Rinkelinmäen jäähallin kupeessa lapsuutensa viettänyt ja HPK:n juniorijoukkueet läpikäynyt Robert Leino, 26, oli mestaruuden ratkettua tunteikkaana.
− Liikuttaa. Muuten olen aika sanaton ja takki on tyhjä. Tämä on käsittämätöntä, Leino sai aluksi sanotuksi.
Kapteeni Otto Paajanen ojensi Kanada-maljan ensimmäisenä Leinolle. Molemmat ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä, vaikka Leino kävikin välissä pelaamassa kolme kautta HIFK:ssa. Mestarijoukkueessa oli muutoinkin samoissa HPK:n juniorijoukkueissa pelanneita pelureita. He olivat olleet päävalmentaja Antti Pennasen suojatteina jo junioreina tämän valmentaessa HPK:n B- ja A-junioreita.
− Joidenkin kanssa olen ollut ihan pikkunassikasta asti ja "Pendon" kanssa olemme sieltä tulleet. Ja nyt saimme yhdessä voittaa jotain, Leino tunnelmoi.
− Uskon, että joka paikkaan näkyi tuo meidän veljeys. Ihan sama kenet laittoi kentälle, niin hirveitä lämäriblokkeja otetaan eikä yhtään pelaajaa joka pelaisi omaan pussiin, Leino hehkutti.
Mikä oli HPK:n salaisuus? Miten sensaatiomainen mestaruus irtosi?
− Kyllähän "Pendo" on tehnyt ihan huipputyötä. Mutta kyllä minä vähän kehuskelen meitäkin. Varmasti johtavat pelaajatkin ovat tehneet jotain oikein, Leino pohti.
Leinolle kaksi vuotta HPK:ssa eivät olleet helppoja. Pelit eivät aina kulkeneet niin joukkueella kuin henkilökohtaisestikaan. Lisäksi viime kaudella Leinoa vaivasivat loukkaantumiset, joidenka vuoksi runkosarja jäi vain 35 ottelun mittaiseksi. Kausi oli myös HPK:lle pettymys, sillä se ei selvinnyt pudotuspeleihin.
− Silloin lähinnä pyöri mielessä, että mitä helvettiä, minkä ratkaisun olen tehnyt. Ei tämä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista aina. Minulta on vaadittu todella paljon ja näen, että se on kehittänyt minua paljon, Leino pohti.
− Loppujen lopuksi tulikin jackpot.
