Tavallisesti Atlantin divisioona kuuluu kärkensä osalta sarjan tasaväkisimpiin ja tasokkaimpiin. Tällä kertaa tilanne on hieman erilainen. Florida Panthersin loistokkuus varjostaa tylysti sen päävastustajia. Hallitseva Stanley Cup -mestari selvisi välikaudesta vähäisillä muutoksilla, joten jatkuvuus on taattu. Boston Bruins heittäytyi villiksi siirtomarkkinoilla, ja seurauksena joukkue muuntui suureksi kysymysmerkiksi. Toronto Maple Leafs pöyhi raatajaosastoa, ja samaa käsittelyä olisi kaivannut myös Tampa Bay Lightning.
Florida Panthers – tukevasti valtaistuimella
2022 runkosarjan voitto, 2023 finaalitappio ja 2024 lopulta mestaruus. Panthers on luonut dynastian siinä määrin kuin se modernin ajan NHL:ssä on mahdollista. Joukkueen peli on ollut paitsi tehokasta ja näyttävää, myös organisaatio on ollut progressiivinen. Pitkäjänteisyys on kantanut hedelmää, mutta nyt Panthersin on osoitettava paikallisvastustaja Tampa Bay Lightningin tavoin, että se kykenee myös pysymään huipulla täyttymyksen jälkeen.
Aleksander Barkov, Carter Verhaeghe ja Sam Reinhart muodostavat yhden koko sarjan parhaista ykkösketjuista. Peli toimii esimerkillisen kokonaisvaltaisesti kentän joka sektorilla. Matthew Tkachuk – Evan Rodrigues – Sam Bennett ovat erinomainen kakkosketju, ja mikä parasta, Panthers voi muovata kahta kärkiketjuaan haluamallaan tavalla. Roolitus on dynaamista, luovaa ja saumatonta, mikä tekee puolustamisen Panthersin tehoketjuja vastaan erittäin hankalaksi.
Kolmos- ja nelosketju ovat kokeneet suuria muutoksia. Maisemaa vaihtaneet Brandon Montour ja Oliver Ekman-Larsson vievät mukanaan paitsi tehoja myös roolipelaajan luonnetta. Anton Lundell ja Eetu Luostarinen nostivat profiiliaan etenkin kevään aikana ja tuovat monipuolisuudellaan hyökkäysmateriaaliin lisää syvyyttä. Uudet hankinnat Jesper Boqvist, MacKenzie Entwistle ja Tomas Nosek täydentävät rouhijaosaston. Kokoonpanossa vapautuvia paikkoja kärkkyvät muun muassa AHL:ssä mainiosti tehoilleet Justin Sourdif ja Mackie Samoskevich. Reservipelaajat Rasmus Asplund, A.J. Greer ja Will Lockwood ovat päteviä tuuraajia ikävyyksien sattuessa. Tällaisesta materiaalin leveydestä olisi mikä tahansa joukkue kateellinen.
Puolustusta johtaa Gustav Forsling, jonka erinomaisuus havaittiin viimein viime kauden ja ennen kaikkea pudotuspelien aikana. Tilastojen valossa ruotsalaisen runkosarja oli samassa linjassa aiempien sesonkien kanssa, mutta pudotuspeleissä Forsling oli päällikköpelaaja illasta toiseen. Tämä ei tarkoita, että Panthersin alakerta olisi yhden miehen varietee – pikemminkin päinvastoin. Mestaruuden yksi merkittävä osatekijä oli se, että puolustuspelaaminen parani kautta linjan kauden ja pudotuspelien edetessä. Aaron Ekblad sai suoritustasonsa tasaisemmaksi, Dimitri Kulikov pelasi kokonaispelin kannalta parhaan kautensa ja Niko Mikkola oli kevätpuolella puolustuksen johtavia avainpelaajia. Kolmospariksi on suorastaan ruuhkaa. Ulvis Balinskis, Adam Boqvist, Jaycob Megna ja Nate Schmidt ovat kaikki kelpo valintoja pelaavaan kokoonpanoon, eikä taso sanottavasti heilahtele millään parikoostumuksella.
Sergei Bobrovski on ollut pelipaikkansa parhaimmistoa lähes kymmenen kauden ajan, ja häneen Panthers voi luottaa jatkossakin. Spencer Knight on ollut pari kautta AHL:ssa kasvamassa korkoa. Hän ei vielä nouse haastamaan, saati syrjäyttämään venäläiskollegaansa, mutta on hyvä paikkaamaan Anthony Stolarzin jättämän aukon.
Panthersin kokoonpanossa on siis huimasti leveyttä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, mikä on luonnollisesti suuri pitkän kauden aikana. Tämän ansiosta Panthers on kyennyt kaudesta toiseen pitämään yllä voittavan pelin trendiä, joka jatkuu edelleen. Mestaruutta voittamista vaikeampaa on vain sen uusiminen, hyvälläkin joukkueella, mutta ei olisi mikään ihme nähdä Panthers uudestaan pelaamassa konferenssin ja koko sarjan mestaruudesta.
Florida Panthers pelaa Atlantin divisioonan voitosta.
Toronto Maple Leafs – hyökkäysosaston pyhät hirviöt kuljettavat lehtipaidat tutuksi tulleeseen tulokseen
Maple Leafs on jo monen vuoden ajan tukeutunut offensiiviosaston timanttiseen nelikkoon Auston Matthews – William Nylander – Mitch Marner – John Tavares. Yhdistelmä on tuottanut tehopisteiden 2020-luvun tuloksekkaimpia numeroita, mutta joukkue ei ole tehoilusta sanottavasti kostunut. Matthewsin aikana Maple Leafs on voittanut tasan yhden pudotuspelisarjan.
Leafs on tehnyt muutoksia lähes jokaiselle muulle kokoonpanon osa-alueelle mutta ei sentteriosastolle. Myöskään Matthewsia ja Marneria ei ole haluttu erottaa toisistaan. Tähtipelaajiensa mukana joukkue nousee tai putoaa. Se on sitä, mitä kutsutaan pyhäksi hirviöksi. Matthewsin johtama kvartetti on koskematon. Syitä on aina etsitty muualta. Tässä olisi selkeä uudistamisen paikka. Verukkeet alkavat käydä loppuun. Tyler Bertuzzin lähtö tietenkin pakottaa seuraa pohtimaan kokonaan uusia ratkaisua. Nähtäväksi jää, miten ja missä vaiheessa kokeilut tuottavat hedelmää – jos ovat tuottaakseen.
Neljän suuren lisäksi kahteen kärkiketjuun istutettaneen Matthew Knies sekä Max Domi, jotka sentään muistavat puolustusvelvoitteensa. Nimet kolmos- ja nelosketjussa eivät sykähdyksiä nostata. Pontus Holmberg, Calle Järnkrok, David Kampf, Bobby McMann ja kumppanit ovat ahkeria puurtajia, ei enempää eikä vähempää. Sellaisia tarvitaan toimivassa ja terveessä joukkueessa, mutta jos materiaalin syvyydestä ei löydy itseään ylittävää vaihdetta, jää kevät taas kerran lyhyeksi. Mikäli Maple Leafs pitää siirtohuhuissa pyörivän Nick Robertsonin, hän vienee pysyvästi pelipaikan paras ennen -päiväyksensä leimanneelta Ryan Reavesilta.
Tulokaspelaajista ovat maininnan arvoisia parikymppiset Easton Cowan ja Fraser Minten. OHL:ssa kovaa jälkeä tehnyt oikea laituri toisi pohjaketjuihin mukavaa energiaa, mutta rooli ei olisi otollinen. Minten sai ohuesti tuntumaa NHL-kiekkoiluun viime kaudella, ja peli WHL-seura Kamloops Blazersissa on sujunut erinomaisesti.
Oliver Ekman-Larssonin saapuminen nostaa Maple Leafsin heikoksi tiedetyn puolustuksen perustasoa. Tunnollisena kiekollisena pakkina Ekman-Larsson soveltuu mainiosti myös ylivoimasuunnitelmiin. Kokonaisuutena Leafs-pakisto vakuuttaa työmoraalillaan. Chris Tanev on erinomainen peliä rikkova ja laukauksia blokkaava peruspuolustaja, Morgan Riellyyn pätevät samat sanat ryyditettynä mainiolla pelinrakennusvalmiudella ja ylivoimaosaamisella. Timothy Liljegren on ollut tähän asti hiomaton timantti, ja alkava kausi on hänelle mahdollisuus vakiinnuttaa paikka kahdessa kärkiparissa. Onnistuessaan ruotsalainen on arvokas lisä vanhastaan onttoudessaan kumisseelle Leafs-puolustukselle.
Suomalaisittain kiinnostaa Topi Niemelän ja Mikko Kokkosen tilanne. Molemmilla on alla mainio kausi AHL:ssä, mutta tunnettua on, että paikasta ylhäällä käydään kovaa nokituskamppailua. Leafsin organisaatiossa on suomalaisten lisäksi puolen kymmentä nimeä tyrkyllä NHL-kokoonpanoon, ja useissa arvioissa nämä nimet olisivat Niemelän ja Kokkosen edellä. Viisi vuotta sitten varattu Niemelä on jo kypsää NHL-ainesta, mutta paikka ylhäällä edellyttäisi todella huomiota herättävää loistokkuutta Toronto Marliesin riveissä. Kuten on nähty, Maple Leafs ei ole kunnostautunut kokeellisena tai ennakkoluulottomana peluutuksen suhteen, mikä on vielä yksi lisäeste suomalaispakkien NHL-haaveille alkavalla kaudella.
Joseph Woll perii Ilja Samsonovin viitan ykkösmaalivahtina. Viime kausi oli lupauksia antava, ja 26-vuotiaan jenkkikopparin on nyt korkea aika lunastaa odotukset. Tandemin toisena osapuolena asemansa luotettavana kakkosmaalivahtina Anaheim Ducksissa ja Florida Panthersissa lunastanut Anthony Stolarz, viimekesäinen Stanley Cup -mestari. Reservistä on nostettavissa kokenut Matt Murray sekä vuonna 2022 varattu ruotsalainen Dennis Hildeby. Tähtiloistoa ei Maple Leafsin maalinsuulla ole nähtävissä vaan parhaimmillaan perushyvää suorittamista. Pahimmillaan epävarmaa hapuilua ja hämmentävää peluutusrulettia.
Maple Leafs menee heittämällä pudotuspeleihin ja sillä on potentiaalia haastaa jopa Panthers. Pitkällä aikavälillä realismia kuitenkin lienee divisioonan kakkossija. Maple Leafs on vuodesta toiseen oman alisuorittajan maineensa vanki, ja paineistus tulee jälleen olemaan peukalonpainon vahvuinen. Muutokseen tarvittaisiin šokkihoitoa, eikä odotustenmukainen lopputulos sitä ole koskaan.
Toronto Maple Leafs taistelee Atlantin divisioonan sijoista 1.–2.
Boston Bruins – täsmähankintoihin kaadetut miljoonat eivät takaa karhujengille pitkää kesää
Bruins näytti viime kaudella epäilijöille, että se kykeni heikentyneenäkin vahvaan peliin, ja oli vastoin odotuksia jälleen varteenotettava mestariehdokas. Tällä kertaa lähti Linus Ullmark, mikä heikensi entuudestaan ohutta puolustusosastoa. Onko taas odotettavissa tuttu kertosäe: Pitkää kevättä seuraa lyhyt kesä.
Seuraikonit Brad Marchand ja David Pastrňák kantavat pääasiallisen tulosvastuun. Pastrňák on alla kaksi peräkkäistä yli sadan pisteen kautta, ja Bruinsin onneksi tšekkitähti on pysynyt terveenä, ja pitänyt pelaamisensa tasalaatuisena, oikeastaan jopa nousujohteisena. Marchandin tuloskäyrän trendi on viime kauina ollut laskusuuntainen mitä runkosarjaan tulee. Omanlaisensa täky on 71 pisteen päässä häämöttävä tuhannen tehopinnan haamuraja. Sen saavuttamiseen tarvittaisiin paria viime kautta piirun verran jämerämpi suoritustaso. Toisaalta Marchand kuuluu niihin, jotka kokemuksensa turvin löytävät vuodesta toiseen erikoisen kevätbuustin, ja pitkää kevättä tavoitteleva Bruins voi jälleen luottaa Marchandiin.
Hulppealla 54,25 miljoonan dollarin sopimuksella hankittu Elias Lindholm saa luvan näyttää, että rahoille on vastinetta. Parhaiten se onnistuu ykkössentterin roolissa. Kakkosketjun todennäköisin koostumus on Pavel Zacha – Charlie Coyle – Morgan Geekie, joilla on kullakin alla vähintään mukiinmenevä kausi ja etenkin Geekiellä on vielä varaa parantaa otteitaan.
Matt Poitras'n tulokaskausi meni pipariksi loukkaantumisten takia, mutta hän ehti pelaamissaan otteluissa näyttää lupaavasti NHL-valmiuttaan. Alkavan kauden Bruins-pelaajista Poitras kuuluu kiistatta seuraa häntä -osastoon. Poitras'n ympärille istutettaneen kausi kerrallaan peliään parantanut Trent Frederic sekä luisteleva kysymysmerkki Justin Brazeau. Kovasti uudistuneen neloskentän rouhijoina uurastavat John Beecher, Max Jones ja Mark Kastelic.
Kokonaisuutena Bruinsin offensiivitusina on divisioonan ja jopa konferenssin eliittiä ja potentiaalia on tarjota vaikka minkälaista peliä. Puolustuspää sitä vastoin antaa jonkin verran pohtimisen aihetta.
Luottoratsu Charlie McAvoy johtaa siniviivalta, vierellään Canucksista siirtynyt ja pitkällä sopimuksella kiinnitetty duunariosaston Nikita Zadorov. Venäläisellä on viimekeväisen seuratoverinsa Lindholmin tavoin paljon todistettavaa sopimusarvonsa vastineeksi. Hampus Lindholm ja Brandon Carlo täydentävän Bruins-puolustuksen ehjän ja vahvan kärkinelikon. Kuilu kakkosen ja kolmosen välillä on melkoinen, ja on vaikea sanoa, muodostuuko alkusyksystä Bruinsin kolmospariin ylipäätään permanenttiratkaisua.
Chicago Blackhawksista Hall-kaupassa siirtyneet Ian Mitchell ja Alex Regula kamppailevat paikasta auringossa Parker Wotherspoonin ja Andrew Peeken kanssa. Ongelmia on tiedossa, kun Bruinsin kolmosparille lyödään painetta, mikä puolestaan edellyttää puolustussuunnan tukea kolmos- ja nelosketjuilta ja myös antaa aiheen olettaa, että Bruins peluuttaa ainakin alkukaudesta dynaamisesti kahta ensimmäistä paria.
Maalivahtiosastolla eletään kiltisti sanottuna mielenkiintoisia aikoja, mutta suoraan sanottuna joukkueen Akilleen kantapää kipuilee maalinsuulla. Jeremy Swaymanilla on kyllä aitoa potentiaalia nousta NHL-maalivahtien terävimpään kärkeen, jopa Vezina-ehdokkaiden kastiin, mutta tuskin kuitenkin vielä tulevalla kaudella. Ottawa Senatorsissa epäonnistunut Joonas Korpisalo hakee uutta nousua uralleen Bruinsissa. Bruinsissa on totuttu menestymään maalivahtipelaamisen kautta, mikä yhdessä Ullmarkin saappaiden kanssa tuo oman lisänsä paineistukseen. Haaste on suuri sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla. Korpisalolla ei ole varaa toiseen ohikauteen uran tässä vaiheessa.
Bruinsin tähtipelaajat ovat alansa terävää parhaimmistoa, ja joukkueen peli-identiteetti selväpiirteinen, joten pudotuspelipaikka on selviö. Konferenssi- saati Stanley Cup - mestaruuteen ei epätasainen puolustus- ja maalivahtimateriaali kykene kantamaan.
Boston Bruins taistelee Atlantin divisioonan sijoista 3.–4.
Tampa Bay Lightning – kultainen sukupolvi matkalla kohti auringonlaskua
Mestaruusvuosiensa jälkeen on Lightning pudonnut mestarisuosikkien kategoriasta päteväksi haastajajoukkueeksi. 'Hyvä – ei erinomainen' olisi proosallinen luonnehdinta takavuosien dynastiasta. Kahtena viime kaudella on tie noussut pystyyn pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Lightning on Jon Cooperin aikakaudella tullut tunnetuksi erinomaisena erikoistilannejoukkueena, ja se sai sekä voitettua että puolustettua ison kasan pisteitä onnistuneella yli- ja alivoimalla. Siinä Lightning erottuu edukseen verrattuna divisioonan muihin kärkijoukkueisiin.
Nashville Predatorsiin läksinyttä seuraikoni Steve Stamkosia on äärimmäisen vaikea korvata pelillisesti, ja henkisesti se on suorastaan mahdotonta. Jake Guentzel ei ole uusi Stamkos mutta sentään tasalaatuinen piste per peli -nikkari. Nikita Kutšerov löi viime kaudella tauluun pörssivoittoon oikeuttaneet lukemat 44+100, ja oli tehotilastossakin positiivisen puolella (+8). Brayden Point ja Stamkos olivat joukkueen sisäisen pistepörssin seuraavilla sijoilla, ja kumpikin oli +/- -tilastossa hyisissä lukemissa. Pisteitä syntyi kosolti ylivoimalla, siinä missä Kutšerov loisti myös tasaviisikoilla. Koko mainittu kolmikko ylti 40 maalin haamurajaan. Iso kysymys on, miten Stamkosin vaihtuminen Guentzeliin vaikuttaa ketjun pelitapaan ja kemiaan. Epäillä ainakin sopii, että koko troikka latoisi 130 maalia ja yli 300 tehopinnaa.
Kokonaisuutena Lightingin hyökkäys on tasapainoinen ja -laatuinen. Hyvää jälkeä syntyy illasta toiseen. Kokeneet Anthony Cirelli, Brandon Hagel ja Nick Paul osaavat asiansa. Monipuolinen Cam Atkinson sopii mainiosti mihin tahansa rooliin kakkos- ja kolmosketjuissa. Buffalo Sabresista hankittu latvialainen Zemgus Girgensons on mielenkiintoinen lisä nelosketjuun. Girgensonin jämäkkyyttä totisesti tarvitaan, sillä paperilla Lightingin kahden alimman ketjun miehitys vaikuttaa juuri siltä – paperiselta.
Puolustuslinja vahvistui joukkueeseen paluun tehneen Ryan McDonaghin hahmossa. Viime kaudella Victor Hedman jäi yksinäiseksi vastuussaan, vaikka pari Darren Raddysh pelasi ehjän ja mainion kauden. Arizona Coyotesista hankittiin vaihdossa Mihail Sergatšoviin tunnollinen peruspakki Janis Moser, joka yhdessä Erik Černákin kanssa muodostaa tasapainoisen pakkiduon. Sergatšovin lähdettyä avautuu mahdollisuuden paikka lupaavasti viime kaudella esiintyneelle Nick Perbixille. Myös Moseriin kohdistuu odotuksia Sergatšovin nimellisenä korvaajana.
Valinnanvaraa siis on, ja reservissäkin on mistä ottaa. Suurin piirtein kaikki variaatiot (pois lukien Hedmanin sementoitu asema ykkösessä) tuntuvat luontevilta ja käyttökelpoisilta. Kaiken kaikkiaan Lightningin kiekollinen puolustus on mallilla, mutta joukkue olisi kaivannut vielä enemmän fyysistä peruspuolustajaa takalinjojen luutijaksi.
Andrei Vasilevskin loukkaantuminen viime kaudella osoitti, miten haavoittuva Lightningin alakerta on. Toistaiseksi sangen vaatimattoman uran Pohjois-Amerikassa tehnyt Jonas Johansson ei kyennyt paikkaamaan. Vasilevskin mahdollisen uuden loukaantumisen takia taantuu Lightning välittömästi ikävän haavoittuvaksi.
Lightningin erityinen huolenaihe on ollut nuorten pelaajien tuottaminen kokoonpanoon. Voittavaa joukkuetta ei muuteta, ja menestysvuodet ovat tarjonneet syyn pitää permanentti kasassa. Mutta nyt ongelma on akuutti. Oletuskokoonpanon keski-ikä huitelee kolmessakymmenessä ja vain Moser on alle 25-vuotias. Reservissä ja farmissa vuoroaan odottavat nuoret pelaajat ovat kaukana lupauksista.
Tampa Bay Lightning taistelee Atlantin divisioonan sijoista 3.–4.
