tai kahden maalin tappioita. Oli heikko alkukausi, mutta myös huonoa tuuria. Jatkosarjasta jäi hyvä fiilis. Paransimme peliämme paljon. Tosin, osa joukkueista oli vähän heikompia, mutta kuitenkin paransimme, Juutilainen toteaa.
KalPa todellakin uiskenteli pahimmillaan syvissä vesissä, eikä tunnelma ollut katossa.
− Jossain vaiheessa meillä oli pelkona sarjasta tippuminenkin. Sekin on meille voitto, että säilytimme sarjapaikan ja olemme pudotuspeleissä. Lähdemme sinne voittamaan, ihan sama kuka on vastassa.
Vuori kiivettäväksi
KalPa kohtaa Naisten Liigan pudotuspelien puolivälierissä sarjakärki Kiekko-Espoon, joka on hävinnyt koko kaudella vain kaksi ottelua. Haaste on kuopiolaisille siis äärimmäisen suuri.
− Kiekko-Espoo on kova, mutta pudotuspelit on pudotuspelit. Jos kaikki osuu ihan nappiin, niin totta kai voimme haastaa Kiekko-Espoon. Sarja on pitkä, eli kolmella voitolla pääsee jatkoon. Ei se meille ainakaan helppoa ole, mutta kaikki on mahdollista.
Asetelman voi yrittää kääntää päälaelleen. Kukaan ei oikeasti odota KalPan lähettävän espoolaisia laulukuoroon, mutta se saattaakin olla KalPan vipuvarsi yllätysjahtiin.
− Kiekko-Espoolla on toden totta kaikki paineet. Muistan viime kauden, jolloin Kärpät tuli meille vastaan alemman jatkosarjan kautta. Eivät ne olleet meille helppoja pelejä ja toinen meni jatkoajallekin. Asetelma on sinänsä parempi meille kuin heille.
Juutilainen tietää, mikä kevään otteluissa on avain onneen.
− Nuo pelit voitetaan yleensä puolustamalla. Teemme kyllä tarvittavat maalit, jos voitoista aletaan puhua. Puolustuspelissä täytyy onnistua hyvin.
Juutilainen on tähän mennessä tehnyt pisteitä reilusti yli yhden per peli. Alkusarjassa 18 ottelua toivat tehot 6+13=19 ja alempi jatkosarja kohensi saldoa 3+12=15 pisteellä kymmenessä kamppailussa.
− Kausi on mennyt ihan ok. Maalintekoa voisin parantaa, mutta muuten ihan perussuorittamista.
Juutilainen on uransa varrella pystynyt tekemään monen alkusarjan aikana yli kymmenen osumaa. Pisteiden teon lisäksi hän toimii KalPan kapteenina.
Pudotuspelit ovat oma maailmansa
Juutilainen on pelannut pitkän uransa varrella monet pudotuspelit. Kaikilla KalPalaisilla tilanne ei kuitenkaan ole läheskään sama. Hyökkääjä pyrkii tuomaan persoonallaan seesteisyyttä ryhmään.
− Joukkueessamme on paljon tosi nuoria pelaajia ja itsellä kuitenkin sitä kokemusta on paljon. Monet lähtevät ensimmäisiin pudotuspeleihinsä, niin yritän tuoda rauhallisuutta kentälle sekä pukukoppiin.
"Peli ei muutu miksikään, vaan ihan samaa jääkiekkoahan se on."
Juutilainen pelaa oikeutetusti KalPan ykkösketjussa. Hänen kanssaan hyökkäysvitjan muodostavat nuori Kaisla Kortelainen ja olympiapronssia Naisleijonien mukana voittanut Tanja Niskanen.
− Tiedän, että meidän kentällisellemme on tulossa paljon peliaikaa. Täytyy vain onnistua ja tehdä pisteitä. Yli- ja alivoimaa tulee paljon pelattua. Vastuuta tulee paljon, niin yritetään vastata huutoon.
Pelillinen rooli ei ole tullut ilmaiseksi, vaan Juutilainen on kulkenut pitkän tien Naisten Liigan eliittiin. Hän ei jännitä alkavia tosipelejä.
− Tärkein on se, että pelejä on tullut paljon. Itselläkin niitä on yli 300. Varmuus lähteä peleihin ja kyky keskittyä itseen ovat olemassa, joten pystyn antamaan myös muille tsemppiä ja muuta. Nuorista osa on tosi kovia jännittämään, niin yritän auttaa siinä ja tuoda perusjuttuja. Peli ei muutu miksikään, vaan ihan samaa jääkiekkoahan se on.
Vaikka alkusarja oli paikoin kuopiolaisille tervanjuontia, sai joukkue alemmassa jatkosarjassa positiivisia kokemuksia.
− Alemmassa jatkosarjassa tuli paljon onnistumisia laajalla rintamalla verrattuna alkusarjaan. Se palvelee pudotuspelejä ajatellen, että on tullut jonkunlaisia onnistumisia. Jos olisimme pelanneet ylempää jatkosarjaa, niin pelit olisivat olleet samaa kuin alkusarjassa.
Kohti isojen panostelen pelejä
Vaikka KalPalla on allaan helpompien otteluiden myötä hyviä otteluita, olisi joukkue mieluummin pelannut ylemmässä jatkosarjassa.
− En sanoisi, että tämä helpompi on. Jos olisimme olleet sijoilla kolmesta kuuteen, niin siellä kaikki neljä joukkuetta on melko tasaisia. Nyt, kun tulee heti sarjan ykkönen vastaan, niin ei se lähtökohtana ole niin hyvä. Kun miettii pelaajien kautta, niin ehkä saadut onnistumiset palvelevat jonkin verran pudotuspeleihin lähtemistä.
KalPa ei ole pelannut espoolaisjoukkuetta vastaan pitkään aikaan.
− Meidän tämän kauden Kiekko-Espoo-pelimme olivat kaikki kauden alkuun. Olisiko viidestä ensimmäisestä pelistä ollut kolme heitä vastaan. Emme ole sen jälkeen kohdanneet heitä ollenkaan, joten se on mielenkiintoista.
Naisten Liigan pudotuspelit ovat mielenkiintoista ja kutkuttavaa aikaa aivan kuten minkä tahansa muunkin jääkiekkosarjan ratkaisumatsit.
− Pudotuspeleissä on oikeasti panosta joka pelissä ja toinen tippuu pois, kun aletaan pelata mestaruudesta. Ne ovat hienoja pelejä ja jokainen ottelu on hieno, kun tiedetään mistä pelataan.
Esimerkiksi miesten puolella Liigassa Tampereen Tappara on menestynyt monena vuonna peräkkäin kurinalaisella ja tarkalla pelillä. Yleisön ylimääräinen hemmottelu on jäänyt pois. Juutilainen ei usko Naisten Liigassa samaan ilmiöön.
− Mielestäni peli ei muutu millään joukkueella pudotuspeleihin mentäessä. Seuraan Tapparaa tosi paljon, joten tiedän millaista peliä he pelaavat keväisin. Siksihän he ovat paljon voittaneetkin. En näe, että Naisten Liigassa tapahtuu sellaista pelitavan muutosta.