Ruotsi möyhensi Norjan sunnuntai-illan päätöskamppailussa Tampereella maalein 7−1. Tre Kronorin tuore puolustajavahvistus, Pittsburgh Penguinsin Marcus Pettersson, kehui vastustajaa rumista lukemista huolimatta.
− Teimme paljon maaleja, joten siksi peli oli onnistunut. Norja tuli kovaa päälle ensimmäisessä erässä. On nostettava heille hattua siitä, että he tekivät lujasti töitä. Heillä oli myös taitava ylivoima.
Pettersson löysi paikkansa joukkueesta. Tutut pelikaverit helpottivat sopeutumista.
− Tämä on ryhmä täynnä hienoja jätkiä, jotka puskevat samaan suuntaan. Olen myös pelannut heistä muutaman kanssa aiemminkin.
Ruotsi on saanut NHL-pelaajiltaan paljon kielteisiä vastaukia koskien MM-kisaedustusta. Petterssonille Suomeen saapuminen ei aiheuttanut pohdintaa.
− Ikinä ei voi tietää, montako mahdollisuutta saa (pelata MM-kisoissa). Minulle päätös oli ilmiselvä. Tunsin oloni raikkaaksi ja olin ärtynyt hävittyämme NHL:ssä.
Penguins hävisi NHL:n pudotuspelien avauskierroksella New York Rangersille seitsemännessä ottelussa ja joukkueen kausi jäi näin kesken karulla tavalla.
Yhdessä eteenpäin
Johan Garpenlövin johtama Tre Kronor -valmennus ei asettanut Petterssonille suuria pelillisiä vaatimuksia ennen ensimmäistä ottelua.
− He pyysivät vain pelaamaan omaa peliäni, ei paljon muuta. Olen pelannut maajoukkueessa aiemminkin, joten yritän vain pelata varmaotteisesti.
Vaikka Ruotsi oli lopulta numeroiden valossa ylivoimainen länsinaapuriaan vastaan, oli tilanne ensimmäisellä erätauolla vasta 1−0.
− Meidän täytyi terävöittää pelaamistamme avauserän jälkeen. Kuitenkin, koko joukkue haluaa samoja asioita ja kulkee yhteen suuntaan, niin oman tonttinsa hoitaminen on tällaisessa ryhmässä helppoa.
Ruotsi voitti peräkkäiset maailmanmestaruudet vuosina 2017 ja 2018. Nyt joukkue haluaa palauttaa sinikeltaiset värit kultakantaan.
− Odotamme itseltämme paljon. Meillä on vielä Latvia-ottelu aikaa saavuttaa paras mahdollinen asema pudotuspeleihin mentäessä. Kun puhallamme yhteen hiileen, meitä on hankala voittaa, Pettersson lupasi.