Kova työ kantaa hedelmää
Tällä kaudella St. Louis Bluesissa säväyttänyt Brian Elliott ei elätellyt suuria haaveita NHL-urasta, kun hänet varattiin liigaan vuonna 2003. Ottawa Senators nappasi ontariolaispojan yhdeksännellä kierroksella, numerolla 291 ja hänen jälkeensä tilaisuudessa varattiin enää yksi pelaaja. Harvassa olivat tuolloin ne kykyjenetsijät, jotka uskoivat Elliottin mahdollisuuksiin nousta NHL-kokoonpanoon.
Varauksen jälkeiset vuodet kuluivat Elliottin osalta Wisconsin Badgersin yliopistojoukkueessa sekä Ottawan farmijoukkueessa Binghamptonissa. Molemmissa joukkueissa mies sai paiskia tosissaan töitä, jotta vastuuta tolppien välissä irtosi. Wisconsinissa palkinnoksi tuli lopulta yliopistomestaruus ja Binghamptonista Elliott loikkasi pysyvästi NHL-jäille tammikuussa 2009.
Kaudella 2009–2010 Senators venyi pudotuspeleihin pitkälti Elliottin erinomaisen maalivahtipelin ansiosta. Seuraava kausi romutti kuitenkin niin Senatorsin kuin Elliottinkin orastavaan nousuun lähteneen itseluottamuksen. Elliottin epävarma maalivahtipeli johti lopulta siihen, että mies kaupattiin Coloradoon. Denverissä pelit sujuivat entistäkin heikommin, eikä Colorado tarjonnut Elliottille jatkosopimusta.
Epäonnistuneen maalivahdin sähköposti ei viime kesänä suoranaisesti tulvinut NHL-tarjouksia. Monet ennustivat Elliottin NHL-taipaleen olevan ohi ja Ottawan media jaksoi pitää miestä syntipukkina Senatorsin konttaamiselle. Sun-lehden kolumnisti Bruce Garrioch nimitti miehen Brian ”it’s not my fault” Elliottiksi ja syytti pitkin kesää maalivahtia selittelijäksi twitter-kommenteissan.
St. Louis Bluesin presidentti John Davidson, itsekin entinen NHL-vahti, oli niitä harvoja, joka ei kiinnittänyt huomiota huonoihin tilastolukemiin tai kovaan kritiikkiin, vaan patisti seurajohdon tarjoamaan Elliottille yksivuotista sopimusta nuottipaitoihin.
Elliottin ura St. Louisissa ei ole vanhentunut vielä puoltakaan vuotta, mutta mies on tarrannut uskomattomalla asenteella viimeiseen mahdollisuuteensa. Elliott on syrjäyttänyt epävarmasti kauden avanneen Jaroslav Halakin joukkueen ykkösvahdin paikalta. Mies on pysäyttänyt kiekkoja toistaiseksi huikealla 94,7 % tarkkuudella ja pelannut joukkueelleen kasan tärkeitä voittoja. Temppu ei ole vaatinut ihmekonsteja, ainoastaan väsymätöntä työtä.
– Joka päivä on pakko tehdä kovasti töitä ja keskittyä olennaiseen. Jos alkaa miettiä liikaa tulevia asioita, niin se sekoittaa vain oman pelaamisen. St. Louisissa en ole murehtinut turhia, olen tullut iloisena harjoituksiin ja paiskinut väsymättä hommia., Elliott kertasi hyvän vireensä taustoja lokakuun lopussa.
Lopultakin oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Al Montoya on mies, jonka uralla ei pitänyt juuri sudenkuoppia olla. Alkuvuonna 2004 Montoya valittiin Suomessa pelattujen nuorten MM-kisojen tähdistömaalivahdiksi, kun USA valtasi historiansa ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Saman vuoden kesällä nuorukainen varattiin jo avauskierroksella NHL:ään, kun maineikas New York Rangers valitsi Montoyan numerolla 6. Tie oli auki tähtiin, mutta todellisuus paljastui toisenlaiseksi. Seuraavan kerran valo pilkahti Montoyan jääkiekkoelämään vasta yli kuusi vuotta varaustilaisuuden jälkeen, viime helmikuussa.
New Yorkiin Al Montoya lähti intoa täynnä syksyllä 2005. Miehen epäonneksi Broadwayn sinipaitojen harjoitusleirille saapui samana vuonna kuningas Ruotsista. Henrik Lundqvist tuli, näki ja voitti itselleen valtaistuimen Madison Square Gardenin maalilla. Montoyan kohtaloksi tuli kiertää AHL-kaukaloita Hartford Wolf Packin paidassa. Miehen tilille ei kertynyt minuuttiakaan NHL-kokemusta Rangersissa ja lopulta hänet kaupattiin Phoenix Coyotesin organisaatioon.
Arizonassa Montoya sai sentään haistella NHL-ilmapiiriä viiden ottelun verran. Mutta aivan kuten New Yorkissakin, myös Phoenixissa tie maalin suulle oli tukossa. Coyotesin ykkösvahtina hääri venäläinen Ilja Bryzgalov ja Montoya jatkoi AHL:n koluamistaan. Hiljalleen mies alkoi haipua liigan toimitusjohtajien papereissa takasivuille.
– Olin yksinkertaisesti väärään aikaan väärässä paikassa kaksi kertaa peräkkäin. New Yorkissa ja Phoenixissa eteeni sattui todellisia huippumiehiä., tuumi Al Montoya viime keväänä. Kun asiat olivat kääntyneet parhain päin.
Viime helmikuussa Montoya oli vihdoinkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, nimittäin Long Islandilla. Liigan vitsiksi vajonnut New York Islanders oli kierrättänyt maalinsa suulla peräti viittä maalivahtia melko vaatimattomin tuloksin. Al Montoya hankittiin Coyotesista ja hän oli kuudes torjuja Islandersin maalilla. Montoya oli myös miehistä paras ja hän torjui lopulta 21 ottelua mallikelpoisin tilastoin saaden lopulta myös jatkosopimuksen.
Alkavalla kaudella Montoya on pitänyt pintansa kilpailussa pelipaikasta. Kokenut Jevgeni Nabokov ja ikuisesti loukkaantunut Rick DiPietro ovat saaneet näyttöpaikkoja, mutta Montoya on pelannut kolmikosta eniten ja rehellisesti sanottuna myös parhaiten. Lahjakas maalivahti on vihdoin lyönyt itsensä läpi New Yorkissa. Tosin hieman eri osoitteessa kuin alun perin oli tarkoitus.
Tuttu mies pelasti aavikolle
Helmikuussa 2008 Mike Smith oli mukana kaupassa, joka vei tehohyökkääjä Brad Richardsin Tampa Baysta Dallasiin. 24-vuotias Smith matkasi kaupassa Teksasista Tampaan ja oli mielestään valmis nappaamaan ykkösvahdin paikan Floridan auringon alla. Dallasissa Smith oli häärinyt Marty Turcon hyvässä opissa, mutta Tampassa oli luvassa enemmän peliaikaa.
Vajaan neljän Tampassa viettämänsä vuoden aikana Mike Smith sai todeta, että kovassa NHL-rumbassa todellisuus harvoin vastaa odotuksia. Ajoittain Smith pelasi hyvin, ajoittain häikäisevän huonosti. Peliaikaa tuli enemmän kuin Dallasissa, mutta ehdotonta ykkösvahtia Smithistä ei koskaan tullut. Kertaakaan mies ei pelannut yli 41 ottelua runkosarjan aikana. Samaan aikaan myös Tampan organisaatio vajosi pohjamutiin ja kun kurssi viime kaudella kääntyi uuden johtoportaan myötä oli Smith ajautunut sivuraiteelle.
Epätasaiset otteet saivat seurakseen heikosta perusharjoittelusta johtuneet pikkuvammat ja Smith käväisi pikaisesti jopa farmissa hakemassa virettään. Lopulta Tampa kyllästyi odottamaan Smithin tason nousua ja hankki kokeneen Dwayne Rolosin kantamaan päävastuun. Smith vietti loppukauden kakkosvahtina ja joutui kesällä työnhakuun.
– Vuodet Tampassa olivat vaikeita, mutta samalla erittäin tärkeitä. Monta kertaa olin pääsemässä hyvään vireeseen, mutta joku pieni loukkaantuminen aiheutti takapakkia. Lopulta opin kantapään kautta sen, miten ammattiurheilijan pitää harjoitella. Nyt pelaaminen on hauskaa, koska olen kunnossa ja tutun valmentajan alaisuudessa., totesi nykyään Phoenixissa elantonsa tienaava Smith marraskuussa.
Arizonan aavikolle Smithin pelasti tuttu mies. Dave Tippett oli Smithin valmentajana jo Dallasissa ja hän tuntee vahtinsa vahvuudet. Ei ole lainkaan sattumaa, että Ilja Bryzgalovin menettänyt Coyotes valitsi venäläisen seuraajaksi juuri Smithin. ”CoolBryzin” tapaan Smith on isokokoinen maalivahti, jonka repertuaarista löytyy myös valikoima nopeita refleksejä. Niinpä Smith on istunut hyvin Coyotesin hyväksi havaittuun pelisapluunaan ja mies on ollut kantava voima joukkueen takalinjoilla.
Moni asiantuntija piti Smithin hankintaa kojoottien uhkapelinä. Kanadalainen oli jo saanut leiman miehenä, jolla oli takanaan loistava tulevaisuus. Tippett kuitenkin luottaa Smithiin kuin vuoreen ja kun Coyotesin erinomainen maalivahtivalmentaja Sean Burke on hionut tuoreen oppilaansa peliä aiempaa huolellisemmaksi, niin Glendalessa ei ole huudeltu Bryzgalovin perään.
Keväällä vasta veri punnitaan
Brian Elliott, Al Montoya ja Mike Smith eivät suinkaan ole ainoita taustalta nousseita yllättäjiä. Minnesotassa Josh Harding on noussut sairasvuoteelta sankaritekoihin ja Columbuksen ainoa valopilkku on tällä kaudella ollut kokenut kiertolainen Curtis Sanford. Tampa Bayssa Mathieu Garon on ollut mies paikallaan Rolosonin hapuillessa. Sen lisäksi jäällä ovat esiintyneet mallikkaasti sellaiset huippumiehet kuin Tuukka Rask, Jhonas Enroth ja Corey Schneider, joiden kohtalona on taistella peliminuuteista kenties vieläkin kovempien miesten kanssa.
Valokeilaan nousseiden miesten tarinat tuovat mukavasti lisää vivahteita pitkään kauteen, mutta todellisuudessa kaikkien näiden maalivahtien veri punnitaan vasta keväällä. Silloin, kun pelit todella merkitsevät jotain. Kun pelataan Stanley Cupista.
Kommenttien lähteet: Sportsnet & NHL Network
