”Jokainen päivä ilman todellista päätöksentekoa päävammoihin liittyen murentaa NHL:n mainetta entisestään”.
Entinen NHL-pelaaja Nick Boynton lähettää vahvan viestin Players’ Tribune -verkkojulkaisussa. Tarinansa aluksi vuonna 2011 NHL-uransa lopettanut puolustaja kertoo ajatelleensa kuolemaa paljon viime vuosina.
Erityisesti Boynton kertoo ajatelleensa Steve Montadoria, Wade Belakia, Derek Boogaardia ja Rick Rypieniä. Boynton sanoo kärsineensä samalla tavalla masennuksesta, ahdistuksesta, päihdeongelmasta ja kivuista kuin nuo neljä menehtynyttä ex-kiekkoilijaa.
Boynton sanoo olevansa huolissaan ja miettivänsä, että voi itse olla seuraava. Päävammoista uransa aikana kärsinyt puolustaja kertoo ajatelleensa kuolemaa aina poispääsynä ja vapautumisena kivusta.
Kuolemanajatuksiakin vahvempi on kuitenkin ollut ajatus siitä, että elämä tuntuisi tuhlaukselta, jos hän kuolisi tuomatta ajatuksiaan ja kokemuksiaan julki. Boynton sanoo esittäneensä jo liian kauan, että asiat olisivat hyvin.
”Kaikki ei ole hyvin. Itse asiassa tilanteeni on ollut monella tapaa kamala"
Boynton sanoo uransa perustuneen kovuuteen ja vastustajan satuttamiseen. Hän teki, mitä vain valmentaja pyysi, ja joskus häntä pyydettiin tappelemaan. Boynton myös myöntää yrittäneensä tarkoituksella vahingoittaa vastustajaa, jos sillä pystyi auttamaan oman joukkueen voittoon.
Tappeleminen ei ollut Boyntonin mielestä kivaa, vaan pelottavaa, eikä hän pystynyt nukkumaan ilman unilääkkeitä. Tappelu oli kuitenkin hänen tapansa elättää perheensä.
Aivot eivät erottele, onko osuma tullut tahallisesti tai vahingossa, pelitilanteessa tai pelin ulkopuolella. Vaurio on sama.
Pahimmat vammansa Boynton kertoo saaneensa tappelun sijaan pelitilanteissa tulleista iskuista, kuten puun takaa tulleista osumista päähän. Taklauksen jälkeen oli normaalia jatkaa peliä ja unohtaa kipu.
Boynton sanoo, että hänellä oli uransa aikana kahdeksan tai kymmenen varmistettua aivotärähdystä, mutta todellinen määrä on moninkertainen, kun mukaan lasketaan ne kerrat, kun hän on vain jatkanut pelaamista.
Uran loppupuolella Boynton kärsi jo muistikatkoksista, mutta tilanne oli edennyt jo niin pitkälle, että pelottavuudesta huolimatta hän ei enää välittänyt.
”En tuntenut mitään. Olin kuollut mies luistimilla. Pari viimeistä kauttani olin jäällä käytännössä tappamassa itseäni tilipussin takia”
Boynton kärsi kivuista. Kun lääkärien määräämät kipulääkkeet eivät riittäneet, hän osti kadulta lisää. Jonkin ajan kuluttua Boynton huomasi olevansa liian lääkitty ja hän halusi ratkaista tilanteen jotenkin.
Boynton keräsi rohkeutensa ja kertoi edustamansa seuran johdolle ongelmastaan. Hänen saamansa reaktio oli ymmärtävää ja tukevaa, mutta vajaa kuukausi myöhemmin Boynton kaupattiin muualle. Siitä eteenpäin hän päätti olla kertomatta ongelmistaan.
”Pyysin apua, ja minut heitettiin pihalle. Viesti meni perille”
Boynton kertoo 3-vuotiaan poikansa rakastavan jääkiekkoa ja haluavan isona jääkiekkoilijaksi. Boynton jatkaa, ettei voi hyvällä omallatunnolla antaa poikansa pelata kiekkoa ennen kuin päähän kohdistuneisiin iskuihin, päävammoihin ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin mielenterveyteen suhtaudutaan vakavammin.
”Olen itse kokenut ne seuraukset ja vauriot. Olisi vähättelyä kutsua elämääni päävammojen kanssa kamppailuksi”
Boyntonin mielestä NHL suhtautuu välttelevästi päähän kohdistuneisiin iskuihin ja näiden seurauksiin.
Boynton oli ajautunut käyttämään heroiinia lukuun ottamatta kaikkia mahdollisia huumeita. Pelatessaan Philadelphia Flyersissa Boynton sai valvomisen ja runsaan kokaiinin käytön jälkeen vakavia sydänoireita ja hänen piti olla harjoituksissa muutaman tunnin kuluttua. Boyntonin mukaan hänen oli valittava, jatkaako esittämistä vai kertooko totuuden.
Hän päätyi kertomaan valmentajalle ja tällä kertaa hän sai parempaa kohtelua. Flyers-johto lähetti Boyntonin päihdehoitoon ja osoitti tukensa. Boynton on sitä mieltä, että jos Flyersin silloinen GM Paul Holmgren olisi toiminut toisin, hän ei olisi enää täällä kertomassa tarinaansa.
Boyntonin ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet huumevieroitukseen. Puolentoista vuoden raittiuden jälkeen hän kuvaa olleensa ahdistuneempi ja masentuneempi kuin koskaan aiemmin.
”Ajoittain olin niin vihainen, että pelkäsin tosissani, että satuttaisin itseäni tai jotakuta toista”
Boynton kuvaa halunneensa pelata NHL:ssä siitä asti, kun harjoitteli luistelua jäätyneellä lammella. Tällä hetkellä hän kuvaa elämänsä olevan jatkuvaa pimeyttä ja, ettei hän masennuksensa vuoksi pystynyt lähtemään edes tapaamaan vanhempia tyttäriään Kaliforniaan.
Mikään urheilu ei Boyntonin mielestä ole kaiken tämän arvoista.
”He saavat raaputtaa nimeni pois Stanley Cupista ja ottaa sormukseni, jos voisin elää ilman tuskaa, surua ja vihaa”
Boynton kertoo kuitenkin saaneensa apua sekä psykologilta että ystävältään, ex-pelaaja Dan Carcillolta, jonka kautta Boynton on päässyt hoidettavaksi Plasticity Brain Centeriin. Boynton kertoo hyötyneensä monella tavalla saamastaan hoidosta.
Boynton kärsi kivuista. Kun lääkärien määräämät kipulääkkeet eivät riittäneet, hän osti kadulta lisää.
Boyntonin mielestä NHL suhtautuu välttelevästi päähän kohdistuneisiin iskuihin ja näiden seurauksiin. Boynton itse sanoo menettäneensä jo kärsivällisyytensä.
”Tämä ei ole elokuvaa, jossa fiktiivisille hahmoille tapahtuu pahoja asioita, mutta lopussa kaikki kääntyy parempaan. Tämä on oikeata elämää, jossa todelliset ihmiset kärsivät ja jopa kuolevat. Eikä asioiden pitäisi olla näin”
Boynton peräänkuuluttaa NHL:ltä, että nykyinen tilanne ei enää jatku. Hän toivoo NHL:n reagoivan paremmin päävammoihin ja niiden seurauksiin, kuten mielenterveys- ja päihdeongelmiin – pelaajien pitää Boyntonin mielestä saada apua jo peliuransa aikana.
Tilanteen on Boyntonin mielestä muututtava, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Hän uskoo, että muutos on mahdollista vain, jos NHL:n supertähdet ajavat asiaa. Boynton tiedostaa, että NHL:n käytännöt eivät muutu, koska hän ja Carcillo ovat suuttuneet.
”Jos isot nimet tuovat tyytymättömyytensä julki, muutos voi ehkä tapahtua”
Uransa jo lopettaneista tähdistä Paul Kariya ja Eric Lindros ovat tuoneet omia kokemuksiaan ja mielipiteitään julki. Nykytähdistä esimerkiksi Sidney Crosby on kärsinyt urallaan useista päävammoista. Boynton sanoo kuitenkin ymmärtävänsä hyvin, ettei ole helppoa ottaa kantaa kiistanalaiseen asiaan, kun on koko lajin huipulla.
Toisaalta Boynton myös muistuttaa, että asiaan pitäisi tarttua juuri nyt. Keskustelun aloittamisen seurauksena voi olla jopa pelaajien elämän turvaaminen, mikä olisi lajin kannalta tärkeintä. Boynton uskoo, että päävammat eivät katoa itsestään, ja laji-ihmiset voivat olla joko muutoksen puolella tai muutosta vastaan.
"Terveellä järjellä tiedetään, että osumat päähän ovat huono asia"
Entinen huippumaalivahti ja Hockey Hall of Famen jäsen Ken Dryden on samalla asialla. Dryden on aiemminkin tuonut esille mielipidettään päähän kohdistuneista iskuista ja päävammoista.
Kaksi päivää Boyntonin julkaisun jälkeen Dryden vaati The Athleticin kirjoituksessaan NHL-komissaari Gary Bettmanilta jämäkämpiä toimenpiteitä päävammojen välttämiseksi.
Drydenin mukaan Bettman on jämähtänyt ajatukseen, että aivotärähdysten ja CTE-aivosairauden yhteyttä ei voida riittävän hyvin todistaa. Bettman on myös sitä mieltä, että NHL toimii aivotärähdysten suhteen asianmukaisesti.
Drydenin näkökulma on, että lääketiede ei toistaiseksi pysty todistamaan, että yksittäisen pelin yksittäinen osuma olisi aiheuttanut CTE:n. Hän muistuttaa kuitenkin, että jääkiekossa nähdään osumia päähän. Nähdään pelaajia, joilla on erilaisia oireita ja ongelmia kuin jääkiekon ulkopuolisilla ikätovereilla, kuten ahdistusta, muistiongelmia ja vihanhallintaongelmia.
Terveellä järjellä tiedetään, että osumat päähän ovat huono asia. Päinvastainen kommentointi on Drydenin mielestä naurettavaa ja noloa.
Dryden painottaa kirjoituksessaan Bettmanin valta-asemaa. NHL-komissaari ei ole kommentoinut julkisesti päävammoja vedoten ex-pelaajien meneillään oleviin oikeudenkäynteihin. Dryden kommentoi vielä, että pelaajien turvallisuutta lisäävien toimenpiteiden käyttöönotto ei liity mitenkään näihin oikeudenkäynteihin.
jääkiekossa nähdään osumia päähän. Nähdään oireita, kuten ahdistusta, muistiongelmia ja vihanhallintaongelmia.
Päävammojen ehkäisyyn on Drydenin mielestä olemassa helppo ratkaisu. Hän peräänkuuluttaa yhtenäistä rangaistuskäytäntöä päähän kohdistuvista iskuista. Aivot eivät erottele, onko osuma tullut tahallisesti tai vahingossa, pelitilanteessa tai pelin ulkopuolella. Vaurio on sama.
Drydenin mukaan NHL-seurojen omistajat rakastavat Bettmania, koska tämä on tuonut taloudellista vakautta ja vähentänyt seurojen välistä eriarvoisuutta. Toistaiseksi omistajat eivät ole ottaneet kantaa päävammoihin, mutta Drydenin toive on, että nämä viestisivät Bettmanille tilanteen etenevän väärään suuntaan.
Päähän kohdistuvien iskujen ja päävammojen jatkuminen on vahingollista myös seuraomistajille. Edessä voi olla lisää oikeudenkäyntejä.
Dryden korostaa, että vain Bettman voi tehdä tarvittavan ratkaisun ja saada aikaiseksi liigan, joka on yhtä viihdyttävä kuin nyt, mutta jossa päävammojen määrä olisi merkittävästi vähäisempi. Bettman voisi jäädä tällä saavutuksella historiaan ja saada muutoksen omiin nimiinsä.
Dryden uskoo, että hyvistä muutoksista huolimatta jotkut olisivat sitä mieltä, että muutokset tulivat liian myöhään. Toiset kuitenkin muistuttaisivat, että hän sentään uskalsi toimia. Ja se on Drydenin mielestä tärkeintä.