Vierasjoukkue LeKi lähtee otteluun ennalta hienoisena ennakkosuosikkina. Pelkkään sarjasijoitukseen ei käy kuitenkaan tuijottaminen, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet lopulta varsin tiukkoja koitoksia. LeKin voittotahti on ollut keväällä hieman vaisumpaa kuin alkukaudella, siihen lienee suurimpana syynä vastustajien valveutuneisuus nousijajoukkueen iskukyvystä.
LeKi valmistautuu kevääseen
Kisa on kyennyt parantamaan peliään hiljalleen jokaisella osa-alueella. Parasta joukkueen otteissa lienee se, että samat pelilliset heikkoudet eivät toistu peräkkäisissä otteluissa. Titaaneita vastaan joukkue joutuu hyökkäämään ilman parasta syömähammastaan, sillä joukkueen pistekärki Antti Hildén joutuu jäämään kuluvan viikon otteluista sivuun poskiontelotulehduken vuoksi.
- Tämä on joukkueelle selkeä näytön paikka, kun joukkueen ykköspyssy on poissa. Vaikutusta on vaikea arvioida etukäteen, mutta nyt on muutamille ainakin ruutua tarjolla kevättäkin ajatellen. Pahimmassa tapauksessa kukaan ei sitä halua ottaa, LeKin piiskuri Juha Juujärvi arvioi.
Hildénin poissaolo ei kuitenkaan ole varsinainen katastrofi, sillä häntä paikkaa pelityyliltään varsin samanhenkinen Juho Joki-Erkkilä. Kolmosketjun kokoonpanoon siirtyy Niclas Lucenius Tommi Välimaan tilalle.
- Ketjut eivät pelanneet Turussa mitenkään huonosti, nyt vain haetaan sopivia koostumuksia kevättä ajatellen. Välimaan ja Kuuselan homma toimi syksyllä välillä erinomaisesti, toisaalta nyt on mielenkiintoista nähdä miten nuorten ja innokkaiden Luceniuksen ja Ropon yhteispeli toimii, Juujärvi perustelee.
Jos hyökkäyksessä haetaan sopivia koostumuksia pudotuspeleihin, niin samaa voi sanoa LeKin puolustuksesta. Työkiireiden vuoksi Kotkan matkalta pois jäävät Sami Suhonen ja Anssi Ranta korvataan LeKin reserveistä Pasi Reunasella sekä Eerik Halosella. Seitsemänneksi pakiksi kokoonpanoon nousee Mikko Eskola.
Maalilla jatkaa Juujärven luottomies, Juho Santanen. Luukkuvahtina toimii edellisten kierrosten tapaan Janne Anttila, sillä Juha Toivonen toipuu ainakin kuluvan viikon vielä kylkivammastaan.
Titaanit testaa ylpeyttään
Titaanit taistelee LeKiä vastaan lähinnä kunniasta, eikä joukkueella ole muuta kuin voitettavaa kauden lopuista peleistä. Seuraavat varsinaiset merkitykselliset pelit kun pelataan Kotkassa vasta Mestiksen karsintasarjassa. Paineeton tunnelma on näkynyt pelaajien otteissa varsin positiivisesti, sillä virheiden pelko ei ole enää niin suuri ja jäällä uskalletaan tehdä asioita vähän vaikeammankin kautta. Titaanit laittoi komeasti kampoihin Hokkia sekä TuToa vastaan, myös LeKi saa olla varuillaan kotkalaisten kanssa.
- Voittoa lähdemme tottakai hakemaan. Sen avulla saamme jälleen itseluottamuksen nousuun ja hyvää harjoitusta karsintoja silmällä pitäen, Titaaneiden vetovastuun loppukaudeksi ottanut Pasi Eväköski toteaa suoraan.
Hyvien ja rohkeiden peliesitysten pieni ongelma on ollut se, ettei peli ole pysynyt tasollaan täyttä 60 minuuttia. Kahdessa aiemmassa kamppailussa 20 minuuttia on mennyt ihmetellessä.
- Me mennään kokoajan askel kerrallaan eteenpäin joukkueen kanssa ja nyt on tarkoituksena pystyä pelaamaan kolme erää hyvää kiekkoa. Aiemmissa matseissa olemme pystyneet vain 40 minuutin hyvään suoritukseen, Eväkoski myöntää.
Titaaneiden riveistä puuttuvat edelleen maalivahti Kai Tillanen, puolustaja Mikko Haapanen ja hyökkääjät Vili Mustonen sekä Jaakko Viljanen. Myös pelikieltoinen puolustaja James Jernberg ja selkävaivainen hyökkääjä Ville Valli ovat titaanimiehistöstä sivussa LeKi-ottelussa. Jernbergin pelikielto jatkuu vielä ottelun verran LeKi-kamppailun jälkeenkin kymppitilin täyttymisen vuoksi.
Sen sijaan paluun punanuttuun muutaman viikon huilin jälkeen tekee puolustaja Janne Ruohola. Valmennusjohto on myös nostanut mukaan kokoonpanoon A-juniori Topi Paappasen, joka tekee LeKiä vastaan Mestis-debyyttinsä. Kotkalaisten maalilla jatkaa Jaakko Valkama.
- Saamme poissaolijoista huolimatta neljä kentällistä kaukaloon ja nuorille kavereille näytönpaikkoja. Peliaikaa on luvassa sekä mahdollisuus näyttää mitä osaa, Eväkoski lupaa.
Joukkueiden väliset kamppailut ovat olleet tiukkoja taistoja. LeKi on vienyt molemmat taistot kotihallissaan nimiinsä, mutta edellinen kamppailu Kotkassa päättyi Titaanien 4-2-voittolukemiin kotkalaisten viimeistellessä loppulukemat tyhjiin. Molemmat valmentajat ovat samoilla linjoilla tulevan ottelun käsikirjoituksesta.
- LeKiä vastaan on pelattu tällä kaudella todella tasaisia ja tiukkoja vääntöjä. Tuttuja juttuja jo viime kaudelta Suomi-sarjasta, jossa myös pelasimme hyviä otteluita LeKin kanssa, Pasi Eväkoski vahvistaa.
Juha Juujärvi tiedostaa myös tahollaan vastustajan asetelmat.
- Titaaneilla ei ole kuin voitettavaa. Meille voitot olisivat tärkeitä vielä loppukierrostenkin ajan, sillä haluamme luonnollisesti pitää asetelmat kevättä ajatellen vähintään nykyisellään. Sitä paitsi ikinä ei tiedä, vaikka jollain edellä olevalla vielä sakkaisi kauden loppua kohden ja kotietukin tulisi vielä mahdolliseksi, Juujärvi laskeskeli.