HPK koittaa katkaista tappioputkeaan: ”Taisteluilme kaivettava esille”

LIIGA / Ennakko
Arsi Piispasella ja muilla HPK-pelureilla on Ilvestä vastaan mahdollisuus palata voittojen tielle.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Hämeenlinnassa kamppailevat torstaina HPK ja Ilves. Kerhon koneisto on reistaillut viime aikoina, sillä joukkue on saanut nokkiinsa jo kolmessa edellisessä pelissään. Nyt oranssipaidoille tarjoutuu hyvä mahdollisuus pistää kurssinsa uuteen uskoon liigajumbo Ilveksen kustannuksella.

Viimeksi HPK kärsi tiistaina kirvelevän tappion Pelicansille numeroin 3-2. Pelin voitto oli jo pidemmän tovin Pallokerhon hallussa, sillä sikermä johti koitosta lukemin 2-0 vielä viisi minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä.

Omien virheidensä myötä Kerho kuitenkin päästi Pelicansin nousemaan matsissa tasoihin. Mittelön ratkaisseen niittinsä pussinokat viimeistelivät voittomaalikilpailussa.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sätti tiimellyksen jälkeen suojattejaan hengettömästä esityksestä Pelicansia vastaan. Ilves-peliin Selin haluaakin parempaa taistelu-ilmettä oranssipaidoilta.   

– Joukkueemme taisteluilme on kaivettava esille, ja se kaivetaan, Selin takasi tappiollisen Pelicans-taiston jälkeen.

– Jokaisen pelaajamme on kaivettava taisteluilme peliin mukaan, nyt (Pelicansia vastaan) ei ollut kaikilla haalarit päällä.

Kerhon lisättävä huolellisuutta kiekolliseen pelaamiseensa

Pallokerhon kone oli jo ennen tiistaita hyytymään päin. HPK nimittäin poistui maaottelutauolle kaksi peräkkäistä tappiota niskassaan. Tiistaina joukkue kärsikin jo kolmannen peräkkäisen häviönsä. Kaiken kaikkiaan Kerho on kyennyt edellisistä seitsemästä ottelustaan voittamaan ainoastaan yhden pelin.

Tiistainen Pelicans-tappio johtui suurimmaksi osin huonosta kiekollisesta pelaamisesta. Etenkin johtoasemassa. HPK sortui kamppailun lopussa kiekollisena ollessaan virheisiin ja lahtelaiset pääsivät nousemaan 2-0 tappioasemasta tasoihin.

– Pelasimme huolimattomasti kiekollista peliämme, niistä virheemme tulivat ja niistä Pelicansin maalit, Selin sätti sikermäänsä tiistaisen kamppailun jälkeen.    

Lieneekin selvää, että Kerho tarvitsee lisää tarkkaavaisuutta kiekolliseen pelaamiseensa Ilves-otteluun. HPK-pelurit tyrivät Pelicansia vastaan nimittäin myös muutaman hyvän viimeistelypaikan.

Mainioita mahdollisuuksia häkin nakutteluun oranssipaidoille tarjoiltiin Pelicans-kamppailussa neljä kertaa ylivoimillaankin, mutta niitäkään hämeenlinnalaiset eivät onnistuneet hyödyntämään.

Selin tiesi Pelicans-tiimellyksen jälkeen kertoa, kuinka ylivoima saadaan luistamaan Ilvestä vastaan paremmin.   

– Ylivoima on ihan simppeli homma, siinä meidän täytyy tuottaa vaan lisää laukauksia maalille, nyt (Pelicans-pelissä) oli vähän näpertelyn makua, Selin näki.

Kovin paljoa mairittelevia ylistyssanoja ei voi kertoa Kerhon torstaisesta vieraastakaan, Tampereen Ilveksestä. Ilves on tällä hetkellä sarjataulukon jumbosijalla ja on liigan huonoin vierasjoukkue. Tupsukorvat ovat kuluvalla kaudella voittaneet vieraskaukaloissa vain kerran ja saalistaneet yhteensä kuusi pistettä viidessätoista vierasmatsissaan.

Ennen maaottelutaukoa Ilves oli hienoisessa noususuhdanteessa, sillä joukkue napsi taukoa edeltäneistä neljästä pelistään jokaisesta vähintään yhden pisteen. Nousukunto vaikutti kuitenkin rapistuneen tauon aikana. Tiistaina Ilves nimittäin pelasi heikon vieraspelin SaiPaa vastaan Lappeenrannassa ja kärsi 3-2-tappion. 

Kyseinen tiistaina tahkottu ottelu ei ollut kaksinen sen koomin SaiPalta kuin Ilvekseltäkään. Molemmat joukkueet jäivät kauaksi parhaimmasta tasostaan ja lappeenrantalaiset kaapivatkin helpon voiton.

Ilveksen petrattava viimeistelyään

Ilveksellä oli ongelmia etenkin kiekollisessa pelaamisessaan, sillä vain tamperelaisten NHL-työsulkuvahvistuksen Maxime Talbotin johtama vitja yritti saada jotain aikaan sikermän hyökkäyspäädyssä. Muiden ketjujen keskittyessä lähinnä päätykiekkojen roiskimiseen.

Ilveksellä on muutenkin ollut häikkää viimeistelyssään. Joukkue on sivaltanut liigassa selkeästi vähiten osumia ja tamperelaisten maalit tulevat monesti kovan duunin kautta. Tamperelaisilla onkin hyökkäyspelissään rutkasti hiottavaa.

Ennen joulukuun maaottelutaukoa Ilves sai koneeseensa luistavampaa vauhtia lähinnä sen vuoksi, että ryhmä kykeni tiivistämään puolustuspelaamistaan. Lisäksi maalivahtipeli on ollut tamperelaisten yksi vahvuuksista.

Tupsukorvia NHL:n työsulun ajan vahvistava Anders Lindbäck on tarjonnut loisto-otteillaan pirkanmaalaisille mahdollisuuden voittoon kamppailu toisen perään, mutta torjuja satutti itseään alkuviikosta.

Lindbäck loukkaantui tiistaina Ilveksen aamuharjoituksissa ja joutui jättämään väliin samaisen päivän SaiPa-kamppailun. Ruotsalainen huilaa myös torstain HPK-tiimellyksenkin ja palaa kaukaloihin todennäköisesti takaisin vasta joulutauon jälkeen.

Lindbäckin poissaolo ei kuitenkaan pahemmin tupsukorvia haitannut ainakaan SaiPa-pelissä, sillä Ilveksen kakkostorjuja Ville Kolppanen pelasi hienon ottelun tamperelaisten maalin suulla.

Kolppanen torjui SaiPa-taistossa 36 kertaa ja päästi kiekon selkänsä taakse kolmesti. Maalivahtipeli lieneekin Lindbäckin poissaolosta huolimatta yhä yksi Ilveksen hyvistä puolista.

Tähän loppuun voimme tehdä vielä lyhyen selon teon joukkueiden loukkaantumistilanteista. HPK:lta ovat sivussa olleet aivotärähdystä poteva Jesse Saarinen, sormimurtumaansa tervehdyttävä Juha Alén ja näiden lisäksi myös puolustaja Aleksi Laakso ja jo kauan poissa ollut hyökkääjä Juuso Honka.

Ilveksen sairastuvalla oleilevat maalivahti Anders Lindbäck ja rannevammainen puolustaja Teemu Kesä sekä nivusvammainen hyökkääjä Masi Marjamäki.

Torstain ottelu on kummallekin joukkueelle viimeinen ennen joulutaukoa.

Seuraa Heitä

Tuomas Santavuori #11 |

Laitahyökkääjä

Tuomas Santavuori värvättiin Hämeenlinnaan tulosvastuulliseen rooliin. Näytöt eivät ole kuitenkaan ainakaan vielä vastanneet sitä, mitä HPK mieheltä odottaa. Santavuori on viimeistellyt vain yhden kerran 16 viime pelissä. Joko tahti parantuu?

Janne Laakkonen # | FPS

Laitahyökkääjä

Janne Laakkonen on tuttu mies HPK-yleisöllekin. Pelasi koko edelliskauden Kerhon ykkösvitjassa. Nyt reitti on vienyt miehen parin mutkan kautta Ilveksen miehistöön. Tupsukorvissa Laakkonen on ennättänyt tähän mennessä kiekkoilemaan 7 peliä, mutta pistesaldo näyttää yhä nollaa. Aukeaisiko pörssi ex-seuraansa vastaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HPK M S P
1.Jere Sallinen 2 1 3
2.Eric Fehr 1 1 2
3.Dan Spang 0 1 1
4.Ville Viitaluoma 0 1 1
5.Ossi-Petteri Grönholm 0 1 1
Ilves M S P

» Lähetä palautetta toimitukselle