Patrick Kane nousi Sebastian Ahon ohi pistepörssissä: "Mielestäni työni on tehdä tulosta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Patrick Kane teki kaksi maalia Tšekkiä vastaan.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Yhdysvallat eteni välieriin voittamalla Tšekin puolivälieräottelussa lukemin 3-2. Kaksi maalia ottelussa tehtaillut Yhdysvaltojen kapteeni ja tähtihyökkääjä Patrick Kanen mielestä amerikkalaiset ovat oikealla tiellä kohti kultamitalia.

Yhdysvaltojen kapteeni Patrick Kane oli tyytyväinen voittoon. Välieriin pääsy oli oikea askel kohti joukkueen tavoitetta.

− Tulimme tänne voittaaksemme kultamitalin, joten olemme oikealla tiellä. Se oli vaikea ottelu, selvästi Tšekki on vaikea joukkue pelata vastaan ja tulivat takaisin otteluun mukaan, hän mietti ottelun jälkeen.

Kane on ollut kisoissa erittäin tehokas ja meni ottelun kahdella maalillaan miesten MM-kisojen pistepörssin johtoon, ohi Leijonien Sebastian Ahon. Leijonat ja Aho pelaavat kuitenkin vielä tänä iltana torstain oman puolivälieräottelunsa.

Kane on nyt tehnyt kahdeksaan otteluun 19 pistettä. 

− Se on jotain, mitä olen tottunut tekemään, joten mielestäni työni on tehdä tulosta. Yritän vain kaikkeni jäällä ja auttaa joukkuetta voittamaan ja tekemään muutamia pisteitä, Kane pohtii omaa pelaamistaan.

− On aina mukavaa onnistua, hän jatkaa.

Yhdysvallat on edennyt MM-kisoissa voitosta voittoon, ennen kuin se kohtasi Suomen, jolle se hävisi. 

Kane manasi johtoasemassa pelaamista. Yhdysvallat päästi Tšekin liian helposti takaisin otteluun mukaan.

− Tänään olisimme voineet pelata paremmin. 2−0- ja 3−2- tilanteissa vähän tuudittauduimme. Mielestäni meidän alku ottelulle oli hyvä, tulimme kovaa ja saimme muutaman maalin.

− Pystymme parempaan jatkossa, hän päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle