KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov kertoo RIA Novostin haastattelussa, että sarjan otteluohjelma julkaistaan elokuun alussa. Alun perin otteluohjelman piti ilmestyä heinäkuun loppuun mennessä.
Morozov paljastaa, että ulkomaiset seurat aloittavat KHL-kautensa Venäjällä. Myös näiden kotiotteluita saatetaan pelata tovi Venäjällä.
− Jos ulkomaisilla seuroilla on ongelmia kotimaassaan, he voivat jäädä tänne ja pelata joitakin otteluita Venäjällä. Maassamme on KHL:n sääntöjen mukaisia vapaita areenoja. Areenoiden valmistelu virallisiin otteluihin ei kestä kauan, kertoo Morozov.
KHL:n ulkomaiset seurat ovat Suomesta, Latviasta, Valko-Venäjältä, Kazakstanista ja Kiinasta. Kiinalaisseura Kunlun Red Star on ilmoittanut jo, että se pelaa kotiottelunsa ensi kaudella Venäjän Mytishtshissä.
KHL pitää yhä kiinni siitä, että sarja alkaa syyskuun alussa.
− Sarjan alun siirtäminen lokakuuhun siirtäminen vähentäisi mahdollisesti otteluiden määrää ja siten myös seurojen talous kärsisi, Morozov arvioi.
− Kaiken tämän perusteella sarjan alkamisen siirtämistä lokakuuhun ei voida pitää kohtuullisena päätöksenä.
KHL:n otteluohjelman julkistamisen siirtymisestä uutisoi ensin Iltalehti.