Rantautuuko Hämeen paras kiekkoilu viikonloppuna Tampereelle?

LIIGA / Ennakko
Tunteellisia eleitä ja tiukkoja ilmeitä on odotettavissa myös lauantaina.
Kuva © Jarno Hietanen
Nähdäänkö Hakametsässä lauantaina yksipuolinen hämeenlinnalaisten näytös? Onko HPK niin paljon Ilvestä parempi kuin sarjataulukko antaa odottaa? Voiko itse asiassa mikään uhata vierasjoukkueen voittoa?

Ilveksen ja HPK:n väliseen kohtaamiseen odotetaan vain, ja ainoastaan, yhdenlaista käsikirjoitusta – vierasjoukkue vie. HPK on saanut kauden aikana alleen melkoisen nosteen, sellaisen, jota ei taidettu odottaa ennen kauden alkua Hämeenlinnan ulkopuolella. Joukkueen erinomaiset otteet ovat nostaneet sen SM-liigassa kuudennelle sijalle, ja näin ollen HPK tavoittelee jopa kotietua pudotuspeleihin. Tosin hieman hiekkaa rattaisiin tuli kotikaukalossa perjantaina, kun Pelicans kävi kuittaamassa kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen.

Pitkä ja mutkainen on ollut Ilveksen tie

Kotijoukkue Ilveksen osalta tie on ollut mutkainen. Vaikka joukkueelle ei suuria menestyksiä lupailtukaan ennen kauden alkua, niin aivan tämänkaltaiseen negatiiviseen tulokseen ei varmaan kukaan osannut uskoa. Nyt, kun joukkueella on viisi ottelua jäljellä tämän vuoden runkosarjaa, on sen pistesaldo 44 ja eroa yläpuolella majaileviin turkulaisiin 14 pistettä.

Eikä ole kehuttavaa kuntopuntarinkaan tuloksissa, seitsemän viimeisintä ottelua antavat saldoksi maalierolla 9-26 pyöreän nollan. Uusin tilastojen heikennys koettiin perjantaina Jyväskylässä, kun JYP runsaan kymmenen minuutin tehoalullaan jätti pistepotin kotiinsa lukemin 3-2.

Aukeavatko maalihanat?

Kotijoukkue Ilves on ollut tällä kaudella kovin aseeton vastustajan maalin edessä. Vaikka joukkue ei viime vuosina olekaan loistanut maalimäärillään, niin tämä vuosi on ollut ennätyksellisen huono. Nollapeli tehtyjen maalien osalta on seurannut toistaan, viimeksi Tappara oli tiistaina aivan eri luokkaa tenniksestä tutuin lumierälukemin 6-0. Eikä helpotusta ole odotettavissa lauantainakaan, niin tuloksekkaasti HPK-puolustus on luutinut alakertaa. Ainoastaan Ässät ja JYP ovat päästäneet HPK:ta vähemmän maaleja tällä kaudella.

Tilastoja tuntemattomalle pienenä yllätyksenä saattaa tulla tieto siitä, että myöskään HPK ei ole ollut mikään maalitekokone tällä liigakaudella. Itse asiassa joukkue on heikoin maalien tekijä tämän hetken kärkikuusikosta. Kovin suuri rooli on ollut joukkueen ykkösketjulle Jere SallinenVille ViitaluomaBorna Rendulic, joka pitää itsellään joukkueen maalintekopörssin sijoja 1,2 ja 5. Päivän kysymys kuuluukin, pystyykö selvänä ennakkosuosikkina otteluun lähtevä HPK avaamaan maalihanat ja näin kirkastamaan kilpeään tamperelaisten kustannuksella? Tämä voisi olla mahdollista, sillä kotijoukkue kaipailee edelleen vahvistuksia sairastuvalta erityisesti puolustukseensa. Ilves on joutunut aika ajoin selviytymään jopa neljällä puolustajalla otteluista.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita odotettavissa?

Ilveksen ja HPK:n väliset ottelut ovat aina olleet kovavauhtisia kohtaamisia, mistä ei tunnetta ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut. Näin on odotettavissa lauantainakin. Varsinkin HPK:lle ottelun ja sen mahdollisesti antamien pisteiden tärkeys takaavat hämeenlinnalaisten tulevan kovaa koko ottelun ajan. Korkea karvaus lienee se ase, jolla joukkue pyrkii pureutumaan Ilves-puolustukseen ja näin rikkomaan kotijoukkueen pelinrakentelun. Pelirohkeus oli asia, jota HPK-valmentaja Ari-Pekka Selin kaipasi perjantaisen Pelicans-tappion jälkeen, joten tältä osin joukkueen esitykseen tullee muutos lauantaina. Kuinka kovasti vajaamiehinen, karsintoihin jo valmistautuva Ilves pystyy tähän rynnistykseen vastaamaan, se nähdään lauantaina Hakametsässä. Varmaa on, että loukkaantumisten heikentämä kotijoukkue on kovan urakan edessä, jos se aikoo taistella tasavertaisesti voitosta.

Kuka voisi nousta ratkaisijaksi Hakametsässä?

HPK on koko kauden esiintynyt tasaisesti. Vaikka sen ykkönen onkin ollut selvästi parasta osaa joukkueesta, niin ratkaisijoita on noussut myös muista kentällisistä. Ilves saakin olla varuillaan koko ajan, mutta erityisesti Juha Kiilholman johtama kakkosketju laitureinaan Jesse Saarinen ja Teemu Rautiainen lienee merkittynä Ilves-valmennuksen muistikirjaan. Kannattaa myös muistaa, että viimeksi joukkueiden kohdatessa Tampereella HPK:n neljästä maalista kaksi merkittiin nelosketjulle, yksi Otto Paajaselle, yksi Jaakko Turtiaiselle.

Entä kotijoukkue Ilves? Sen kohdalla ratkaisijoiksi nousevat ottelusta toiseen samat kasvot. Matias Sointu ja Ville Korhonen, samoin kuin maalinsuulla tehtäviään hoitava Ville Kolppanen ovat usein joukkueensa parhaimmistoa. Tästä hyvänä esimerkkinä joukkueen perjantainen matka Jyväskylään, jossa pääosissa olivat juuri nämä pelaajat. Myös kakkosketju Tommi VälimaaLassi KokkalaSamuli Kivimäki on aika ajoin ottanut roolia otteluiden ratkaisijana.

 

Seuraa Heitä

Tommi Välimaa #72 |

Laitahyökkääjä

Kasvaneen peliajan myötä nousemassa yhdeksi Ilveksen uusista ratkaisijoista.

Borna Rendulic #71 | Örebro

Laitahyökkääjä

Hämeenlinnalaisten kuumia pelaajia viime kierroksilta.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ilves M S P
1.Michael Keränen 0 3 3
2.Kai Kantola 1 1 2
3.Samuli Kivimäki 1 1 2
4.Mikael Kuronen 0 2 2
5.Tuomas Huhtanen 0 2 2
HPK M S P
1.Borna Rendulic 4 0 4
2.Aleksi Laakso 0 3 3
3.Ville Viitaluoma 0 3 3
4.Jere Sallinen 1 1 2
5.Teemu Rautiainen 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle