Kerholla tutut pistenikkarit - Ilves ei osaa maksaa hintaa voittamisesta

LIIGA / Raportti
HPK:n ykkösketju loisti joukkueensa Ilves-kaadossa. Kolmikko nakutteli kaikki hämeenlinnalaismaalit.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK:n ja Ilveksen välinen kamppailu tarjosi hädin tuskin katseltavaa yleisölle lipun hinnan verran. Kerho oli torstaina tamperelaisia lopulta parempi lukemin 3-0. Pallokerhon tehoilijoina häärivät jälleen ykkösketjun kaverit.

HPK ja Ilves tahkosivat torstaina liki luokattoman jääkiekko-ottelun. Etenkin kamppailun tunnetaso jäi heikoksi. Raikkaus puuttui pelaamisesta. Koitosta voi kuvailla suht tasaiseksi, sillä molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä hyökkäyspäädyssään.

Kummankaan sikermän hyökkäyspelaamisesta ei oikein vain tullut mitään. Peli oli melkoista puurtamista ja voi suoraan jopa sanoa, että järki puuttui etenkin molempien joukkueiden hyökkäyspelistä.

HPK oli tasoltaan heikon taiston parempi osapuoli ja nappasi kolme pistettä tililleen. Oranssiryhmittymä kaatoi tamperelaiset lukemin 3-0.

Kerhon voiton pohjusti likainen työmoraali

Pallokerhon siivitti voittoon hämeenlinnalaisten Ville Viitaluoman johtama ykkösvitja, joka teki kaikki Kerhon kolme osumaa. Kolmikko on käynyt tutuksi viime kamppailuissa HPK:n tilastomerkinnöissä.

Kerho on edellisessä kolmessa pelissään nakutellut kuusi häkkiä ja näistä yhtä vaille jokaisen on viimeistellyt Viitaluoman johtama ykkösketju. Torstaina etenkin kentällisen laituri Jere Sallinen loisti taiston pääosan esittäjänä. Sallinen heilutteli tupsukorvia vastaan maaliverkkoa kahdesti.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin jakoi kuitenkin ykkösvitjan tehoilusta huolimatta kiitosta joukkueensa voitosta etunenässä joukkueen muille pelureille.

Ilveksen kaadon mahdollisti Selinin mielestä kova työnteko ja Kerhon duunarit hyökkääjien Marko Luomalan ja Antti Aarnion johdolla.

– Vaikka ykkösketjumme teki maalit, niin voittomme pohjusti se, että siellä oli paljon likaista työmoraalia. Esimerkiksi Luomala kaivoi meille paljon hyviä kiekkoja ja voitti omia kaksinkamppailuja, Selin tulkitsi.

– Tällaiset jäävät helposti näkemättä isosta kuvasta. Nämä miehet voittavat meille helposti pelejä, Antti Aarniot ja kumppanit.

Ilves-voitto maistui Selinille makoisalta. Voitollaan HPK katkaisi kolmen pelin pituisen tappioputkensa ja pääsi aloittamaan ottelun jälkeen joululomansa vieton miellyttävissä tunnelmissa.

– Psykologisesti tärkeää lähteä tästä voitolla vihdoin ja viimein joulutauolle. Toisin kuin neljällä peräkkäisellä tappiolla. Siinä on valtava ero, Selin suitsutti.

"Ei ihan supernäyttävä jääkiekkopeli"

Pelin tasoa Selin ei suuresti mairitellut. Positiivisia asioita HPK:n pelaamisessa olivat joukkueen ykköskoutsin mukaan pelureiden asenne, puolustuspelaaminen ja maalivahti Mika Järvisen nollapeli.

Torjuntoja Järviselle kertyi 17 kappaletta. Vahdin takuuvarma työskentely oli myös iso tekijä Kerhon voiton taustalla.

Häkeistään ensimmäisen HPK teki kamppailun ensimmäisessä erässä. Siitä vastasi kahden maalin miehenä kunnostautunut Jere Sallinen. Kaksi jälkimmäistä osumaansa Kerho puolestaan järjesteli vasta pelin päätöserässä.

Nekin veivasi hämeenlinnalaisten ykkösketju. Ensin osui kanadalaislaituri Eric Fehr ja sitten jälleen Sallinen. HPK:n pelitaso nousi kamppailun edetessä ja siitä kertoo varmasti omaa kieltään sekin, että sikermä sai tehtailtua kaksi häkeistään ottelun päätöserässä.  

– Ei ihan supernäyttävä kiekkopeli. Ei tässä varmaan ole kukaan ollut lentokelissä, varsinkaan me emme ole olleet viime aikoina. Siitä huolimatta nousujohteinen peli, parannettiin toisessa erässä ja pystyimme pitämään fokuksemme kunnossa, Selin kommentoi.

– Taisteluilmeemme ja puolustamisemme olivat erinomaisia asioita. Tietenkin myös Järvisen nollapeli, silloin tappelemme aina voitosta.

Jos HPK ei yltänyt kauden parhaimpaansa torstaina, niin siihen ei kyennyt myöskään Hämeenlinnassa vieraillut Ilves. Tamperelaisten esitys oli kovin laimea.

Raimo Helmisellä ei paljoa sanottavaa

Tupsukorvien päävalmentaja Raimo Helminen olikin murheellisella tuulella tiimellyksen päätyttyä. Ilves majailee tällä hetkellä SM-liigan runkosarjan viimeisellä sijalla ja on hävinnyt kaksi peräkkäistä matsiaan.

Helmisen mielestä Ilves ei ole tällä hetkellä valmis maksamaan vaadittavaa hintaa voitosta. Itse HPK-taistosta valmentajalla ei ollut juuri kommentoitavaa.

– Ei ole paljon sanottavaa, kun tappio tuli. Mistä se johtuu, niin vastustajamme oli tietenkin parempi. Mahdollisuudet ovat voittaa joka peli meillä, siitä ei ole kysymys. Me emme vain osaa tehdä sitä oikein, Helminen surkutteli.

– Me ei osata maksaa hintaa voittamisesta. Siinä on kyseessä niin puolustus- kuin hyökkäyspelikin. Kaikki kokonaisvaltainen peli, me ei makseta sitä hintaa, mitä se vaatisi tänä päivänä.

HPK siis päihitti Ilveksen lopulta tuloksella 3-0. Peli päätti kummankin joukkueen syyskauden. Kerho poistui joululomalle sarjataulukon sijalta kuusi ja Ilves sarjan viimeiseltä tilalta.

Pallokerhon ja Ilveksen välisessä pelissä puhutti myös Ilves-hyökkääjä Samuli Kivimäen HPK-puolustaja Johan Larssoniin kohdistunut laitataklaus. Taklaustilanne sattui avauserässä.

Larsson oli pidemmän tovin jään pinnassa taklauksen jälkeen ja Kivimäki ajettiin tekonsa seurauksena suihkuun. Larsson puolestaan palasi kehiin hetkeä myöhemmin paikattuna. Usean mielestä Kivimäen ulosajo oli jopa liioiteltu tuomio.  

» Lähetä palautetta toimitukselle