Kumpi jatkaa voittojen tiellä?
Kuntokäyrät
Kumpikin illan taistelukumppaneista avasi viime Mestis-kierroksella kauden voittotilinsä.
LeKi ehti avaamaan sarjakautensa kolmella vierastappiolla, kunnes keskiviikkoisessa (24.9.) kotiavauksessa Vaasan Sport kaatui 4-3-lukemin.
Titaanit pelasi LeKin tavoin kolme tappiollista vieraskoitosta ennen kuin joukkue pääsi maistelemaan voiton makeaa nannaa niin ikään keskiviikkoisen Mestis-kierroksen jälkeen. Kotkalaiset hakivat kauden neljännestä vieraspelistään Joensuusta pinnat mukaansa 3-5-lukemin.
Ratkaisun paikat
Kolmen hieman mollivoittoisen esityksen jälkeen voiton makuun päässeet lempääläläiset hallitsivat ottelua Sportia vastaan aivan alkuminuutteja lukuunottamatta. LeKi-pelaajien karvaus toimi läpi kamppailun joka puolella kaukaloa ja paketti pysyi kasassa loppuun saakka vaasalaisten kiristä huolimatta.
– Voitto Sportista oli makea ja äärimmäisen tärkeä. Mutta se oli kuitenkin vain yksi voitto ja homma on nollattava perjantaiksi, kommentoi LeKin päävalmentaja Sami Hirvonen.
Etenkin LeKin kokenut osasto oli liekeissä Sportin kustannuksella. Maalivahti Aku Limnell pisti luukut kiinni ja romuluinen sentterikaksikko Jari-Pekka Pajula - Mika Niemi iski kiekkoa reppuun entisaikojen malliin. Lempääläläiset tarvitsevat myös jatkossa kokeneiden pelaajien mukanaan tuomaa esimerkkiä kaukaloon, jotta joukkue pystyy jatkamaan nousujohteista menoaan.
Makeasta Sport-voitosta huolimatta LeKi-leirissä ei lähdetä takki auki Titaaneita vastaan ja kotkalaisten vaarallisuus tiedostetaankin varsin hyvin Hirvosen mukaan.
– Titaanit-peli ei takuulla tule olemaan helppo, sillä hekin saivat varmasti paljon uskoa tekemiseen avausvoiton myötä.
Titaanit sai vihdoin ja viimein Joensuussa laukauksiinsa oikeanlaisen osoitteen, minkä seurauksena kotkalaiset nappasivatkin kauden avausvoittonsa. Terävyyden tekopaikoissa pitää myös säilyä jatkossa, mikäli Titaanit haluaa jatkaa voittojen viitoittamalla tiellä.
– Joukkueen peli-ilmeen tulee säilyä yhtä terävänä kuin mitä se oli Joensuussa, mikäli mielimme LeKin kaataa, toteaa kotkalaisten pääpiiskuri Jari Blomberg.
Myös Titaanien puolustuspelaamisen pitää toimia, sillä jokaisessa matsissa ei voida olettaa huippuvireessä olevan ykkösveskari Kai Tillasen venyvän kiekon tielle puolensadan torjunnan verran. Tämä tosiasia tiedostetaan myös punanuttujen leirissä ja samanlaiseen passivoitumiseen kuin Joensuun ottelun kolmannessa erässä ei enää ole varaa sortua.
– Saamme vastaamme jälleen todella hyvän joukkueen, joka meidän tavoin avasi voittotilinsä viime kierroksella. Lempäälässä on samankokoinen kaukalo kuin Kotkassakin, joten kova matsi on jälleen tulossa, Blomberg painottaa.
Kokoonpanot
LeKiltä ei ole sivussa kuin kaikki kauden aikaisemmat ottelut ikävähkön selkävamman missannut puolustaja Anssi Ranta sekä polvensa jälleen kerran telonut HPK:n lainapuolustaja Risto Korhonen. Muut liigalainat Antti Savolainen (Ilves), Miko Malkamäki (Tappara), Lassi Mattila (Ilves), Juuso Antonen (Ilves) ja Jaakko Pellinen (Ilves) jatkavat joukkueen mukana toistaiseksi voimassa olevilla lainasopimuksilla.
– Voittavaa joukkuetta ei lähdetä muuttamaan. Samalla kokoonpanolla mennään kuin keskiviikkonakin, sanoo Hirvonen.
Titaanit saapuu Lempäälään ilman polvivaivasta puolustaja Toni Mäkistä, kylkivammasta kärsivää hyökkääjä Ville Vallia ja polven sivusiteen venähdyksestä toipuvaa hyökkääjä Joni Kulmakiveä. Myös puolustaja Mikko Haapanen saattaa olla sivussa kuumeen takia, mutta miehen pelikunto ratkeaa perjantain aamujäiden jälkeen.
– "Mikki" on laatikossa mukana, mikäli kuume ei häntä enää vaivaa. Mikäli mies ei pysty pelaamaan, nousee Mika Luukkainen kuuden pelaavan puolustajan palettiin mukaan ja niillä mennään sitten LeKin kimppuun, kertoilee puolestaan Blomberg.
Muuta
Titaanit mursi viime pelissään Joensuun-kammonsa hakemalla pisteet Jokipojilta 5-3-voitolla. Kotkalaisilla on jälleen edessä Mestis-tasolla voittamaton vieraskaukalo, sillä edelliskaudella LeKi vei pisteet molemmista Lempäälän jäähallissa käydyistä kohtaamisista yhteismaalein 8-4. Olisikohan punanutuilla jo aika murtaa myöskin Lempäälän kirous?