Ikäluokkaa –81 oleva, 186 SM-liigaottelua pelannut Hämäläinen siirtyy KalPaan 1+1 vuotisella sopimuksella suuremman vastuun ja peliajan perässä. Lappeenrantalaisen SaiPan kasvatteja oleva Hämäläinen kokee tulevaisuudessa liigapaikkaa tavoittelevan KalPan olevan paras paikka hänen kehittymisensä kannalta.
- Tarvitsen peliaikaa ja vastuuta, uutta nousua tekevä KalPa oli paras vaihtoehto, Hämäläinen kommentoi siirtymistään Mestikseen.
KalPalla kasassa 16 pelaajasopimusta
Hämäläisen tulon lisäksi KalPa julkisti myös menneen kauden pelaajiensa jatkosopimuksia.
KalPan viime kauden avainpelaajista tehohyökkääjä Marko Ahosilta ja luottopuolustaja Samuli Suhonen ovat päättäneet jatkaa kuopiolaisseurassa.
Kahden vuoden sopimuksen tehneelle Suhoselle olisi löytynyt ottajia liigasta jo tulevalle kaudelle, mutta hän halusi jatkaa liigaa määräänpäänään pitävässä KalPassa. Tarkasta rannelaukauksestaan tunnetun Ahosillan sopimus on mallia 1+1-vuotta.
Kaiken kaikkiaan pelaajasopimuksia on valmiina 16 kappaletta. Harjoitusringissä on mukana sopimuspelaajien lisäksi myös nippu omia a-junioreita.
Viime kauden runkomiehistä jatkoaan harkitsevat yhä mm. Sami Simonen, Jani Väänänen, Antti Riekkinen, Tuomo Litmanen, Ville Luoma sekä Mikko Honkonen.
Kakkosvalmentaja haussa
Pelaajahankintojen ohella KalPa on hakenut viime viikkoina aktiivisesti myös kakkosvalmentajaa joukkueeseensa. Mika Pieniniemen apuvalmentajan nimi selvinnee viimeistään MM-kisojen jälkeen. Jatkoajan saamien tietojen mukaan vahva ehdokas paikalle on menneellä kaudella kaksoisroolissa pelaajana ja apuvalmentajana häärinyt Veli-Pekka Pekkarinen.
Kokonaisuutena KalPa saa luistelutettua kentälle ensi kaudella todella kilpailukykyisen joukkueen, sillä kuopiolaiset julkistivat jo aiemmin keväällä sopimuksen luottovahti Pasi Kuivalaisen kanssa.
KalPan ensi kauden sopimuspelaajat:
Maalivahdit:
Pasi Kuivalainen
Ari Luostarinen
Puolustajat:
Juha Alastalo
Pekka Parviainen
Jyrki Tirkkonen
Juho Kuronen
Antti Hintikka
Samuli Suhonen
Hyökkääjät:
Jarno Niinimäki
Henri Huohvanainen
Tero Varonen
Saku Kekäläinen
Marko Ahosilta
Vesa Reinikainen
Matti Tiihonen
Ville Hämäläinen
Jarno Niinimäki harjoittelee Ilveksen SM-liigajoukkueen ringissä, ja hänen sopimuksessaan on ”liigapykälä”.