Urheilussa on aina hienoa, kun lajien sisällä on erilaisia tuhkimotarinoita. Tänä keväänä on taas yksi sellainen jääkiekon parissa, sillä Nikolas Matinpalon nousu maajoukkueeseen on todella kova suoritus.
Nikolas Matinpalo, 24-vuotias Espoo Bluesin kasvatti, pelasi koko junnu-uransa varsin vaatimattomilla tehoilla ja olikin vielä B-junioreissa seuran kakkosjoukkueessa. Tuolloin hän puri hammasta yhteen ja päätti aloittaa kovan työnteon.
Vielä A-junioreissa Matinpalo pelasi välillä Bluesin Akatemiassa eli kakkosjoukkueessa. Ilves kuitenkin kiinnostui 190 cm puolustajasta ja monen yllätykseksi hän sai liigasopimuksen Ilvekseen.
Tampereella Karri Kivi antoi hänelle vastuuta ja paria Kooveessa pelattua Mestis-ottelua lukuun ottamatta kaudella tuli 30 ottelua Liigaa. Näin hän osoitti pystyvänsä pelaamaan pääsarjassa, vaikka muutamaa vuotta aiemmin Espoossa ei hänen varaansa laskettu, kun pelit sujuivat kakkosjoukkueessa.
Karri Kivi on Matinpalon mukaan yksi tärkeimpiä valmentajia hänen urallaan, kun kysytään hänen tärkeimpiä taustahenkilöitään huipulle nousussaan.
− Karri Kivi on todella tärkeä valmentaja urallani. Hän oli sitä jo Ilveksessä ja nyt Ässissä. Erittäin tärkeä kaveri on myös Ässissä Timo Turunen. Hänen kanssaan on tehty todella paljon yhteistyötä joukkuetreenien ulkopuolella. Olen tehnyt muutenkin jo vuosia paljon töitä omalla ajalla. Vielä noista tärkeistä valmentajista täytyy mainita Atu Selin.
Nyt, kun Matinpalo on saanut ensimmäiset maaottelut pelattua ja käynnissä on uran ensimmäiset MM-kisat, niin tietysti tulee mieleen, että jokainen maajoukkuepaidan päälleen pukeva pelaaja saa yhteydenottoja ulkomailta ja Matinpalo ei tee siinä poikkeusta.
− Kyllä vähän on kyselyitä tullut, mutta ainakin vielä tämän hetken tiedon mukaan ensi kausi menee Ässissä, kun sinne on sopimus.
Tällaiset Nikolas Matinpalot ovat hyviä esimerkkejä junioreille siitä, että kovalla työnteolla kaikki on mahdollista, vaikka junioreissa ei olisikaan joukkueen tähtipelaaja.