Niinhän siinä sitten kävi. Jari Laukkaselle annettiin potkut. Irtisanominen oli kaikilta osin perusteltua, mutta tähän tilanteeseen ei KalPan olisi koskaan pitänyt ajautua. Virheillä kylvettyä viljaa niitetään jälleen, kun ensi kaudellakin maksetaan useammalle päävalmentajalle.
Laukkanen nousi pikakomennuksella Tuomas Tuokkolan tilalle ennen kauden alkua 2012. Suurin virhe tehtiin kuitenkin marraskuussa, kun Laukkasen sopimuksen kahden vuoden optio päätettiin käyttää. Tuore päävalmentaja oli ehtinyt valmentaa siinä vaiheessa vain parissakymmenessä Liiga-pelissä.
Jatkosopimuksen perusteluiksi käytettiin legendaariseksi muodostunutta sanahelinää. Kulisseissa oltiin tyytyväisiä, mutta kun seurasi kaukalon tapahtumia, ei muutosta parempaan ollut nähtävillä. Mitä pidemmälle kautta mentiin sitä enemmän joukkue eli yksilösuoritusten varassa. Puolivälieräsarja Ässiä vastaan olikin jo läpihuutojuttu.
Vuodesta tuli taloudellinen pannukakku, eikä kausi 2013–14 alkanut sen paremmin. Vaan seurajohto oli maalannut itsensä nurkkaan. Pitkä sopimus, huono taloustilanne ja kaikkien tuoreessa muistissa olleet edelliset valmentajapotkut saivat KalPan pitämään Laukkasesta viimeiseen saakka kiinni. Virhettä ei haluttu myöntää ajoissa.
Lopulta edessä oli vääjäämätön. Irtisanominen oli ainoa vaihtoehto.
Ihmeelliseksi Laukkasen palkkaamisen tekee se, että Laukkanen profiloitui Oulussa vahvasti nopean, pystysuunnan kiekon suosijana. KalPa taas on vuosia kuuluttanut pitävänsä kiinni omasta peli-identiteetistään, joka on kaikkea muuta kuin pystysuunnan jääkiekko.
Kysyinkin Laukkaselta pelitapojen ristiriidasta heti päävalmentajaksi nousun jälkeen. Vastaus särähti jo silloin korvaan.
− Kyllä Tuokkolakin pystyi siihen (pelityyliin) omat mausteensa tuomaan. Hän tiesi KalPan pelitavan ja halusi pitää sitä yllä. Tuomas sen opetti myös minulle ja tiedän, millä harjoituksilla sitä on hyvä ylläpitää ja kehittää, totesi Laukkanen tuolloin.
Yhden kauden aikana on vaikea omaksua uuden seuran identiteettiä ja pelitapaa puhumattakaan siitä, että sitä pystyisi edelleen kehittämään.
Pelitapaa yritettiin välillä muuttaa nopeaan ylöspäin pelaamiseen, mutta aina palattiin savolaismalliseen kiekkokontrolliin. Ongelmaksi muodostui jääkiekon perusasia, viivelähtö, jota Laukkanen ei saanut missään vaiheessa toimimaan.
Kun vastustaja laittoi keskialueen tukkoon, ei Laukkasen pelikirjasta löytynyt tähän avaimia. Savolaisten peli hidastui ja lopulta kuoli keskialueella juuri silloin, kun vauhdin kohti vastustajan maalia olisi pitänyt kiihtyä.
Suora seuraus organisoimattomasta hyökkäyksestä oli maalipaikkojen vähyys. Myös hyökkäysalueen kulmapeli jäi vajaaksi ja joukkue joutui liiaksi puolustusasemiin. Itse asiassa viivelähtöjen suurin seuraus oli se, että ne tappoivat tunteen pelaamisesta.
Jari Laukkanen oli väärä mies, väärässä paikassa ja vielä väärään aikaan. Vaikka Laukkasen pitää kantaa vastuunsa kaukalon tapahtumista, on seurajohdolla jälleen miettimisen paikka. KalPan tulevan kauden päävalmentajan paikka on haussa. Päätös voi muodostua tulevaisuuden kannalta ratkaisevaksi.
Saadaanko sitä, mitä halutaan ja halutaanko sittenkään sitä, mitä lopulta saadaan?
