Leijonien otteissa ei ole ollut näkyvissä viime vuosilta tuttuja selkeitä raameja ja pelin rakenteita. Ne ovat yksilöä helpottavia, ennaltasovittuja asioita siitä, kuinka kanssapelaajat liikkuvat kentällä tietyissä tilanteissa.
Nyt Leijonilta ovat puuttuneet ne täysin, mikä on näkynyt esimerkiksi tilanteissa, joissa vastustaja on paineistanut aggressiivisesti. Kun ei ole ennalta sovittu, kuinka muut pelaajat liikkuvat, ei puolustajalla ole mitään hajua, missä muu viisikko on. Lopputuloksena on usein ollut hätäinen roiskaisu ränniin.
Hyökkäyspelaaminen on nojannut lähinnä jatkuvaan pystysuuntaan pelaamiseen ja päätykiekkoihin. Koko viisikon voima on jätetty tyystin käyttämättä. Hyökkääjät eivät pysy omilla kaistoillaan, vaan sinkoilevat sinne tänne, eikä yhteispeliä nopeuttavia syöttöketjuja näin ollen ole syntynyt.
Leijonien hyökkäyspelaaminen on ollut liikaa yksilöiden varassa. Yhteistyön jääkiekko on unohdettu täysin. Ilman selkeitä, yksilöä helpottavia pelin rakenteita rajallinen yksilötaito iskee MM-kisoissa armotta vastaan. Koko viisikon voima on käytettävä tehokkaammin hyödyksi.
Päävalmentaja Kari Jalosen kovin painottamaa taisteluilmettä on toki Leijonien otteissa näkynyt, mikä on tietysti positiivista. Pelkällä kovalla taistelulla on MM-karkeloissa kuitenkin vaikea pärjätä.
Jalonen on saanut kuukauden verran toimia joukkueen parissa, mutta peli ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. On vaikuttanut hieman siltä, että Jalonen on keskittynyt harjoitusotteluissa enemmän tulokseen kuin joukkueen pelin kehittämiseen. Toisaalta täytyy huomioida se, että pelillisiin asioihin keskittyvä kakkosvalmentaja Lauri Marjamäki on ollut koko ajan Kärppien penkin takana.
Vuosi sitten Marjamäki saapui samalla tavalla juuri ennen kisoja Leijonien matkaan, ja on kai syytä sanoa, että hänen ansiostaan Leijonat sai viisikkopelinsä lopulta toimimaan ja eteni aina finaaliin saakka. Marjamäen kultaista kosketusta odotellaan jälleen. Vain toimivalla viisikkopelillä Leijonat voi MM-kisoissa menestyä.
