Johnny Gaudreau ei pidä Yhdysvaltojen jäähyjä ongelmana: "Muutamat niistä olivat pehmeitä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Johnny Gaudreau on tehnyt miesten MM-kisoissa seitsemään otteluun kahdeksan pistettä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Yhdysvallat eteni torstaina välieriin kaatamalla Tshekin puolivälieräottelussa. Yhdysvaltojen tähtihyökkääjä Johnny Gaudreau odottaa innoissaa välieriä.

Yhdysvallat kaatoi Tšekin jännittävien vaiheiden jälkeen lopulta lukemin 3−2. Yhdysvallat meni avauserässä kahden maalin johtoon, kun Patrick Kane ja Cam Atkinson onnistuivat maalinteossa. 

Tšekkiläiset tulivat kuitenkin toisessa erässä tasoihin, mutta lopulta Kanen toisella maalilla kolmannessas erässä Yhdysvallat onnistui ottamaan voiton.

Yhdysvaltojen toisessa maalissa mukana ollut ja syöttöpisteen itselleen merkkauttanut Johnny Gaudreaun mielestä kyseessä oli iso voitto.

− Alivoima teki hyvää työtä ja teki meille muutaman hyvän alivoimatapon. Kane ja (Keith) Kinkaid, olivat kaksi yksilöä, jotka nousivat esiin tänään. He pelasivat todella hyvin meidän kannaltamme.

Yhdysvallat otti kohtalaisen paljon jäähyjä ottelun aikana, kun amerikkalaisille vihellettiin yhteensä viisi jäähyä. Vertailun vuoksi vastustajalle tuomittiin vain yksi kaksiminuuttinen.

Yhden alivoiman aikana Tshekki tekikin maalin, mutta Gaudreau ei näe jäähyjä ongelmana.

− Mielestäni meidän ei tarvitse sitä murehtia, muutamat niistä (jäähyistä) olivat vähän pehmeitä. Se on osa turnausta, kun on isoja alivoimatilanteita, joita pitää tappaa useasti. Selkeästi meidän maalivahtimme pelasi hyvin. 

Yhdysvallat eteni voitolla välieriin, jossa vastaan asettuu joko Ruotsi tai Latvia. Gaudreaun mielestä välieriin eteneminen on jännittävää.

− Emme päässeet olympialaisiin tänä vuonna, joten tämä on minulle aika iso juttu − koska aina, kun saan edustaa maatani, on se minulle erityistä.

− On ollut hauskaa tähän mennessä ja ainahan se on sitä, mutta mielestäni kukaan tästä joukkueesta ei ole voittanut mitään pitkään aikaan, joten yritämme kovasti voittaa, hän jatkaa.

Gaudreau viittasi edellisellä kommentillaan siihen, ettie Yhdysvallat ole juhlinut maailmanmestaruutta miesmuistiin. Kultamitali siintääkin kirkkaana tavoitteena Yhdysvaltojen joukkueessa. 

− Selvästi se on tärkeä tavoite meille. Viime vuonna mielestäni meillä oli hyvä tilaisuus, mutta meillä oli ongelmia jäähyjen kanssa viime vuonna. Tänä vuonna uskon, että jätkät ovat innoissaan ja meillä on tosi hyvä joukkue, hyökkäysorientoitunut joukkue ja meillä on hyvä maalivahtipeli sekä puolustus.

− Mielestäni meillä on erityinen joukkue ja toivottavasti saamme työn tehtyä, Gaudreau päättää ja kopuuttaa puuta samalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle