Illan kummallakin joukkueella on viimeisestä ottelusta tappio. HPK siis otti pataansa Jarkko Immosen johdolla hienon vieraspelin pelanneelta JYP:ltä 1-4. Samat olivat turkulaisten tappionumerot Raumalla Lukkoa vastaan.
Lukon vieraana TPS:n hermokontrolli oli avainsana - tai pikemminkin sen puute. Turkulaisten avainpelaajat lämpenivät Lukon ärsytysosaston käsittelyssä ja keskittyivät kaikkeen muuhun kuin oleelliseen. Hiillostuksen onnistuttua isännät iskivät pisteet Raumalle. HPK:n telaketjuosasto Toni Mäkiahon johdolla voisi ottaa mallia kettupaitojen taktiikasta ja antaa maalintekijöille tilaisuus ratkaista peli.
Mikäli TPS pystyy keskittymään maalintekoon, on sen kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua vaarallisessa terässä. Hyökkäyksen terävimpänä kärkenä on viime peleissä häärinyt Ville Vahalahti, joka on tehnyt viidessä ottelussa tehot 4+3. Kultaista kypärää koko kauden parhaana turkulaistehoilijana kantaa Rinkelinmäen yleisölle tuttu, HPK:ssa kaudella 94-95 30 osumaa ampunut, Kai Nurminen tehoilla 17+15.
Turkulaiset saavat sairastuvalta Porin kautta kulkeneen maalivahti Teemu Lassilan takaisin omaan rivistöönsä. Tuomo Karjalainen on pelannut hyvin joukkueen voittoputkessa, mutta nyt TPS:lla on heittää kehiin kaksi hyvää veskaria. Myös Lassila on varmasti jo liigavauhdissa mukana oltuaan muutaman viikon helteessä Scott Langkow'n paikalla Ässien veräjällä.
Jalosella miettimisen paikka
HPK:n päävalmentaja Jukka Jalonen on Hämeelinnan-pestinsä ehdottomasti kovimmassa paikassa. Joukkueen suorittaminen on järkyttävän epätasaista ja JYP-ottelun kaltaiset aallonpohjat on saatava kitkettyä ennen lumien sulamista. Runkosarjan lopussa Jaloselle tarjotaan mahdollisuus näyttää kyntensä ongelmien ratkomisessa, joskaan vielä varsinaisesta kriisistä ei voida puhua.
Viimeisimmän ottelun päätteeksi Jalonen päätti peluuttaa ykköshyökkääjiään, Virtaa, Vujtekia sekä Kucharcikia, yhdessä. Kolmikko näytti mukavan valppaalta - tosin vain yhden erän otannan perusteella.
Laakkosen loukkaantumisen myötä on useiden pelaajien pystyttävä ottamaan hyökkäyspäässä huomattavasti aiemmin nähtyä enemmän vastuuta. Muutamien herrojen kohdalla onnistumiset lisääntyisivät pelkästään yrityksen noustessa täyteen sataseen, toisten taas olisi syytä keskittyä kunnolla koheltamisen sijaan.
HPK:n maalivahtipeli on Tallasin vaivojen myötä noussut fanien silmätikuksi. Joni Puurula on onnistunut tehtävässään huomattavasti keskinkertaista paremmin, vaikka silmiähivelevä torjuntatyyli aiheuttaakin vapinaa katsomossa. Toistaiseksi tällä kaudella vain kahdessa pistemenetyksessä syyttävä sormi voi osoittaa millään tavalla Puurulaa. Kumpikin ottelu pelattiin Ilvestä vastaan.
Kerholta olisi syytä odottaa täysin erilaista peliä kuin JYP:iä vastaan. Asenneongelmaa ei ainakaan nyt luulisi näkyvän, onhan vastassa liigan kärkijoukkue.