Stapleton esiintyi ensimmäisen kerran Tappara-paidassa

LIIGA / Haastattelu
Kokeneen kanadalaishyökkääjän debyytti ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Tuloksena tehot 0+0 ja +/- -tilastoon lukema –2. Tilastot eivät mairittele Stapletonia, mutta ihan näin heikko ei miehen ensiesiintyminen todellisuudessa ollut.

Veteraanihyökkääjä liikkui luistimilla ihan mukavasti, haki kohtuullisesti paikkaa ja pääsi kertaalleen puolittaiseen tekopaikkaankin, mutta pelituntuman puuttuminen näkyi selvästi otteissa. Syötöt eivät vielä löytäneet vielä ketjukavereita ja avauskuvioissa ei oma ruutu tahtonut löytyä.

- Olen tyytyväinen kahteen pisteeseen, jotka saimme. Olisin voinut pelata hieman paremmin, mutta ottaa aikansa päästä jälleen peliin sisälle. En ole vielä päässyt pelirytmiin ja tarvitsen otteluita alle. Mutta ei se haittaa, sillä pudotuspeleihin on vielä aikaa, kertoi mies kunnostaan ottelun jälkeen.

Useita jääkiekon seuraajia varmasti mietityttää onko Stapletonilla vielä riittävästi virtaa antaa joukkueelle kaikkensa. Kokenut pelimies ei ainakaan itse myöntänyt vielä ikävuosien painavan.

- Rakastan edelleen pelaamista. Tappara tarjosi mahdollisuuden päästä jälleen pelaamaan, joten olen innoissani tästä mahdollisuudesta. Ikää alkaa kertyä ja monet ajattelevat, että tämä on viimeinen kauteni, mutta tunnen itseni vielä pikkupojaksi ja pelaaminen on todella hauskaa.

Suomessa kanadalaishyökkääjä tunnetaan parhaiten Bluesin riveistä. Stapleton itse ei halua muistella vanhoja, vaan keskittyy nyt pelaamiseen Tapparassa. Kehuja löytyy kuitenkin molemmille porukoille, onhan ne miehelle varsin tuttuja, kun muistelee Bluesin ja Tapparan kahta perättäistä pudotuspelien puolivälieräsarjaa.

- Aika Bluesissa on menneisyyttä enkä ajattele sitä. Se organisaatio oli hyvä minulle ja perheelleni, mutta nyt olen täällä. He eivät ilmeisesti halunneet minun jatkavan siellä. Täällä on kuitenkin myös hyvä organisaatio ja kilpailukykyinen joukkue vuodesta toiseen, haluan vain olla osa sitä.

Tapparan valmennuksen ja johdon papereissa Stapletonilta toivotaan varmasti onnistumisia myös ylivoimalla. SaiPa-ottelussa ei vielä ihmeitä nähty, eikä miestä päästy käyttämään viivassakaan kunnolla. Tulokseksi jäi ainoastaan yksi SaiPan alivoimamaali Stapletonin ollessa kentällä.

- Ylivoima ei todellakaan tänään toiminut. Sain kyllä vastuuta, mutta minusta ei ollut juuri apua. Ottaa kuitenkin aikansa tottua uusiin pelaajiin ja uusiin pelitapoihin, ja olen iloinen kun sain mahdollisuuden. Yhden ottelun perusteella en voi sanoa mikä on pielessä. Luulen, että meidän pitää vaan tehdä töitä sen eteen, olen harjoitellut joukkueen kanssa vasta yhden päivän. Se ottaa aikansa. Pelaajat ovat kyllä riittävän hyviä, jossain vaiheessa kaikki napsahtaa varmasti kohdalleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle