Viime kaudella loukkaantumisten vuoksi vain 22 ottelua Ässien paidassa pelannut Simon Suoranta avasi keskiviikkona liigakautensa TPS:n paidassa. CHL-otteluita Suoranta ehti pelata TPS:n riveissä ennen tuoreinta loukkaantumistaan kaksi kappaletta. Vammat ovat piinanneet, mutta myös kasvattaneet Sportissa kiekko-oppinsa saanutta hyökkääjää ihmisenä.
− Paljon on ollut nyt vammoja, mutta se on myös opettanut elämässä. On ymmärtänyt, että asioita pitää laittaa perspektiiviin.
− On pitänyt oppia tekemään jotain muutakin kuin jääkiekkoa. Ja sitten, kun paluu jääkiekon pariin on koittanut, niin se on maistunut todella hyvältä, Suoranta pohdiskeli.
Ennen Liigakauden alkua pelatuissa kahdessa CHL-ottelussa syntyi tehot 2+1. 26-vuotias laitahyökkääjä pääsi maalinteon makuun myös heti liigakauden avausottelussaan.
− Tietenkin se vapauttaa paljon energiaa. Kun elää onnistumisista, niin on hienoa, että saa maalin heti ekaan peliin.
Oman joukkueensa aloitukseen keskiviikkoiltana mies ei ollut tyytyväinen, mutta totesi TPS:n parantaneen läpi ottelun.
− Vähän taisi olla jalat tauolla meillä alussa. Parannettiin koko ajan ja kolmas erä jo hallittiin, mutta ei saatu palkintoa. Ei auta kuin mennä eteenpäin.
Suoranta teki paluunsa tuttujen pelureiden kanssa samassa ketjussa, kun hänet istutettiin Oula Palveen ja Zach Budishin vierelle. Kyseinen kolmikko toimi jo harjoituskaudella tehokkaasti.
− Koko joukkue on täynnä hyviä pelaajia, mutta tietenkin kiekollinen sentteri ja toisella laidalla härkämäinen laituri, niin siinä on helppo pelata.
Keskiviikon tappiollisen ottelun jälkeen Suoranta siirsi katseita jo kohti tulevaa viikonloppua, kun turkulaisjoukkue lähtee vieraskiertueelle. Ensin vastassa on perjantaina KalPa ja lauantaina sarjakärki Kärpät.
− Nälkää jäi kyllä tästä illasta valtavasti. Nyt pitää alkaa latautua perjantaita kohti ja palata silloin voittojen tielle, Suoranta päätti.