Keväällä 2021 kiekkouransa lopettaneen Jarno Lippojoen arki pyörii edelleen vahvasti jääkiekon parissa. Entinen puolustaja valmentaa SaiPan junioreita ja 13- sekä 12-vuotiaat pojat pelaavat myös kiekkoa. Lippojoella on myös 10-vuotias tytär.
− Päivätyö minulla on Stora Enson Imatran tehtailla. Iltapäivät menevät joko lasten kuskailussa harrastuksiin tai valmennushommissa jäähallilla. Ei tarvitse hirveästi miettiä, että mitä tekee vapaa-ajalla, Lippojoki naurahtaa.
Lippojoen perhe on asunut Lappeenrannassa siitä lähtien, kun he muuttivat Kouvolasta pois. Perheen vanhin lapsi aloitti silloin koulun Lappeenrannassa, joten asettuminen Etelä-Karjalaan lähelle tukiverkkoja oli luontainen valinta. Ketterän kasvatti pelasi Kouvolassa kolme kautta, joista jokaisena kautena seura eteni Mestis-finaaleihin. Kaudella 2013-2014 KooKoo voitti mestaruuden ja varmisti sillä nousun Liigaan.
− KooKoon tarinassa oli hienoa olla mukana. Kun pudotuspelit alkoivat, niin hallissa oli todella paljon porukkaa ja hyvä meininki. Ratkaisevassa finaaliottelussa katsojia taisi olla yli 5200. Koko kaupunki eli ja hengitti jääkiekkoa.
− Jokainen jätkä joukkueessa tiedosti sen, mitä seura haluaa. Se ei riittänyt, että ollaan kolmen joukossa, vaan piti voittaa mestaruus. Pudotuspeleissä kun juna lähti kulkemaan oikeaan suuntaan, niin sitä ei pysäyttänyt mikään, Lippojoki muistelee.
Imatralta ponnistanut
Palataan Kouvolaan vielä myöhemmin ja lähdetään ensin liikenteeseen sieltä, mistä Lippojoen tarina on lähtöisin. Hän on kotoisin Imatralta, jossa entinen puolustaja on saanut kiekko-oppinsa.
Nuoruuteen mahtui paljon erilaisia liikuntamuotoja, ja joukkuelajeista jääkiekossa sekä pesäpallossa hän eteni pisimmälle. Imatra oli hyvä paikka kasvaa, ja Lippojoki kehuu, että kaupunki on kehittynyt tässä mielessä vielä entisestään.
− Nykypäivänä Imatralla on loistavat olosuhteet mihin vaan. Kaikki on keskitetty Ukonniemeen, josta löytyy hiihtoladut, pesäpallostadionit ja kuplahallit. Sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsee.
Jääkiekko ei ole ainoa laji, jossa Lippojoki on edustanut pääsarjatasolla. Hän pelasi vielä B-juniori-ikäisenä pesäpalloa, mutta ei ehtinyt jääkiekon vuoksi käydä talvisin harjoituksissa. Keväällä 2003 mies teki kuitenkin debyytin Superpesiksessä, mikä jäi lopulta ainoaksi peliksi sarjassa.
− IPV:llä alkoi sarja Tanhuvaarassa Kiteetä vastaan. En ollut vielä kerennyt pesäpallovehkeitä kaivaa kaapista. Sitten pelinjohtaja Raimo Bragge soitti ja kysyi, että lähtisinkö pelaamaan, koska heillä oli vajausta kokoonpanossa. Sanoin hänelle rehellisesti, etten ole viime syksyn jälkeen koskenut pesäpallokamoihin. Raimo totesi vaan, että ole aamulla valmiina.
Braggen soitto Lippojoelle tuli kesken koulupäivän, ja opinahjosta tuli lupa pelireissulle lähtöön. Ottelu sujui yllättävän hyvin ottaen huomioon sen, että hän tarttui mailan aivan kylmiltään.
− Olin jokerina ja pääsin lyömään yhden kerran siinä pelissä. Kiteen kokenut lukkari Jukka Holttinen laittoi siinä onneksi suhteellisen helppoa syöttöä nuorelle pojalle. Juoksuja ei tullut, mutta sain lyötyä takuuvarman koppilyönnin, joten selvisin puhtain paperein, Lippojoki muistelee Superpesisdebyyttiä.
Lappeenrantalaistunut Lippojoki kertoo, että hän käy edelleen Ukonniemessä IPV:n peleissä aina vaan kun ehtii.
Liigaan murtautuminen
Lippojoki on voittanut mestaruuksia aikuisena Liigassa, Mestiksessä ja Suomi-sarjassa. Mestiksessä voitettuja mestaruuksia on peräti kolme, joista kaksi Ketterässä ja yksi KooKoossa. Hän tuntee olevansa etuoikeutettu, kun on saanut pelata uran aikana menestystä tavoittelevissa joukkueissa.
− Ne matkat ovat uskomattoman hienoja, kun ne alkavat kautta edeltävänä kesänä. Se on jääkiekon suolaa, kun mennään päätyyn asti. On mahtava tunne, kun kovalle työlle saa palkinnon, Lippojoki maistelee pitkälle kevääseen venyneitä kausia.
Fakta on, että moni pelaaja saattaa pelata pitkän uran, mutta ei pääse silti taistelemaan lähellekään mestaruudesta. Se on yksi syy sille, miksi Lippojoki muistelee nyt omaa uraansa poikkeuksellisella lämmöllä.
− En ole vielä siviilipuolella kokenut vastaavia voiton tai surun tunteita. Uraani mahtuu myös finaalitappioita, joiden jälkeen olen ollut aivan masentunut. Ne kuitenkin kuuluvat tähän lajiin.
Liigaura käynnistyi SaiPassa kaudella 2006-2007. Ensimmäinen liigamaali syntyi seuraavalla kaudella, ja kyseisen kauden tehot olivat muutenkin eriskummalliset puolustajalle. Lippojoki teki 43 ottelun aikana tehot 7+0.
− Heikki Mälkiä ja Ari-Pekka Selin antoivat ohjeet, että aina kun on paikka niin lauo. Minä tietysti noudatin ohjeita, ja joskus vähän pomppikin sisään. Silloin huomasi, että jos laukoo niin saattaa saada jopa maalinkin, Lippojoki naureskelee.
Mestaruus Jyväskylässä
Puolustaja siirtyi Jyväskylään kaudeksi 2008-2009, mutta rooli jäi joukkueessa pieneksi. Lippojoki pelasi 26 ottelua ilman tehopisteitä, eikä vastuuta tullut myöskään pudotuspeleissä. Hän oli kuitenkin osa mestaruuden voittanutta joukkuetta ja on tyytyväinen siihen, että Keski-Suomen reissu tuli tehtyä.
− Koen että se oli uran tärkein opintomatka. Näin läheltä, että mitä se vaatii jos haluaa olla paras. Kaikki osui yhteen alusta alkaen joukkueen kanssa ja se lähti heti kesästä alkaen oikeille raiteille. Jos en mieti omaa pelillistä antia, niin se oli loistava vierailu. Sieltä sai paljon oppia, jota pyrin viemään nyt valmentajana omille joukkueille.
− Kaikki tehtiin seuran puolesta pelaajien hyväksi. JYP osoitti, että nyt lyödään kaikki likoon. Olin onnekas, että sain olla juuri silloin Jyväskylässä, Lippojoki muistelee.
Lippojoki palasi mestaruuskauden jälkeen hakemaan isompaa roolia SaiPasta, mutta kausi meni penkin alle selkävaivojen takia. Siitä seuraavaan kauteen lappeenrantalaisseura lähti isoin panostuksin, mutta kaudesta tulikin pannukakku. Henkilökohtaisella tasolla Lippojoki pelasi kuitenkin uransa parhaan kauden.
− Otin itsestäni niskasta kiinni ja rupesin elämään kuin urheilija. Pelasin niin hyvää kiekkoa, että huomasin, ettei kannata heittää kirvestä kaivoon.
Kausi 2011-2012 jäi Lippojoen viimeiseksi kaudeksi liigassa, ja hän halusi lähteä isomman roolin perässä muualle. Tie vei Kouvolaan, jossa vierähti kolme kautta. Jokaisena keväänä Lippojoki pelasi KooKoon mukana finaaleissa.
Jälleen korostuu Lippojoen puheet siitä, että hän on saanut pelata hyvissä joukkueissa. Hänen mukaansa Kouvolassa pelaajat olivat myös erittäin sitoutuneita, ja seuran liigapaikan tavoittelusta huolimatta hän ei kokenut mitään erityistä painetta.
− Pudotuspeleissä kun pelit alkoi kulkemaan, niin meitä ei pysäyttänyt mikään.
Tässä vaiheessa Kouvola-ajan muistoja Lippojoki intoutuu puhumaan pelitapa-asioista pudotuspelien ympärillä. Juniorivalmennus on jo tässä vaiheessa luonut tietynlaisen valmentajan silmän entiseen pelaajaan.
− Jos pudotuspeleissä saa selkäydinlätkän toimimaan, niin siinä ei valmentajan tarvitse muuta kuin seisoa ja ihmetellä aitiossa. Peli vaan kulkee ja rullaa. Runkosarjan ajan on harjoiteltu pelisysteemiä ja sitten kun luotat siihen, niin pudotuspeleissä ei ryhdytä pelisysteemejä enää muuttamaan. Jos pelisysteemejä ryhdytään siinä vaiheessa muuttamaan, niin juna putoaa kyllä raiteiltaan, Lippojoki paaluttaa.
Piipahdus Ranskassa ja uran lopuksi kotikonnuille
Kouvolan vuosien jälkeen kotimaan jääkiekkoilu sai jäädä, kun Ranskan pääsarja kutsui syksyllä 2014. Lippojoella oli tuolloin jo perhettä, ja kesää oli vietetty rauhallisesti kesämökillä ilman varteenotettavia sopimustarjouksia. Syyskuussa tilanne kuitenkin muuttui, ja päätös piti tehdä nopeasti.
− Kolmen lapsen isänä ensimmäinen ajatus oli, että totta kai minä lähden pelaamaan Ranskaan. Ei muuta kuin kotiin ilmoitus, että lähden Ranskaan pelaamaan. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä hieman hätiköity ratkaisu itseltäni, Lippojoki sanoo.
− Mutta pitihän se kortti katsoa, että mitä siellä on tarjolla.
Lippojoki pelasi Ranskan Lyonissa 12 ottelua tehoin 1+1, jonka jälkeen hän tuli takaisin Suomeen ja Imatralle Ketterään. Perheen jääminen Suomeen oli isoin tekijä paluussa.
− Rupesin miettimään varsinkin lapsia, kun he olivat sen verran pieniä vielä silloin. Pohdin, että onko se jääkiekko kuitenkaan niin tärkeää, että voi jättää perheen yksin kotiin.
Ranskalainen pelityyli ei varsinaisesti tehnyt vaikutusta Lippojokeen, mutta hän otti kuitenkin sikäläisestä kiekkokulttuurista kaiken irti mitä pystyi. Kaukalossa hyökkäävä pelityyli oli vallitseva.
− Ei siellä hirveästi puolustettu. Sanottiin, että pitää puolustaa, mutta ei sitä kukaan toteuttanut. Joskus oltiin sellaisessa mankelissa omassa päässä, ettei meinannut löytää hallista ulos, Lippojoki muistelee naureskellen.
Ranskan reissun jälkeen Lippojoki pelasi loppu-uran Imatralla, jossa hän pääsi kokemaan seuran nousun Suomi-sarjasta Mestikseen. Hän oli vaikuttunut siitä määrätietoisuudesta, mikä Imatralla vallitsi tavoitteiden saavuttamiseksi.
− Toiminta oli täysin samanlaista, kuin missä tahansa Mestiksen kärkiseurassa. Harjoiteltiin ammattimaisesti ja pidettiin kokoajan se tavoite, että ensin voitetaan Suomi-sarja ja sen jälkeen noustaan. Ei ollut mitään sellaista, että ensin sijoitutaan runkosarjassa viiden joukkoon, vaan että täältä noustaan ja piste.
Ketterän vuosiin mahtui piipahdus myös kolmessa liigaottelussa SaiPan riveissä. Lappeenrantalaisilla oli pelaajista pulaa tyhjennysmyyntien jälkeen kaudella 2016-2017, ja keltamustien silloinen urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa joutui soittamaan Ketterän toimistolle. Hyppy Suomi-sarjasta liigakiekkoilun vauhtiin ei tuntunut missään, ja iskipä Lippojoki yhden maalinkin.
− Ei se laji sen kummoisempaa liigassa ole. Pikkuisen tarkempaa ja fiksumpaa kuin Suomi-sarjassa, Lippojoki veistelee.
Liigan tuurauskeikan piti olla vain yhden JYP-ottelun mittainen, mutta Lippojoen puhelin soi uudestaan Nokialla PYRYä vastaan pelatun ottelun jälkeen sunnuntai-iltana. Seuraavalla viikolla piti lähteä länsirannikon kiertueelle SaiPan mukana.
− Täytyi soittaa työmaalle pomolle ja kertoa tarjouksesta. Pomo naureskeli ja sanoi vaan, että mene ihmeessä. Jälkikäteen olen naureskellut sitä, että joutuu liigapelaajana kysymään lupaa pelireissulle lähtöön, Lippojoki naurahtaa.
Lippojoki kertoo, että lyhyt vierailu liigapeleissä sai hänet arvostamaan jääkiekkoilijan ammattia entisestään. Monesti puhutaan siitä, että kiekkoilija ei välttämättä jaksa syttyä marraskuiselle tiistain ottelulle.
− Menen milloin vaan ja minne vaan pelaamaan jääkiekkoa mieluummin, kuin rakennustyömaalle marraskuisena tiistaina räntäsateessa.
− Jos nuoret pelaajat tuskailee marraskuun synkkinä aikoina, niin heitä olisi hyvä muistuttaa ammatin etuoikeutetusta asemasta. Jos joskus tulee huono syöttö, niin ei se maailmaa kaada vielä, Lippojoki sanoo.
Eteläkarjalaisen kiekkopolun mahdollisuudet
Lippojoki pelasi urallaan 201 liigaottelua tehoin 15+12. Mestiksessä hän kirjautti 339 ottelua tehden tehot 34+60.
Kunnioitettavalla pelaajauralla saatuja kokemuksia ja oppeja hän vaalii päivittäin SaiPan U13-junioreiden kanssa, ja hänestä huokuu intohimo pelaajien ja ihmisten kehittämiseen lajin parissa.
− Juniorina ei voi pelata liikaa pelejä. Joku voi olla toista mieltä ja sanoa, että harjoittelut ja toistot ovat tärkeimpiä. Mutta missä harjoiteltuja asioita pääsee käyttämään, jos ei peleissä, Lippojoki kysyy.
Yksi asia, mikä Lippojokea hiertää nuorissa pelaajissa on se, että monella on kova kiire Liigaan pelaamaan. Hänen mielestään peliaikaa ja vastuuta sekä ennen kaikkea kokonaisvaltaisen pelaamisen rutiinia tulisi hakea alemmalta sarjaportaalta.
− Jos et ole U20-joukkueesta kykeneväinen nousemaan Liigaan, niin silloin ei pitäisi olla mikään kiire. Kannattaisi rakentaa polku mieluummin niin, että menee ensin Mestikseen pelaamaan.
− Itsekin kun pelasin Mestistä, niin sinne tuli joskus sellainen pelaaja U20-joukkueesta, joka oli tehnyt hyvät tehot juniorisarjoissa. Sitten kun mentiin pelaamaan, niin kävi ilmi, ettei hänellä ollut mitään käryä siitä, mitä omassa päässä pitäisi tehdä. Ainoa asia minkä hän tiesi oli se, että vastustajalla on eri värinen paita, Lippojoki ihmettelee.
Lippojoki sanoo, että Etelä-Karjalan alueella olisi hyvät mahdollisuudet järkevälle pelaajapolulle, kun Ketterä pelaa Mestistä ja SaiPa Liigaa. Kaupunkien välillä on vain reilut 30 kilometriä. Hänellä ei ole tietoa siitä, miksi yhteistyö ei ole tämänhetkistä vahvempaa.
− En ole kulissien touhuista sen kummemmin tietoinen, mutta mielestäni pelaajapolku junioritasolla parani sen jälkeen, kun Ketterä nousi Mestikseen.
Joka tapauksessa kokonaisvaltainen pelaaminen on se, mitä Lippojoki toistelee nuoren pelaajan kehityksessä. Uraa lähdetään lähes poikkeuksetta rakentamaan alaketjujen kautta, vaikka joskus saattaa saada näyttöpaikan ylemmissä ketjuissa.
− Sitten kun menet Liigaan, niin jos et ole Aleksander Barkovin tai Patrik Laineen tasoinen, niin ei sinulla ole mitään asiaa kahteen ensimmäiseen kenttään, Lippojoki naulaa.
Suurin mahdollinen kunnianosoitus
Lauantaina joulukuun toisena päivänä koittaa Lippojoen suuri juhlapäivä, kun hänen pelinumeronsa 44 jäädytetään Imatran jäähallissa. Katossa roikkuu valmiiksi sedän Jari Lippojoen pelipaita, mikä nostaa kunnianosoituksen arvoa entisestään nuoremman Lippojoen silmissä.
− En ollut henkilökohtaisella tasolla samanlainen pistenikkari kuin setä. En olisi koskaan uskonut, että omilla saavutuksilla olisin voinut nämä juhlallisuudet ansaita, Lippojoki hämmästelee.
Lippojoki tulee siis olemaan neljäs pelaaja, jonka numero jäädytetään Imatran jäähallissa. Hänen setänsä lisäksi hallin katossa roikkuu Ole Renlundin ja Jose Pekkalan pelipaidat.
− Toistan taas, että olen ollut onnekas, kun olen päässyt menestymään ja voittamaan mestaruuksia. Jääkiekko on kuitenkin joukkuelaji, ei siellä kukaan yksinään pärjää.
− Voi olla, että ei ole jääkiekkokaukalossa koskaan jännittänyt kuin tuolloin lauantaina tulee jännittämään. Puhetta täytyy vielä hieman hioa, se ei ole täysin valmis vielä, Lippojoki päättää.
