Jason York hankittiin edelliskaudeksi Anaheimiin tuomaan kokemusta ja kiekollista taitoa Ducksien puolustuslinjoille. Täksi kaudeksi mies passitettiin kuitenkin farmiin huonojen harjoitusleirinäyttöjen johdosta. Veteraanipuolustaja ei kelvannut yhdellekään joukkueelle waiver draftissa josta hänet olisi saanut lähes ilmaiseksi. Nytkään Anaheim ei saanut miehestä kuin epämääräisen myöhemmin määrättävän korvauksen, joka on yleensä alhaisen kierroksen varausoikeus. Tämän lisäksi Anaheim maksaa puolet Yorkin tämän ja ensi kauden palkasta, yhteensä kaksi miljoonaa dollaria.
Alunperin Detroitin seitsemännellä kierroksella vuoden 1990 varaustilaisuudessa varaama York on pelaamissaan 567 ottelussa Detroitin, Ottawan sekä Anaheimin riveissä kerännyt yhteensä 187 pistettä sekä 473 jäähyminuuttia.
Yorkin hankinnan myötä Nashville laittoi waiver-draftissa Montrealista hankkimansa puolustaja Francis Bouillonin waivers-listalle. Aikaisemmin viikolla Pascal Trepanier koki saman kohtalon.
Lähde:Tennesian