Edellisellä kaudella 2011-2012 Montreal Canadiens oli koko NHL:n kolmanneksi heikoin joukkue. Canadiensille ei povattu kovin kummoista menestystä myöskään tynkäkaudelle 2013, mutta se oli lopulta yksi NHL:n suurista yllättäjistä. Canadiens lensi runkosarjassa divisioonavoittoon, mutta joukkueen peli kuitenkin lopahti ja levisi heti pudotuspelipaikan varmistuttua, eikä se enää päässyt kiinni alkukautta leimanneeseen iloiseen peliotteeseen.

Runkosarjan viimeiset viikot olivat lähes katastrofi, eikä ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Ottawa Senatorsia vastaan nähty esitys ollut kovinkaan kaksinen. Monet näkivät Canadiensin tehneen mahalaskun omalle tasolleen ja normaalia lyhyemmän runkosarjan olleen joukkueelle pelastus.

Canadiensin lento aivan runkosarjan viime metreille saakka kulminoitui paljolti muutaman pelaajan kehittymiseen ja odottamattomiin onnistujiin. Tällaisia pelaajia olivat esimerkiksi tulokashyökkääjät Alex Galchenyuk ja Brendan Gallagher, joiden nuorekas peli-ilo herätti etenkin alkukaudesta joukkueen kakkosketjun ja antoi elintärkeää tukea muuten melko ohuelle hyökkäyskalustolle.

Myös Lars Eller nousi kauden aikana kohti sitä tasoa, jota häneltä on odotettu. Eikä voi unohtaa Norris-palkinnon voittaneen P.K. Subbanin roolia Canadiensin onnistuneessa yllätyksessä.

Pieniä ja suuria muutoksia

Läpi NHL:n tiedetään Canadiensin olevan pienikokoinen ja pehmeäkin joukkue. Tämä on ollut joukkueen heikko kohta, johon on ollut helppo iskeä. Tämä näkyi viime kaudella ja korostui entisestään pudotuspelisarjassa Senatorsia vastaan. Oli ilmiselvää, että tälle Akilleen kantapäälle pitäisi tehdä jotain.

GM Marc Bergevinin toimenpiteet kesän aikana olivat enimmäkseen kosmeettisia. Jättikokoisen George Parrosin hankinta tuo kyllä kokoa ja (tappelu)voimaa, mutta muuten hänen hankintansa vaikuttaa lähinnä symboliselta. Pelillisesti täysin hyödytön Parros antaa ennen muuta Brandon Prustin kaltaiselle pelaajalle mahdollisuuden tehdä muutakin kuin heiluttaa nyrkkejä joukkuetovereiden puolesta.

Ruotsalaispakki Doug Murray tuo kokoa ja jykevyyttä takalinjoille kolmanteen pakkipariin. Näillä hankinnoilla ei kuitenkaan Canadiensin koko-ongelmaa ratkaista. Taitopuolella ainoaksi hankinnaksi jäi pienikokoinen hyökkääjä Daniel Briére, joka teki vapaana agenttina joukkueen kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

Viime kauden joukkueesta hyökkääjät Michael Ryder, Colby Armstrong ja Petteri Nokelainen jäivät ilman uutta sopimusta. Lisäksi Canadiens osti puolustaja Tomas Kaberlen sopimuksen ulos.

Galchenyukin ja Gallagherin tulokaskaudet päättyivät pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Kuva © Getty Images

Nopeus edelleen Canadiensin ase

Canadiensin identiteettiä ovat nopeus, liikkuvuus ja ketteryys, ja niihin joukkue luottaa edelleen. Se on ainoa ase, joka Canadiensillä on fyysisempiä ja kookkaampia joukkueita vastaan. Viime kaudella tämä näkyi parhaimmillaan Canadiensin tavoitellessa ja iskiessä painetta vastustajaan vieden tilan ja ajan pois. Brendan Gallagher on nopeudessaan, liikkuvuudessaan ja peräänantamattomuudessaan hyvä esimerkki, mihin koko Canadiensin on tulevalla kaudella pyrittävä.

Yksi Canadiensin vahvuuksista on ylivoimapeli. Pieni koko, nopeus ja hyvä liike saavat Canadiensin vastustajan usein rikkomaan ja ottamaan jäähyjä. Tämä näkyi myös tilastoissa viime kaudella, jolloin joukkue teki toiseksi eniten ylivoimamaaleja koko liigassa.

Canadiensin ylivoiman onnistumisprosentti 20,7 oli NHL:n viidenneksi paras. Kiitos tästä kuuluu hyvin paljolti puolustajakaksikolle Subban ja Andrei Markov, jotka ovat jäällä suuren osan joukkueen ylivoima-ajasta.

Organisaation nuoret pelaajat ovat myös tällä hetkellä myönteisessä mielessä suuren kiinnostuksen kohteena. Viime kaudella Galchenyuk ja Gallagher tekivät ennakkoluulottomalla pelillään läpimurron joukkueen vakiopelaajiksi.

Tällä hetkellä samankaltainen tilanne on joukkueen alakerrassa, kun lupaavat puolustajat Nathan Beaulieu ja Jarred Tinordi ovat kolkuttelemassa joukkueen portteja. Avaako viime kauden lopulla polvensa loukanneen Aleksei Jemelinin pitkä sairausloma oven jommalle kummalle? Erityisesti Tinordi on vakuuttanut harjoitusotteluissa fyysisellä presenssillään.

Onnistuuko Price?

Kanadan olympiajoukkueeseen ehdolla olevan maalivahti Carey Pricen tilanne ja asema on kauden alla suuri kysymysmerkki. Hänen viime kautensa ei ollut vahva. Canadiens voitti Pricestä huolimatta, mutta loppukauden romahduksen koittaessa syyttävä sormi osoitti myös häneen. Eikä syyttä.

Runkosarjan viimeisissä peleissä Pricen torjuntaprosentti jäi reilusti alle 90:n ja runkosarjan lopullinen torjuntaprosenttikin tipahti 90,3 prosenttiin. Päästettyjen maalien keskiarvossa 2,59 ei myöskään ole syytä juhlaan. Pudotuspeleissä nämä lukemat olivat 89,4% ja 3,26. On selvää, että Pricen täytyy nostaa tasoaan roimasti. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia hedelmiä Chicagosta hankitun maalivahtivalmentaja Stéphane Waiten yhteistyö Pricen kanssa kantaa.

Canadiensin ylivoimapeli on joukkueen ehdottomia vahvuuksia, mutta vastaavasti joukkueen pelaamisessa miesvajaalla on melko reilustikin parantamisen varaa. Viime kaudella Canadiensin alivoima oli koko NHL:ssö vasta sijalla 23 onnistumisprosentilla 79,8. Tomas Plekanec on Canadiensin alivoiman luottohyökkääjiä ja tällä saralla yksi NHL:n aliarvostetuimpia kahden suunnan pelaajia. Hän jää alivoima-spesialistina kuitenkin liian yksin.

Canadiensin heikkouksista puhuttaessa ei voi jättää mainitsematta vielä sitä paljon puhuttua pientä kokoa. Tämä koituu ongelmaksi erityisesti hyökkääjien kohdalla, kun joukkueen yhdeksästä kärkihyökkääjästä suurin osa on pituudeltaan joko 180 tai alle.

Kolme näistä pelaajista (Gionta, Gallagher, Desharnais) on niukin naukin 170-senttisiä. Joukkueen keskushyökkääjistä ainoastaan Eller on isokokoisempi; muut samalla tontilla pelaavat ovat pieniä ja suhteellisen hentorakenteisia. Tähän nähden Desharnais’n pitkä jatkosopimus ja Briéren hankinta herättävät kummastusta.

NHL-toimituksen arvio: Canadiensin kausi tulee jälleen olemaan vuoristorataa, jonka seurauksena joukkue jää niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.