Ylönen on jäänyt NHL-peleissä melko vähälle huomiolle roolinsa takia, mutta on hoitanut hommansa vähintäänkin hyvin. Takana on viisi kautta joiden aikana Ylösen tilille on kertynyt 261:ssä ottelussa 22 maalia ja 87 pistettä. Kuten nuo numerot kuvastavatkin, niin Jussin rooli on ollut hyvin puolustusvoittoinen. Yleensä pelipaikka on löytynyt joko kolmos- tai nelosketjun keskeltä ja tämän lisäksi peliaikaa on kertynyt paljon alivoimalla. Muutamaan otteeseen viime kaudella Ylönen pääsi myös kokeilemaan pelaamista ykkösketjussa sen jälkeen, kun Mika Alatalo oli siirretty sivuun tuolta paikalta.
Ylösen ura SM-liigassa lähti aikoinaan käyntiin HPK:n riveissä, joka otti nuorten maajoukkuepelaajan avosylin vastaan tämän etsittyä seuraa, joka antaisi hänelle peliaikaa. Nuorukaisen kaksi kautta Kerhon riveissä sujuivat mainiosti ja Ylönen pääsi jopa kertaalleen haistelemaan finaaleiden tunnelmaan. Tämän jälkeen oli edessä paluu kotikaupunkiin ja Jokereiden paitaan. Suuremmalla estradilla Jussi pääsi paremmin esille, vaikka kaudet Jokereissa olivatkin tuloksellisesti jopa hieman heikompia kuin HPK:ssa - osin loukkaantumisten takia. Ylönen pääsi mukaan sekä vuoden -95 että -96 MM-turnauksiin leijonapaidassa. Palkintokaapissa killuu siis Suomen ensimmäinen ja ainoa maailmanmestaruusmitali. Jälkimmäisen MM-turnauksen jälkeen myös rapakon takana huomattiin Ylösen monipuoliset taidot. Silloinen Winnipeg Jets oli varannut Ylösen vuonna -91 viidennellä kierroksella ja nyt oli Phoenixin vuoro tehdä Jussin kanssa NHL-sopimus. Ylösen onneksi Jets oli vaihtanut lämpimämpään ilmanalaan muuttaessaan Phoenixiin.
Ensimmäisellä kaudellaan Pohjois-Amerikassa Ylönen joutui ensin Coyotesin farmiseuran Springfieldin riveihin pelaamaan AHL-liigaa. Kausi farmissa sujuikin erinomaisesti lähes piste-per-peli tahdilla ja Juha pääsi tekemään NHL-debyyttinsä jo ensimmäisellä kaudellaan. Tosin tuo visiitti jäi vain kahden ottelun mittaiseksi. Calder Cupista pelattaessa AHL:n pudotuspeleissä Ylönen innostui hurjaan iskuun ja paukutti Falconsin ennätyksen tehtailemalla 21 pistettä 17 pudotuspeliottelussa.
Seuraavalla kaudella Ylönen olikin jo Coyotesin vakiomiehiä eikä farmissa ole tarvinnut sen jälkeen käydä. Pisteitä ja peliaikaa on kertynyt tasaiseen tahtiin ja Juha on kausien saatossa noussut joukkueelleen tärkeäksi pelaajaksi. Puolustavan sentterin rooli ei välttämättä tarjoa suurta gloriaa median silmissä, mutta joukkuetovereidensa keskuudessa Ylösen kaltaiset puurtajat ovat todella arvostettuja. Ylösen erikoisosaamiseen kuuluvat perusvarma puolustuspeli, hyvä ja liikkuva alivoima sekä selvästi yli keskitason oleva aloitusprosentti.
Suomen maajoukkueessa Ylönen on aina ollut suuressa roolissa. Suomen aikanaan pelaamat MM-kisat, World Cup, Naganon olympiakisat - Ylönen on aina ollut tervetullut leijonapaitaan. Ehkä parhaan turnauksensa Jussi pelasi tänä keväänä Saksassa. Ylönen näytti etteivät vuodet puolustavana pelaajana ole kadottaneet taitoja mihinkään. Rooli Suomen ykkösketjun keskurina sopi kuin nakutettu ja Ylönen yhdessä Sami Kapasen kanssa kasvatti lukemiaan pistepörssissä hyvällä tahdilla.
Todd Warriner on pelaajana hyvin samantyylinen kuin Ylönen. Pisteitäkin on seitsemän NHL-kauden kertynyt lähes identtisellä tahdilla suomalaisen kanssa. Warriner oli uransa alkuaikoina erittäin suuri lupaus, josta kertoo Quebecin varaus koko vuoden -92 varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana. Tuolloin Warriner arvioitiin ikäluokkansa neljänneksi parhaaksi pelaajaksi maailmassa, mutta tuon luokituksen kaltaiset odotukset jäivät täyttymättä. Warriner aloitti uransa Toronton riveissä, jossa parhaalla kaudellaan sai kasaan 33 pistettä. Kesken toissa kauden Maple Leafs kauppasi Warrinerin Tampa Baylle ja nyt kanukkilaituri saa jatkaa kierrostaan Arizonaan.
Tampa Bayn GM Rick Dudley kehui Ylöstä vuolaasti seuran lehdistötiedotteessa:
"Juha Ylonen is an extremely versatile player, capable of playing both the center and the wing. He's outstanding defensively and he showed at the World Championships that he can contribute offensively. We like his character a lot and think this is a trade that makes us a better team right now," Dudley totesi mainiten erityisesti Ylösen hienot otteet MM-Saksassa.