Ennen keskenäistä kohtaamistaan kummallakaan joukkueella ei ollut mennyt erityisen vahvasti. Tappioita oli tullut liikaakin viime aikoina, eikä avainpelaajien loukkaantumisilta oltu vältytty.
Ottelussa maalinteon aloittaa St.Louis ensimmästen viiden peliminuutin jälkeen. B.J. Crombeen pääsi ampumaan hyvästä paikasta rannelaukauksella ylärimaan, josta kiekko putosi suoraan maalin eteen pomppiakseen sisään. Bluesin johto ei kuitenkaan kantanut erätauolle saakka, kun Sharks pääsi pyörittämään ylivoimapeliään erän loppuhetkillä.
Kiekko kulki ensin Joe Pavelskilta Joe Thorntonille, jonka jälkeen Thornton löysi Dany Heatleyn maalin kulmalta. Näppärän kuvion jälkeen erätauolle lähdettiin tasaisissa 1-1 -lukemissa, vaikka laukauksia kumpikaan joukkue ei liiemmin saanut aikaiseksi. Blues keräsi 7 laukausta kohti Antti Niemen vartioimaa maalia, kun Sharksille merkittiin vaivaiset 4 laukausta.
Mutta jos avauserässä säästeltiin ruutia, oli toinen erä jo täysin toista maata. Laukaukset menivät erän päätyttyä 18-10 Sharksille, joista molemmat joukkueet tehtailivat yhden maalin itselleen. Ensin Sharks nousi johtoasemaan hieman erän puolen välin jälkeen, jälleen ylivoimalla.
Tällä kertaa kiekon verkkoon siirsi Joe Thornton, joka sohaisi kiekon maaliin Dan Boylen siniviivapommin jälkeen. Mutta Blues tasoitti vielä juuri ennen erätaukoa, kuten Sharks teki avauserässä. Tasoitusmaalin iski puolustaja Erik Johnson, joka nousi hyökkäyspään aloituksen jälkeen siniviivalta kohti maalia. Niemeltä löytyi lopulta aukko etukulmasta, josta saatiin peli tasoihin lukuihin 2-2.
Kolmannessa erässä Blues pääsee hieman niskan päälle ja pääsee laukomaan usein kohti Antti Niemeä, mutta tuloksetta. Erän maaleista vastaa siltikin San Jose. Voittomaaliksi jääneen 3-2-johtomaalin teki Dany Heatley erän alkuminuuteilla, ohjatessaan Marc-Edouard Vlasicin laukauksen maaliin.
Loppulukemien kaunisteluksi neljännen maalin iski Jamie McGinn. Ensin Scott Nichol karvaa onnistuneesti kiekon Bluesin puolustukselta ja laukoi kerran, mutta McGinn ohitti Halakin Nichollin reboundin jäljiltä.
![](http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/29138-2/whitney_ray.jpg)
Ottelun jälkeen Sharks-luotsi Todd MacLellan oli tyytyväinen tämän ottelun lopputulokseen, mutta määrätietoinen jatkon suhteen.
– Tämä ei voi olla vain yhden illan juttu kun voittoputki katkaistaan. Tälläistä täytyy olla joka ilta. Jos voimme pullottaa tämän ja jatkaa näin jatkossakin, se ei takaa meille voittoja joka ilta, mutta antaa siihen mahdollisuuden.
St.Louisin päävalmentaja David Payne myönsi joukkueensa hävinneen paremmalleen.
– Luulen, että kaksi erää kolmesta oli aika hyvää jääkiekkoa. Mutta se ei riitä voiton eteen kun Sharks oli tarpeeksi nälkäinen katkaistakseen tappioputkensa.
Phoenix kaatoi Anaheimin – Ray Whitneylle 900. tehopiste
Phoenix Coyotes jatkoi hyvää tahtiaan, kun joukkue kaatoi kotonaan Anaheim Ducksin maalein 6-2. Ottelun hahmo oli kaksi maalia iskenyt Ray Whitney, joka pääsi ensimmäisellä maalillaan 900. tehopisteeseen ja jatkoi kohti tuhatta toisen maalinsa myötä. Myös Sami Lepistö pääsi pisteille maalin ja syöttöpisteen turvin.
Ottelun jälkeen Whitneyltä kyseltiin, että koska voidaan odotella tuhannetta pistettä. Whitney kuittasi asian vaatimattomasti.
– En tiedä, että paljonko pisteitä tarvitaan näiden kahden viimeisen sopimusvuoteni aikana päästäkseni sinne, muttei se ole mahdotonta. Kaikki mitä minun tarvitsee tehdä on jatkaa vain tällä hyvällä tahdilla, joka on jatkunut viimeiset viisi vuotta.
38-vuotiaalla Ray Whitneyllä on nyt 1 115 ottelussa kasassa 334 maalia ja 568 syöttöpistettä.
Kierroksen tulokset:
Boston–Pittsburgh 2–3
Toronto–Calgary 1–2 rl.
Montreal–NY Rangers 3–2
NY Islanders–Buffalo 5–3
Carolina–Tampa Bay 6–4
Florida–New Jersey 3–2 ja.
Detroit–Columbus 6–5 ja.
Nashville–Chicago 3–2 rl.
Dallas–Atlanta 6–1
Phoenix–Anaheim 6–2
Los Angeles–Edmonton 5–2
San Jose–St.Louis 4–2