Sport Kajaaniin Hokin vieraaksi

MESTIS / Ennakko
Vaasan Sport pelaa ensimmäisen ottelunsa tänä vuonna Mestiksessä. Vastustaja ja kotijoukkue Hokki sen sijaan on jo ehtinyt kaivaa kaksi jatkoaikavoittoa tämän vuoden puolella. Nouseeko lepo vai tiukka ottelutuntuma suureen rooliin tiistain ainoassa Mestis-pelissä? Sportin Patrik Westerback palaa kaukaloon.

Sportin ja Hokin kohtaamisen ovat Mestiksen aikana olleet pääsääntöisesti aina tiukkoja. Epämääräisestä otteluohjelmasta johtuen joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kaksi kertaa Vaasassa. Molemmat ottelut ovat päättyneet Sportin maalin voittoon. Ensimmäinen ottelu oli kauden alussa ja silloin vielä kesälomatunnelmissa mätettiin maaleja tasatahtiin ja loppunumerot olivat niinkin eksoottiset kuin 7-6. Toinen ottelu olikin jo tiukempaa jääkiekkoa ja se päättyi vaasalaisille 2-1 jatkoajalle Pete Suonpään läpiajomaalilla.

Hokilla tiukka tahti, Sport aloittaa

Hokki pelasi viikonloppuna kaksi ottelua, kun se kävi etelässä FPS:n ja TuTon vieraana. Molemmat ottelut kääntyivät kajaanilaisille jatkoajalla. Paluu Kajaaniin oli sunnuntaina myöhään ja palautumiseen jäävä aika jää lyhyeksi. Toisaalta ottelutuntuma on tauon jälkeen tiedossa.

Sport sen sijaan on saanut levätä ja treenata pidempään kuin suurin osa Mestisjoukkueista. Se ei ole pelannut harjoitusotteluita tauolla. Edellisestä ottelusta on kertynyt aikaa jo miltei kolmisen viikkoa. Pitkässä sarjassa levolla on suuri merkitys, mutta niin on toisaalta pelituntumallakin. Vaasalaisten jalat ovat varmaakin tuoreempia kuin kajaanilaisten, mutta niiden saaminen välittömästi liikkeelle voi tauon jälkeen olla vaikeaa.

Puolustajia

Hokin puolustus on edelleen vajaalukuisena, kun Mikko Saavinen, Lauri Lahesalu ja todennäköisesti vielä Jarkko Heikkinen on sivussa.

- Puolustuksessa tilanne on se, että Mikko Saavinen on menossa ranteensa kanssa leikkaukseen ja Lauri Lahesalu painelee Suomeen saavuttuaan sairaalaan selkävaivojensa vuoksi. Jarkko Heikkinen puolestaan on päässyt jo harjoittelemaan joukkueen kanssa, mutta pelaaminen Sport-ottelussa on vielä auki, kertoo Hokin valmentaja Vladimir Kolek.

Lisäksi sivussa on vielä hyökkääjä Henri Hietaharju, joka palaa kohta harjoituksiin.

Pahimpaan puolustaja pulaan Hokki hankki joulutauolla apua Suomi-sarjan Raahe-Kiekolta Juha Falinin muodossa. 22-vuotias Falin on tuttu kajaanilaisille nuosukaudelta ja onkin paikannut loukkaantuneita mukavasti. Kahdessa ottelussa on tilille napsahtanut yksi syöttöpiste ja tehotilastokin maalin plussan puolella.

-Falin on ollut positiivinen yllätys ja Sport pelin jälkeen päätämme jatkosta hänen kanssaan, valotti Kolek nuorukaisen tilannetta.

Karhula, Suonpää pois, Westerback palaa

Sportilla sen sijaan on edellaan vajaalukuisuutta keskushyökkääjä-osastolla. Jo surullisen pitkään sivussa olleet Pete Suonpää ja Antti Karhula eivät ole vieläkään pelikuntoisia. Sportilla on kuitenkin tietoisesti panostettu nimenomaan tähän osastoon ja loukkaantumisista huolimatta jokaisen neljän vitjan johtajaksi löytyy sentteri. Hokki-peliin rosteriin palaa myös Sport-kannattajien iloksi Patrik Westerback.

- Patte pelaa huomenna. Patte on treenannut mukana jo jonkin aikaa ja on pelikunnossa. Ei hän muuten olisi mukana, kertoi Mikko Manner

Puolustukseen loukkaantumisen jälkeen palaa Teemu Viemerö, mutta vastaavasti flunssan kourissa oleva Juha Salmu ei pelaa.

- Joukkueessa on hyvä henki ja tekeminen on ollut tauon aikana hyvää. Me luotetaan omaan tekemiseen huomennakin. Vastassa on toki kova jengi, joka haki viikonloppuna kaksi jatkoaikavoittoa ja on muutenkin kotijoukkueena kova, jatkoi Manner.

Kuumia pelaajia

Hokissa ovat avainasemassa olleet aika pitkälti samat miehet koko kauden. Jean-Philippe Paré ja Tomi Mustonen ovat olleet hyökkäyksen se suurin syömähammas. Forssassa joukkue sai uuden ratkaisijan, kun Pohjois-Amerikasta kesken kauden saapunut Rolle Viljanen iski kaksi maalia joista toisen jatkoajalla. Edellisessä kohtaamisessa Vaasassakin Viljanen oli joukkueensa näkyvimpiä pelaajia ja painoi eläimellisellä raivoilla tilanteisiin. Itseään peliin laittavista pelaajista on usein paljon hyötyä joukkueilleen. Toinen mielenkiintoinen pelaaja onkin Juha Falin, joka on tehnyt paluun Hokki-paitaan.

Sportin maalilla Marko Härkönen oli joulukuun uskomattomassa iskussa ja hänet valittiinkin sekä Veikkauksen että Jatkoajan joulukuun pelaajaksi. Härkösen taakse iskettiin viidessä pelissä vain viisi maalia ja K-Vantaata vastaan pienikokoinen porilainen piti nollapelin.

Suurin mielenkiintoinen ainakin vaasalaisittain kohdistuu Patrik Westerbackiin. Jo pidemmän aikaa loukkaantumisten vuoksi puolitehoisena pelannnut Westerback on pikku hiljaa palannut joukkueensa harjoituksiin ja kun polvi on antanut myötä palaa hän nyt joukkueensa kokoonpanoon. Westerbackin tuomaa henkistä lisävoimavaraa ei kannata aliarvioida. Mikä on miehen pelikunto, kun ei ole pelannut moneen kuukauteen onkin sitten toinen juttu. Westerbackin paluun myötä Sport saa jalkeille neljä vitjaa myös ilman junioritukea.

» Lähetä palautetta toimitukselle