Pari päivää uuden IFK-sopimuksensa julkaisemisen jälkeen Michel Keränen kohtasi mediaa Helsingissä. Paikkana oli tosin se toinen jäähalli ja ylläolevassa paidassa komeileva kissapeto oli leijona. EHT-turnaukseen suuntaava Keränen pohti jo hieman tulevaa.
- Hyvillä mielillä siirryn punaiseen paitaan. Nyt pelaan ensin nämä maajoukkuepelit ja sitten alan keskittyä IFK:hon. Aion pelata siellä ensi kaudella, enkä tähyile esimerkiksi NHL-sopimusta sen kummemmin.
Stadin ainoaksi liigaseuraksi jäävä IFK on joukkue, jonne on ennenkin hankittu taitavia pelaajia pienemmistä seuroista. Keräsellä ei ole kuitenkaan vielä erityisempiä mietteitä uudesta seurastaan.
- Hieno homma kun punapaidan saa aikanaan pukea ylleen, mutta en ole sen syvemmin vielä miettinyt sen merkitystä. En ole edes tavannut vielä Antti Törmästä tai muita valmentajia, kertoo Keränen.
Joukkuemenestyksen perässä
Keräsen kausi ei ole vielä ohi, mutta jo nyt sitä voi kutsua kaksijakoisesti. Ilves-ottelut sujuivat alkukaudesta loistavasti, mutta joukkue sukelsi kriittisellä hetkellä ja jäi lopulta pudostupelien ulkopuolelle. Miehen liigaläpimurto, pistepörssin jaettu kärkisija ja niistä seurannut maajoukkuekomennus kuitenkin lämmittävät.
- Liigakausi oli toki itseltä hyvä, mutta joukkue romahti lopussa. Siinä mielessä ei voi olla täysin tyytyväinen. Hieno homma kun pääsi tänne maajoukkueen mukaan ja on vielä ryhmässä mukana. Taistellaan paikasta joukkueessa loppuun asti.
24-vuotiaan Tappara-kasvatin uusi osoite on siis Helsingissä ja, usean Ilves-vuoden jälkeen, ensi kertaa Tampereen ulkopuolella. Mutta miksi juuri IFK?
- Se on hyvä haaste. Haen seuraavaa askelta uralleni ja se löytyi nyt täältä.