Koivun johtama TPS jatkamaan HIFK:n tuskaa

LIIGA / Ennakko
Koivu johtaa TPS:n Helsinkiin.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
HIFK saa lauantai-iltaan vieraita Turusta. Nousukuntoinen TPS hakee jatkoa viiden ottelun pisteputkelleen, kun taas HIFK:n viime aikojen vire on jättänyt paljon toivomisen varaa. Joukkueiden edellisen kohtaamisen vei TPS viime hetken tasoitusmaalilla ja Marko Anttilan jatkoaikaosumalla lukemin 4-3.
HIFK tulee otteluun kahden peräkkäisen tappion rasittamana. Enempää ei ole hurraamista pidemmälläkään aikavälillä mitattuna. Kymmenen viimeisen ottelun kuntopuntarissa punapaidat ovat liigan toiseksi vähiten pisteitä kerännyt joukkue heti Ilveksen jälkeen. Kymmenestä viime ottelustaan helsinkiläiset ovat voittaneet ainoastaan kolme.
 
Edellisessä ottelussa kotijoukkue kärsi tappion paikallisvastustaja Jokereille tiukkojen vaiheiden jälkeen. HIFK ehti ottelussa jo 2-0 -johtoon, mutta johtoasemassa joukkue passivoitui ja Jokerit pääsi mukaan peliin. Kolmannen erän kaksi takaiskumaalia oli liikaa ja HIFK oli matkalla kohti orastavaa tappioputkea. 
 
Juuri passivoituminen johtoasemassa on ollut HIFK:n kauden perisynti. Parhaimmillaan joukkue on silloin, kun se karvaa aktiivisesti ja antaa painetta vastustajan puolustajille. Pelaajien reagoimisessa on toivomisen varaa, virhearviot johtavat viisikon etäisyyksien kasvamiseen, jolloin vastustajalle jää tilaa keskustaan.
 
Puolustajat pelaavat todella leveällä ja vastustajat ovatkin pitkin kautta saaneet runsaasti maalipaikkoja pelaamalla kiekkoja puolustajien väliin. Torstain ottelussa Jokerit käytti avausmaalissaan tyhjän tilan loistavasti hyödykseen ja iski kavennusmaalin.
 
Etenkin Toni Söderholmin ja Stephane Robidasin yhteistyö ei luonnistu. Robidas on pelannut nyt liigassa kymmenen ottelua, joista jokaisen Söderholmin parina. Näissä otteluissa kanadalaisen tehotilasto on valunut yhdeksän pykälää pakkasen puolelle, vain seitsemällä pelaajalla koko liigassa on kanadalaista huonompi tehotilasto.
 

Nousukuntoinen TPS

TPS:n mollivoittoisen alkukauden jälkeen joukkueen otteissa on ollut näkyvissä positiivisia merkkejä. Turkulaiset ovat keränneet pisteitä edellisestä viidestä ottelusta, joskin neljä peliä on edennyt jatkoajalle asti. 
 
Edellisessä ottelussaan TPS kärsi niukan tappion KalPan vieraana Niiralan Montussa. KalPan vahvan alun jälkeen turkulaiset jäivät kahden maalin tappioasemaan jo ensimmäisessä erässä. Joukkueen selkäranka kuitenkin kesti tilanteen, sen onnistui mennä jo maalin johtoon, mutta taipui lopulta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4-3. 
 
Ennen maaottelutaukoa TPS:n maalitehtailusta vastasi suurilta osin työsulkupelaajat. Tauon jälkeisissä otteluissa maalintekovastuu on jakautunut laajemmalle, kun alempien ketjujen pelaajista on löytynyt vastuunkantajia Marko Anttilan johdolla.
 
Erikoistilanteissa TPS on ääripäiden joukkue. Ylivoimatilastot ovat karua luettavaa, joukkue on koko liigan huonoin ylivoimajoukkue. Etenkin vieraskentillä ylivoima on selvästi huonompaa, kuin millään muulla joukkueella. Etenkin Corey Locken odotettiin nousevan esiin ylivoimalla, mutta on onnistunut kasaamaan ylivoimalla ainoastaan yhden maalin ja kolme syöttöä.
 
Alivoimalla turkulaiset ovat vastaavasti tilastojen valossa koko liigan ykköspaikalla. Tapio Laakson johdolla TPS-alivoima taistelee uhrautuvasti ja viimeisenä lukkona toimii maalivahtitandem Atte Engren - Antero Niittymäki, joista Engren on nappaamassa itselleen ykkösvahdin virkaa.
 

Kokoonpanot ja merkkipaalut

HIFK:lta puuttui torstain ottelusta Ville Varakas, Toni Leinonen, Kyle Klubertanz, Lennart Petrell, Joël Perrault sekä Niko Piiparinen. Jokereita vastaan kokoonpanoon palasivat Joni Töykkälä sekä ainoastaan yhden ottelun tällä kaudella ennen loukkaantumistaan pelannut Jari Sailio.
 
Vierasjoukkueen rivit harvenivat torstaina kesken ottelun, kun puolustuksen Petteri Nummelin joutui jättämään pelin kesken. Muutenkin loukkaantumisten runtelemassa puolustuksessa Nummelin on tärkeä palanen. Ennestään puolustuksesta poissa ovat olleet Markus Palmroth, Alec Martinez sekä Kris Russell.
 
Lauri Korpikoski pelaa uransa sadannen Sm-liiga -ottelun. Turkulainen on kerännyt yhtä vaille sadassa ottelussaan yhteensä 26 pistettä, joista 13 tämän kauden seitsemässä ottelussa. 

Seuraa Heitä

# |

Nousee joukkueen kultakypäräksi Varakkaan poissaollessa. Tehotilasto valunut miinukselle Robidasin parina.

Kimmo Kuhta #9 |

Laitahyökkääjä

Lähestyy uransa 700. ottelua. Ollut lähellä maalintekoa lukuisia kertoja, mutta maalisarake osoittaa edelleen nollaa. Osuuko vihdoin tolppien väliin?

Hannu Pikkarainen #48 |

Puolustaja

HIFK:ssa liigauransa aloittanut Pikkarainen ei ole pettänyt, mutta omaa rahkeita ottaa vieläkin suurempi rooli puolustuksen pelintekemisessä.

Corey Locke #61 | AHL

Keskushyökkääjä

Alkukauden floppi on päässyt pisteille kolmessa edellisessä ottelussa ja jäänyt myös tehotilastossa plussalle. Vastaako Locke vihdoin hänelle asetettuihin odotuksiin?

» Lähetä palautetta toimitukselle