Voittoisan pronssiottelun jälkeen monet Suomen pelaajista kertoivat, että tätä mitalia on odotettu kahdeksan vuotta.
Yhdelle joukkueesta odotus on kuitenkin ollut pidempi, peräti 20 vuoden mittainen.
Joukkueen konkari Riikka Välilän edellinen mitali tuli nimittäin Naganossa vuonna 1998, kun Naisleijonat juhli kaikkien aikojen ensimmäistä olympiapronssiaan.
− Oli kyllä pitkä väli. Monta vuotta on mennyt ja paljon on tietysti tapahtunut. Ehdin olla jo poissakin jääkiekon parista. Olen todella onnellinen juuri nyt, Välilä kommentoi pronssipelin päätyttyä.
"olen saanut tällaisen kropan, joka kestää harjoittelemista."
Välilän pitkä mitalin odotus selittyy hänen pitämällään tauolla jääkiekosta. Välilä oli pelaamatta kaudet 2003−2013 ennen paluutaan huipulle.
Hän ei siten ollut mukana voittamassa Naisleijonien edellistä olympiapronssia Vancouverissa vuonna 2010, kuten joukkueen muut kokeneet pelaajat.
− Haluan jollain tasolla kiittää ensinnäkin sitä, että olen saanut tällaisen kropan, joka kestää harjoittelemista. Tietenkin haluan kiittää myös valmentajia ja perhettä. Niin ja työkavereita tietenkin, kokenut hyökkääjä kertoi onnellisena ja jatkoi:
− Iso kiitos kuuluu myös tämän joukkueen tytöille. Ei täällä haluaisi olla, jos tämä ei olisi kivaa, ja tästä nauttisi. Meillä on todella todella upea joukkue sekä hyviä pelaajia ja vielä ihanampia ihmisiä.
Välilä kertoo, että nyt voitettu mitali on hänelle todella erityislaatuinen. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin naureskellen ihmettelee, miten hänen iässään voidaan yhä voittaa olympiamitali.
Välilän ihmettely onkin aiheellista, sillä kyseessä on todella harvinaislaatuinen saavutus. Pronssimitalin myötä Välilästä tuli samalla Suomen kaikkien aikojen vanhin olympiamitalisti.
Uran toinen olympiamitali sai joukkueen konkarin muistelemaan myös 20 vuoden takaisia tapahtumia.
− Kaikki oli silloin niin kovin uutta ja ihmeellistä. Epätodellistakin jopa. Ei siihen ajatukseen olympialaisiin pääsystä voinut mitenkään valmistautua, vaikka parisen vuotta ennen niitä kisoja tuli päätös, että naisten kiekko on mukana.
Välilä myös muistuttaa, että oli Naganon aikaan jo 24-vuotias eli pelivuosia oli takana reilusti jo sen edellisen pronssimitalin aikaan.
Pronssiottelun päättymisen jälkeen katseita käännettiin monen pelaajan toimesta jo tulevaan. Ensi vuonna nimittäin odottavat kotijäillä Suomessa pelattavat MM-kisat.
Nähdäänkö konkari Välilä vielä ensi vuonnakin Naisleijonien paidassa?
− Olen sanonut aiemminkin, että valehtelisin, jos väittäisin ettei se yhtään kiinnostaisi. Kauden jälkeen täytyy kuitenkin katsoa, että mikä on tilanne, hän kuittasi lopuksi.