Suomen 3−1-voittoon päättyneessä ottelussa Ruotsia vastaan voittomaalista vastasi Naisleijonien ykkösketjun hyökkääjä Kiira Yrjänen, jolle osuma oli turnauksen ensimmäinen. Voiton myötä suomalaisvärit nähdään ensi MM-kisoissa jäleen tasokkaassa A-lohkossa.
− Totta kai tämä oli se, mitä lähdimme hakemaan, kun emme päässeet pronssipeliin tai finaaliin. Tällä on tärkeä merkitys ensi vuoden kisoja ajatellen, Yrjänen pohti.
Naisleijonat ei antanut Ruotsille kovin montaa maalipaikkaa, vaan joukkue suoritti maalivahti Sanni Aholan edessä yhtenäisen pelipuhteen. Yrjänen avasi Suomen ottelustrategiaa.
− Tiivis puolustuspelaaminen, jossa pidimme vastustajan ulkopuolella ja hyökkäsimme itse hyvällä vauhdilla ja teimme paikoista maalit.
Suomi sijoittui MM-kisoissa viidenneksi ja voitti kuusi kaikkiaan seitsemästä pelaamastaan ottelusta. Tšekki osoittautui liian kovaksi palaksi puolivälierässä.
− Totta kai harmi, että ainut tappio tuli siinä kohdassa, mutta muuten hyvää peliä ja sillä lailla ehjä turnaus, että napsimme voittoja, Yrjänen ruoti.