Viime kaudella Barriessa Nättinen onnistui tekemään 71 pistettä 52 ottelussa, mutta henkilökohtaisesti tämä kausi ei ole mennyt aivan samaan tahtiin.
Windsor Spitfires on tässä vaiheessa OHL:n neljänneksi paras joukkue. Tällä kaudella parhaat OHL-joukkueet ovat keskittyneet läntiseen Ontarioon.
− Joukkueena olemme pelanneet todella hyvin. Emme ole montaa peliä hävinneet. Itselläni on ollut vähän ailahteevaa. Meillä on ollut paljon loukkaantumisia, ja olemme sen takia pelanneet paljon kolmella kentällisellä. Muun muassa omat laitahyökkääjät ovat olleet paljon loukkaantuneina.
− Ehkä samanlaista tatsia en ole vielä saanut kuin viime vuonna Barriessa. Uskon, että kun menen sinne takaisin turnauksen jälkeen, kaikki lähtee menemään paremmin, kun kaikki pelaajat alkavat olemaan terveitä.
Selvimmän eron Nättinen on Barrien ja Windsorin välillä huomannut valmennuksessa.
− Windsorissa katsotaan hieman enemmän videoita, ja tietynlaista pelaamista halutaan enemmän, Nättinen kertoo.
Spitfiresille kausi on kokonaisuutena merkittävä, sillä joukkue isännöi ensimmäistä kertaa nykymuotoista Memorial Cupia, joten joukkueella on suora paikka neljän joukkueen lopputurnaukseen, jonne pääsevät myös kolmen junioriliigan (WHL, OHL, QMJHL) mestarit.
− Tavoitteet ovat todella korkealla, ja sen eteen tehdään todella paljon töitä. Olisihan se hienoa mennä vielä mestarina. Sitä tavoitellaan kunnolla OHL:ssa ja sen jälkeen keskitytään Memorial Cupiin.
Mikäli Windsorissa juhlitaan OHL-mestaruutta, myös finaalissa hävinnyt joukkue pääsee pelaamaan Memorial Cupissa, jotta neljä joukkuetta saadaan kasaan. Viimeksi vuonna 2008 isäntäjoukkue on voittanut myös oman junioriliigansa mestaruuden. Tuolloin asialla oli Kitchener Rangers.
− Ei se isännöinti vielä kaupungissa näy. Kyllä sen asian kuitenkin kaikki tietävät, ja siitä kysytään. Siitä myös kerrotaan, millaista se on. Koko ajan se on puheenaiheena kauden ajan, ja varmasti lisääntyy loppua kohden.