Ennen kauden alkua TPS:n päävalmentajaksi palannut Kai Suikkanen totesi, ettei joukkue noudata pelitaktiikkaa toivotulla tavalla. Samalla tolalla peli on yhä. Viisikko ei ole tiivis kumpaankaan suuntaan, mutta muutaman yksilön ansiosta verkko on viime aikoina soinut oikeassa päässä. Vastapainoksi samaa sointia on kuulunut omassa päässä juuri riittävän ripauksen verran enemmän.
Ideaalitilanteessa TPS tekisi peliä senttereiden kautta. Yksinkertaistettuna kaava kulkee niin, että pakki avaa sentterille keskustaan, joka taas levittää peliä jommallekummalle laidalle, jossa laiturit painavat täyttä vauhtia eteenpäin. Rintamahyökkäyksiin TPS ei kuitenkaan pääse, joten se ei myöskään pääse vahvuuksiinsa kiinni.
TPS:n joukkue on kuitenkin rakennettu palvelemaan hyökkäyspeliä. Kun sitä ei ole saatu toimimaan, on suurin osa pelaajistosta hukannut itseluottamuksena ja pelkää virheitä. Tässä suurin syy miksi TPS:n potentiaali ei ole realisoitunut.
Joukkueessa on pelaajia, jotka elävät hyökkäyspään onnistumisten kautta, mutta kun ei ole pelillistä selkänojaa, joka toisi mahdollisuuden onnistua, niin turhautuminen ottaa valtaa. Kuten todettua, TPS:llä on vain pari yksittäistä pelaajaa, joiden taitotaso riittää siihen, että he pystyvät luomaan itselleen paikkoja, vaikka pelitapa ei toimikaan.
Johtajuusvaje
On kaksi vaihtoehtoa siihen, miksi näin on. Joko Suikkanen ei saa viestiään perille tai sitten vastustaja on liiankin hyvin perillä siitä, mitä TPS yrittää, eikä variaatioita ole, joten TPS:n pelillinen lukko pysyy tiukasti säpissä.
Kyse on osaltaan molemmista. TPS:n joukkueenrakentamisen suurin ongelma on jälleen siinä, että valmennuksella ei ole aitoja pelillisiä liidereitä. Suikkasella ei ole ainuttakaan ratkaisupelaajaa, joka voisi toimia pelitapaesimerkkinä muulle joukkueelle. Vaikka jo pois kaupattu Francis Paré ja Dan Sexton ovatkin olleet maalintekijöinä kultaakin kalliimpia TPS:lle, niin heidän varaansa ei viisikkopeliä ole missään vaiheessa pystynyt rakentamaan, sillä tähtipelurit laskevat aivan omia latujaan.
Kyseiset herrat osoittautuivat valitettavasti TPS:n kannalta johtajien sijaan seuraajiksi. Kun seuraajalla ei ole johtajaa, hän tekee sen mitä parhaaksi katsoo. Tätä ei voi laskea pelaajien virheeksi sinänsä, sillä molemmat tekivät syyskaudella juuri sitä, mitä heiltä oli lupa odottaakin, eli tulosta. Se, että heidät hankittiin myös esimerkeiksi, on palkkaajan virhe, sillä kumpikaan pelaaja ei ollut mikään säntillinen viisikkopelin noudattaja.
TPS tuntuu kausi kaudelta osuvan hieman lähemmäksi kaipaamiaan pelaajia hankintoja tehdessään. Nyt löytyi jo ihan aitoa kärkiosaamista. Vielä kun löytyisi johtajuutta, jota koko TPS näyttäisi kaipaavan.
Peräpää petti
Myös pakkikalustoa kasatessa mentiin hiukan metsään. Tosin tällä saralla voidaan sanoa, että odotusarvot olivat tavallaan oikeutettuja. Markus Palmrothilta, Jere Pullilta ja Veli-Matti Vittasmäeltä oli tarkoitus saada varmaa peruspeliä, johon viime kauden perusteella kykyjen piti riittää. Jostain syystä kaikki edellämainitut ovat ottaneet enemmän tai vähemmän takapakkia.
Tällä puolustuksen rakenteella riski ennen kauden alkua tuntui olevan se, että miten TPS saa kiekon liikkeelle, mutta merkit olivat sen puolella, että omaa maalia suojeltaisiin miehekkäästi. Uhat ovat toteutuneet tällä saralla täydellisesti ja vielä enemmänkin. TPS:n pelinavaaminen on ollut paikoin suorastaan surkeaa ja joukkueen maalille tullaan kutakuinkin silloin, kun halutaan.
Shaone Morrisonnin ja Steven Seigon kohdalla TPS osui suhteellisen hyvin nappiin, mutta Markus Seikolan kotiuttaminen ykköspakiksi osoittautui pahaksi virhearvioksi. Seikola näytti surffailevan jäällä täysin puolivaloilla hailakkana varjona entisestä itsestään.
Lopulta Seikolan kauden päättänyt vanha lonkkavamma selitti heikkoja esityksiä, mutta samainen vamma herättää myös oleellisen kysymyksen. Tiesikö TPS vammasta Seikolaa hankkiessaan? Ja jos tiesi, niin miksi avainpelaajan kohdalla otettiin niin iso riski?
Fredrik Norrena on ollut maalivahdeista selkeä ykkönen, sekä kyennyt myös pelastamaan TPS:lle yksittäisiä pisteitä. Aivan kuten hyökkäyspään yksilöiden kohdalla, ei Norrenakaan saa tarvitsemaansa taustatukea. Virkaveli Ville Hostikan peli ei meinaa millään pysyä kasassa täyttä ottelua, joten lepovuoroja ei Norrenalle ole juuri luvassa jatkossakaan.
Kun tähän lisätään seisova, näennäinen ja suorastaan surkea viisikkopuolustus, niin Norrenalle jää käsi, jolla ei voi voittaa. Toki on sanottava, että myös Norrenalle on uponnut liian helppoja maaleja kauden mittaan ja useampikin iso koppi on tärkeällä hetkellä jäänyt ottamatta.
Viittä vaille valmis
Kokonaisuutta katsottaessa yksittäiset valopilkut hämärtyvät, sillä isossa kuvassa mikään ei ole mennyt TPS:n toiveiden mukaan.
Joukkue on viimeisenä sarjassa, peli on lyhyitä väläyksiä lukuun ottamatta umpisolmussa, eikä mikään maalimäärä tunnu riittävän voiton ottamiseen. Ja nyt yleisökin on alkanut äänestämään lompakoillaan.
Kaiken on kruunannut TPS-johdon käsittämätön kyky alittaa rima ja aiheuttaa uusi PR-katastrofi heti, kun edellinen tulipalo on saatu edes jotenkin hallintaan. Tällä kaudella TPS:n piti ottaa organisaationa askel eteenpäin. Sen sijaan se otti pari melkoista loikkaa taaksepäin.
Jos viime kausi tuntui sirkukselta, niin tämä on ihan vain puhdasverinen farssi.
Ellei jotain uskomatonta tapahdu pelillisellä rintamalla, mikä ei ole kovinkaan todennäköistä, niin TPS:n kausi on käytännössä ohi viimeistään tammikuun puolivälissä.
Niin, ei sen tosiaan ihan näin pitänyt mennä.
