Toipuuko TUTO?

MESTIS / Ennakko
TUTO Hockeyn ja Vaasan Sportin välinen toinen kohtaaminen käydään Turussa. Edellispäivänä käydyssä kamppailussa Sport oli säälimätön isäntä voittaen ottelun peräti 7-1. Sunnuntaina selviää, nähdäänkö Turussa uudesti syntynyt kotijoukkue, vai jatkaako Sport armotonta menoaan.

Ratkaisun paikat

TUTOlla meni Vaasassa kaikki pieleen. Kenttäpelaajat, maalivahti mukaan lukien, olivat Vaasassa täysin yössä tehden huolimattomia virheitä -varsinkin päätöserässä. Huolimattomuudesta kertoo myös se, että TUTO otti lauantaina peräti kolme rangaistusta vääristä vaihdoista. Kun vastassa on sarjan paras ylivoima, on jäähyaitio viimeinen paikka, missä TUTO-pelaajien kannattaa aikaansa viettää.

Toipuminen lauantain rökäletappiosta ei tule olemaan turkulaisille helppoa. Runkosarjassa hyvin kotonaan Sportia vastaan pelanneen TUTOn olisi pitänyt pystyä Vaasa Areenalla huomattavasti parempaan. Nyt se vain onnistui antamaan lisäpotkua Sportin, jo ennestään korkealla tasolla olevalle, itseluottamukselle.

Sportin suurinumeroinen voitto ei välttämättä ole kuitenkaan sille hyväksi. Hyvänolontunne ja playoff-kiekko eivät ole koskaan onnistunut yhtälö.

Tärkeimpään rooliin sunnuntaina nousevatkin päävalmentajat. Sekä Kari Makkonen että Pasi Räsänen pystyvät nollaamaan edellispäivän tapahtumat, mutta kuinka hyvin he ovat saaneet pelaajansa tekemään samoin. Löytävätkö turkulaiset nopeasti itseluottamuksen takaisin? Pysyvätkö Sport-pelaajien luistimet tukevasti jään pinnalla heti avauserästä lähtien?


Kari Makkoselle jäi paljon mietittävää Vaasan reissusta.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Kokoonpanot

Kokoonpanojen suhteen valmentajat olivat lauantain lehdistötilaisuudessa vaitonaisia. Pudotuspeleissä ei vastustajalle haluta antaa minkäänlaisia vinkkejä tulevaan peliin.

Ensimmäisen osaottelun kotiinsa vieneellä Sportilla tuskin on aihetta muutella voittavaa joukkuettaan.

– Nyt pelataan voitosta. Ei ole sen aika, että tarkoituksen mukaisesti kierrätellään pelaajia, raotti varovasti arkkuaan Räsänen.

– Katsotaan ensin, onko vammoja tullut pelin jälkeen, mies jatkoi.

Makkonen ei ollut vielä päättänyt, mitä tekee muun muassa maalivahtipelinsä suhteen. Vaikka lauantai ei ollut maalivahti Tommi Virtasen paras päivä, on joukkueelle tärkeää saada miehen itseluottamus palautettua takaisin mahdollisimman pian.

Muuta

» Lähetä palautetta toimitukselle