Oulussa piti olla kaikki kunnossa pitkää mestaruuskevättä varten. Peli oli parantunut progressiivisesti läpi loppukauden, ja Jukuritkin oli puolivälieräsarjassa lopulta kevyehköä kauraa pohjoisen petolaumalle.
Toisin kuitenkin kävi ja vain reilu viikko välieräsarjan alkamisen jälkeen, Kärppien suuntana on reilun viikon päästä häämöttävä pronssiottelu.
Sarja Pelicansia vastaan oli toisaalta tasainen, toisaalta ei niinkään. Käytännössä ensimmäistä ottelua lukuun ottamatta pussinokat olivat tuntuvasti kuskin paikalla eivätkä päästäneet oululaisia sarjaan mukaan missään vaiheessa.
Kärppien kaatumisen syyt eivät rajoitu yksittäiseen tekijään, vaan ovat moninaiset: tuloksentekorintaman kapeus, erikoistilanne-edun kuivuminen käsiin sekä kuin veitsen kääntönä haavassa Kärppä-kasvatti Niklas Kokon häikäisevät otteet lahtelaisten maalinsuulla.
Ykkösketjun tuloksenteon yskiessä Kärpät sai sarjassa ainoastaan kaksi maalia muilta ketjuilta, Arttu Hyryn osuessa kummallakin kerralla. Syvyysosaston Peter Tiivola, Connor Bunnaman ja Joose Antonen – nada.
Erikoistilanteissakin etu kääntyi lopulta Pelicansille. Kärpät onnistui sarjassa vain kahdesti ylivoimalla – ensimmäisen kerran koko ottelusarjan ensimmäisessä erässä, ja toisen kerran viidennen ottelun päätöserässä.
Siihen päälle lyödään Kokon pykälän verran terävämmät otteet kuin vastinpareilla Tomi Karhusella ja Niklas Westerholmilla, eikä tappion syitä tarvitse juuri sen syvällisemmin analysoida.
Toki yhtä lailla arvostus kuuluu lahtelaisleiriin. Pelicans oli sarjassa juuri niin hyvä kuin olettaa uskalsi, ja tukahdutti kerta toisensa jälkeen Kärppä-hyökkäykset ilmatiiviiseen viisikkopuolustukseensa.
Pelicans puolusti kurinalaisesti sekä sitkeästi, ja käytti omat paikkansa tehokkaasti hyödyksi eritoten sarjan saranakohdissa. Esimerkiksi ensimmäisen ottelun kolmannessa erässä turkoosipaidat väänsivät voiton itselleen lauottuaan erässä kolmesti kiekon kohti maalia. Sarja oli lahtelaisilta todellinen "Miten voitat pudotuspeleissä?" -kirjan promootiokiertue.
Kärppien osalta, ottaen lopulta huomioon kaikki haasteet sekä ennen kaikkea kokoonpanon kapeuden, on jossain määrin hämmästyttävää, että joukkue selvitti tiensä ylipäänsä edes näin pitkälle.
Sarja oli lahtelaisilta todellinen "Miten voitat pudotuspeleissä?" -kirjan promootiokiertue.
Liki pitäen kaikki kauden aikaiset ulkomaalaishankinnat menivät yksi toisensa jälkeen puihin, eikä miehistössä ammottavia aukkoja saatu missään vaiheessa paikattua.
Voidaankin sanoa, että välieriin yltänyt kevät oli juuri tältä kyseiseltä ryhmältä absoluuttinen maksimisuoritus.
Paljon kiitosta tästä kuuluu ennen kaikkea penkin taakse. Siinä missä Lauri Marjamäki epäonnistui tehtävässään palauttaa Kärpät takaisin mestaruustaistoon, tulokasvalmentaja Ville Mäntymaa puolestaan ulosmittasi joukkueen potentiaalin odotuksiin nähden jopa yllättävän hyvin.
Jos siis koko kauden haluaa asettaa hieman laajempaan spektriin, on kausi – tulevan pronssiottelun tuloksesta riippumatta – ehdottomasti positiivissävytteinen.
Vielä syyskaudella vailla suuntaa tarponut Kärpät lunasti tällä kaudella itselleen takaisin vuodesta 2019 kadoksissa olleen uskottavuuden eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö nousu takaisin huippua jatkuisi ensi kaudella. Seuran hankintaosastolla on uusien naarauksiensa suhteen mietinnän paikka, sillä suunta on vain ylöspäin.
Siispä pohjoisessa on syytä nostaa ryhdikkäästi pää pystyyn ja suunnata katseet pronssiottelun jälkeen toiveikkaasti kohti tulevaa. Välierien tyrmäyksestä huolimatta Ouluun jää paistamaan kevään mukanaan tuoma optimismin kajo. Se on jo paljon enemmän, kuin mitä esimerkiksi viime vuoden marraskuussa olisi voitu kuvitellakaan.
