Onko väite totta?

MESTIS / Haastattelu
Onko Mestis paras tie SM-liigaan? Onko hyppäys A-junioreista suoraan liigaan liian iso nuorelle pelaajalle? Mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. On vain pelaajia, jotka kertovat omista kokemuksistaan. Kärppien kasvatti ja Kajaanin Hokin kantava voima Ville Vimpari on reissannut kahden eri sarjatason välillä. Hän tietää mistä puhuu.

Tänä vuonna 21 vuotta täyttävä Ville Vimpari voisi vielä tämän kauden pelata yli-ikäisenä A-junioreissa. Nuori mies kiekkoilee kuitenkin jo toista kautta Kajaanin Hokissa. Mikä oli syy maisemanvaihdokseen?

– Armeija oli painava syy, koska se on Kajaanissa ja mietin, että on järkevää käydä armeija ja pelata samalla paikkakunnalla. Toki kehittymiseni kannalta ajattelin, että pitäisi päästä miesten peleihin, koska A-junioreissa olin jo kolme kautta pelannut, Ville perustelee.

Nuori hyökkääjä on harjoitellut ja pelannut satunnaisesti Kärppien edustusjoukkueessa jo muutaman vuoden. Hänen mukaansa päätös lähteä Mestikseen oli henkilökohtainen, eikä valmentajilla ollut osuutta asiaan.

– Agenttini avustuksella otimme yhteyttä Hokkiin ja he antoivat minulle mahdollisuuden näyttää taitoni, Vimpari kertoo seuravalinnasta.

Mestispelit A-nuoria järkevämpiä

Kuinka paljon jääkiekko muuttui pelillisesti A-nuorista Mestikseen siirryttäessä?

– Mestiksessä peli on hieman järkevämpää eli turha nuoruuden intoilu on jäänyt pois. Tietenkin miesten pelejä kun pelataan, niin fyysisyys ja nopeus ovat korkeammalla tasolla A-junioreihin verrattuna, nuorukainen miettii.

– Hyppäys ei ollut lopulta kovinkaan suuri, koska olin saanut hieman kokemusta muutamista Kärppien edustusjoukkueen harjoituspeleistä, hän tunnustaa.

Ville pelaa nyt toista kauttaan Kajaanissa. Miltä elämä on siellä näyttänyt?

– Joukkue on ollut molempina vuosina hyvähenkinen ja pelaajat uhkuvat innostusta kiekkoa kohtaan. Hieman huonot olosuhteet hallissa latistavat välillä tunnelmaa, mutta onneksi halliinkin on tulossa uudistuksia lähiaikoina. Kaupunkina Kajaani on ihan leppoisa paikka, mutta vapaat viikonloput yleensä menevät Oulussa viettäen, Vimpari kertoilee.

Pohjoisen poika on Hokin lisäksi pelannut välillä SM-liigaa Kärppien paidassa. Tänäkin kautena on kutsu käynyt hätiin, kun loukkaantumiset vaivaavat joukkuetta. Vaikka vakituista paikkaa ei SM-liigajoukkueesta ole vielä tullut, reissaaminen kahden joukkueen välillä ei nuorukaisesta ole raskasta.

– Mukavahan se on saada näytönpaikkoja liigassa, koska sitä varten Mestiksestä olenkin vauhtia hakemassa eli reissaaminen vain innostaa enemmän tekemään töitä, Ville hymyilee.

Villen mukaan yleinen taitotaso on liigassa parempi ja se näkyy erityisesti pelin nopeudessa.

– Tietysti pelaajien suhtautuminen lajiin on hieman eritasoista, koska ammattilaisliigassa pelaajilla on vain jääkiekko ammattina, kun taas Mestiksessä useat pelaajat käyvät töissä tai opiskelevat kiekon ohella. Myös valmennus on hieman ammattitaitoisempaa liigassa ja erityisesti fysiikkaharjoituksissa, Kärppäkasvatti tunnustaa.

Kuinka paljon mietit pelatessa ensi kautta ja liigasopimusta?

– Tietysti se liigasopimus mieleen tulee, kun puhutaan tavoitteista Mestiksessä. Kehittymään tänne tulin ja tavoitteena olisi kehittyä liigajäille kelpuutettavaksi, joten on ihan luonnollista, että ensi kausi on silloin tällöin mielessä. Kuitenkin pelataan tämä kausi ensin mahdollisimman tomerasti, ja kun pelit loppuu, niin sitten katsotaan mihin rahkeet riittävät, nuori hyökkääjä painottaa.

– Tälle kaudelle suurimpana tavoitteena on saada peliaikaa ja vastuuta mahdollisimman paljon ja sitä kautta saada kokemusta miesten peleistä ja kehittää heikkouksiani. Loppukaudeksi tavoitteena on onnistua joukkueena mahdollisimman menestyksekkäästi ja samalla auttaa joukkuetta omalla tekemisellään, että menestystä tulisi, Hokin nuori pelaaja sanoo.

No mitkä ne ovat Ville Vimparin hyvät ja heikot ominaisuudet jääkiekkoilijana?

– Tähän olen ollut aina huono vastaamaan joten jätetään se pois, hän nauraa.

Kainuun Prikaati kerää kehuja

Joulun jälkeen Ville pääsi pois Kainuun Prikaatista, jossa hän suoritti puolen vuoden asevelvollisuuden. Pelaaminen armeijan ohella sujui erittäin hyvin.

– Kajaanissa armeijan ja jääkiekon yhteensovittaminen toimii mainiosti, enkä varmasti tiedä parempaa paikkaa, missä asiat hoidettaisiin yhtä hyvin urheilijan kehittymistarpeita ymmärtäen kuin Kainuun Prikaatissa, Vimpari kehuu.

Villen on tarkoitus aloittaa oikeustieteen opinnot jossain vaiheessa, mutta koulun ja kiekon yhteensovittaminen tuottaa hänen kohdallaan ongelmia.

– Minun tapauksessani yhteensovittaminen sujuu aika huonosti, koska opiskelupaikkani on Rovaniemellä ja sieltä ei vielä ainakaan löydy Mestistason joukkuetta. Tietenkin hieman voin saada opintopisteitä suoritettua muiden yliopistojen kautta, mutta se on tulevaisuudessa ajankohtainen, ei vielä, nuorukainen harmittelee.

Pelkkää jääkiekkoa ei nuoren miehen elämä ole, vaikka puheesta paljastuu, että siitä on vaikea päästä irti.

– Tyttöystävä on tietenkin ensimmäisenä mielessä, kun joskus harvoin jääkiekosta ajatuksia muualle siirrän. Ouluun matkustelen tyttöystäväni luokse kun vapaapäiviä on tiedossa. Tällä kaudella suurinta roolia kiekon ulkopuolisesta elämästä näytteli asepalvelus, joten tässä on vähän ihmeissään, että mitä nyt kun ei armeijaa enää ole palveltavana. Eiköhän sitä nyt ehdi muiden kavereiden kanssa iltoja vietellä, kun ei iltaisin tarvitse kasarmille kiirehtiä, sotamies nauraa.

Kaveri vei unelman Ministä

Mikä on monta eri sarjatasoa nähneen pelaajan kiekkounelma?

- Unelmanani on ollut pelata mahdollisimman korkealla tasolla ja saada tästä lajista ammatti, koska tätä ainakin tällä hetkellä parhaiten osaan tehdä ja pelata. Ulkomailla pelaamisesta jossain tasokkaassa liigassa olen unelmoinut pienestä asti ja uskon, että siihen mahdollisuuksia tulee olemaan, kun jaksaa uurastaa tarmokkaasti kaukalossa päivästä toiseen, Ville sanoo ja katsoo silmiin.

Mistä 21-vuotias nuori mies unelmoi?

- Autohan se on aina mielessä nuorella miehellä ja Mini Cooperista olen unelmoinut, mutta joukkuekaverini Veli-Antti Leinonen varasti unelmani ja osti vanhan Minin ennen minua. Täytyy varmaan keksiä uusia unelmia. Jospa sitä perheestä sitten alkaisi unelmoimaan, Ville virnistää.

Kerropa Ville lopuksi lukijoille, pitääkö väite paikkansa, että A-juniorin pitäisi lähteä Mestikseen kehittymään, ennen kuin on valmis SM-liigaan?

- Ei ole yhtä oikeaa vastausta tähän. Se riippuu aivan pelaajasta. Joillekin kuten minulle oli piristävää päästä kehittymään miesten sarjaan, kun taas toiset kaipaavat ammattitaitoista juniorivalmennusta ja isoa roolia juniorijoukkueessa, Ville Vimpari sanoo vakavasti.

Nyt puhui oma kokemus ja tieto.

» Lähetä palautetta toimitukselle