Taas tavataan

LIIGA / Ennakko
Eric Perrin katsoo kuinka Valtteri Virkkunen ja Kristian Näkyvä luistevat kilpaa.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Kaksi kuukautta sitten tiistaina 18.10. Blues ja JYP kohtasivat Espoossa. Se oli SM-liigan kärkikamppailu.

Blues johti 2-0, mutta peli kääntyi hurrikaanirintojen hyväksi lopussa. Espoolaisilla alkoi alamäki.

Jyväskyläläisten traktori on ollut vakaampi, vaikka silläkin oli yksi heikompi jakso. Se sattui Jyrki Ahon lähtöilmoituksen jälkeen.

Ennen taukoa joukkueet pelasivat Jyväskylässä. Peli oli näennäisesti tiukka numerojen valossa, mutta JYP oli aina askeleen edellä. Blues pääsi aina lähelle, mutta loppupeleissä voitto oli kaukana. Kokenut JYP oli varmempi.

Espoolaisilla on päätösviikolla ennen joulua kaksi peliä. Heti keskiviikkona vastassa on Jokerit.

- Meillä on nyt paljon kokemuksia perättäisten päivien peleistä - hyviä ja heikompia. JYP ja Jokerit ovat meille tuttuja, kun juuri pelattiin molempia vastaan. Ässät-peli toi meille taas sen tavan, jolla pelejä voitetaan. Hyvä fiilis ja on kyllä kiva tulla pelaamaan, Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki ennakoi peliä perjantaina.

Jatkaako Volden kotijoukkueen maalilla?

Taukoviikolla Bluesilla oli fysiikkaharjoitukset keskiviikkona. Torstaina, perjantaina ja sunnuntai-iltana jääharjoiteltiin.

Jyrki Ahon suojatit ovat lyhyellä vieraskiertueella ennen taukoa. Se matkaa Espoosta torstaiksi Turkuun TPS:ää vastaan.

Mielenkiinto on helppo aina kohdistaa tolppien väliin. Niin nytkin, kun kaksi perinteisesti melko vähämaalisia pelejä pelaavaa joukkuetta iskevät yhteen. Ja ennen kaikkea siksi, että Tuomas Tarkilta on nähty ilmiömäisiä suorituksia, ja Bluesin maalilla saatetaan hyvinkin nähdä norjalaiskassari Lars Volden. Volden debytoi SM-liigassa viime syksynä nollaamalla JYPin. Sitten oli vaikeampaa, mutta tämän kauden avauspeli reilu viikko sitten Porissa herätti lupauksia.

Joukkueiden loukkaantumistilanne selkiytynee pelipäivän aikana kokoonpanojen myötä. Bluesin Juuso Ikonen ja Miro Aaltonen pelaavat Bluesissa vielä tiistain pelin ennen leirille lähtöä. JYPiltä maajoukkueessa on marginaalipakki Henri Auvinen.

Seuraa Heitä

Rich Peverley #17 |

Keskushyökkääjä

Kuuppa ei viimeksi kestänyt Mika Hannulan taklausta. Keskittyykö nyt pelaamaan?

Mika Hannula #51 |

Laitahyökkääjä

Hannula on ollut piristysruiske Bluesille. Ruotsalaiselta kaivataan kuitenkin myös tehoja.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Henri Laurila 0 1 1
2.Juuso Ikonen 0 1 1
3.Mika Hannula 1 0 1
JYP M S P

» Lähetä palautetta toimitukselle