Kärpät ehti karata finaalisarjassa jo 3−0-johtoon, kunnes Tappara väänsi itselleen kaksi voittoa. Lopulta mestaruutta pääsivät juhlimaan oululaiset, mutta helpolla se ei Nicklas Lasun mukaan kuitenkaan tullut.
− Pääsimme ottelusarjassa hyvään alkuun, mutta sitten meille tuli kaksi huonompaa peliä. Ajattelin silloin, että jos joku joukkue voi tulla 3−0-tilanteen jälkeen ohi, niin Tappara, Lasu kuvaili sarjanaikaisia tuntojaan.
Kärppähyökkääjän mukaan oululaiset eivät tappiopeleissään pelanneet omaa peliään riittävän hyvin, mutta samalla Lasu jakoi tunnustusta myös kovalle vastustajalleen.
Meillä on kavereita, jotka ovat ennenkin voittaneet Suomessa. He tietävät kuviot, joten menen heidän perässään
− Kaikki kunnia Tapparalle, mutta minusta tuntuu, että hävityissä peleissä kadotimme hieman omaa peliämme. Tänään löysimme sen taas, ja vaikka molemmilla joukkueilla oli paikkansa, meillä oli nyt myös onnea, Lasu kertoi.
Kärpät sai sankarin yllättävästä suunnasta, kun pitkään loukkaantumisen takia sivussa ollut Aleksi Mäkelä pääsi lopulta ratkaisemaan mestaruuden oululaisille aivan ottelun viime minuuteilla.
− Mikä paluu häneltä, aivan uskomaton! Mäkelä oli poissa kaksi kuukautta, ja sitten hän tulee tekemään maalin tuossa tilanteessa, Lasu hehkutti joukkuetoveriaan.
Kärpät aloitti luonnollisesti mestaruusjuhlinnan jo jäällä, mutta sen tarkempia tietoja tulevasta ei miehellä vielä ollut.
− Meillä on kavereita, jotka ovat ennenkin voittaneet Suomessa. He tietävät kuviot, joten menen heidän perässään, Lasu virnisti.
Lopuksi hyökkääjä antoi kiitosta Hakametsäänkin runsaslukuisina saapuneille oululaisfaneille.
− He ovat mahtavia, ja olleet hienosti tukenamme läpi koko kauden!