NHL:n runkosarjan lähestyessä loppuaan Jatkoajan NHL-toimittajat Lassi Alanen, Topi Hallikainen ja Juha Oinonen nimeävät omat ehdokkaansa tärkeimpien palkintojen saajiksi.
Tampa Bay Lightningin ylivoima sarjataulukossa on kuitenkin jo niin ilmiselvä, ettei Presidents' Trophyn suhteen syntynyt väittelyä. Myös Lightning-hyökkääjä Nikita Kutšerovin johtoasema pistepörssissä tulkittiin riittävän vahvaksi, eikä Art Ross Trophyyn mietitty muita ehdokkaita.
Hart Trophy (arvokkain pelaaja)
Alanen: Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins
Crosby on tällä kaudella pelannut parhaalla tasollaan viiteen vuoteen. Penguins-kapteeni on ollut joukkueensa tehokkain pelaaja 19 tehopisteen erolla, ja tällä hetkellä hän on viemässä seuraa pudotuspeleihin todella heikosta alkukaudesta huolimatta.
31-vuotias Crosby on erityisesti tasaviisikoin ollut tällä kaudella uskomattoman tehokas. Kanadalaissentterin ollessa jäällä Penguins on noin 16,5 maalin verran plussalla maaliodottamaa katsottaessa, mutta tehtyjen ja päästettyjen maalien suhde on vielä huikeampi. Tasaviisikoin Crosbyn ollessa jäällä pingviinipaidat ovat heiluttaneet verkkoa 75 kertaa ja omissa on soinut ainoastaan 38 kertaa.
GameScorella mitattuna yhdenkään joukkueen parhaan ja toiseksi parhaan pelaajan välillä ei ole tällä kaudella ollut yhtä suurta eroa kun Edmonton Oilersissa (Connor McDavid ja Leon Draisaitl) ja Penguinsissa (Crosby ja Kris Letang), jos vain 33 ottelua tällä kaudella pelannut Taylor Hall jätetään pois laskuista. Myös Evolving-Wild -sivuston WAR-lukeman mukaan yksikään pelaaja ei ole tuonut yhtä paljoa lisäarvoa joukkueelleen kuin Crosby.
Hurricanesia yksin pudotus-peleihin hinaava Aho ansaitsisi Hart Trophyn enemmän kuin kukaan muu.
Hallikainen: Patrick Kane, Chicago Blackhawks
Chicago Blackhawksin viime kaudella alkanut sivuluisu kulminoitui katastrofaaliseen alkukauteen, joka oli alavireisyydessään sitä luokkaa, että jopa moninkertainen mestarivalmentaja Joel Quenneville jouduttiin lähettämään kilometritehtaalle.
Täydellisesti kyykännyt chicagolaisryhmä on kuitenkin kevätkauden mittaan hinannut itsensä iskuetäisyydelle pudotuspelipaikoista, mistä kiitos kuuluu ennen kaikkea Kanelle. Aivan uskomattomaan liekkiin kevätkaudella äitynyt yhdysvaltalaistaikuri on mättänyt vuodenvaihteen jälkeen peräti 49 (19+30) tehopistettä 30 otteluun ja johtaa joukkueensa sisäistä pistepörssiä 28 pisteen kaulalla kakkosena majaileviin Jonathan Toewsiin ja Alex DeBrincatiin.
Blackhawks on 239 tehdyllä maalillaan liigan parhaiten viimeisteleviä joukkueita, ja tämän viimeistelytehokkuuden arkkitehtina on pitkälti häärinyt juuri Kane, jolla on ollut näppinsä pelissä peräti 41 prosentissa joukkueensa maaleista. Kane kykenee häikäisevällä virtuositeetillaan ratkomaan pelejä vaikka yksin, mikä onkin suurin yksittäinen syy sille, että suuruuden päiviensä jälkimainingeissa värjöttelevä Blackhawks taistelee yhä pudotuspelipaikasta sysisurkeasta alkukaudesta huolimatta.
Oinonen: Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
Hurricanesia yksin pudotuspeleihin hinaava Aho ansaitsisi Hart Trophyn enemmän kuin kukaan muu. Kutšerovin dominanssi pistepörssissä on häikäisevää, mutta venäläistaiturilla on tukenaan muun muassa Brayden Point ja Steven Stamkos.
Nino Niederreiter on ollut Hurricanesille mahtava vahvistus, mutta Lightningissa sveitsiläinen tuskin mahtuisi kärkiketjuihin. Ahon rinnalla Niederreiter löysi maalijyvänsä, ja uudistetussa ykkösketjussa myös Aho ylsi entistä kovempiin tehoihin.
Tulokassopimuksensa viimeistä kautta pelaava 21-vuotias hyökkääjä on Hurricanesin ylivoimaisesti tärkein pelaaja. Vain Jaccob Slavinista ja Jordan Staalista voidaan puhua edes samassa yhteydessä. Ilman Ahon ilmiömäistä pelaamista Hurricanes ei kuitenkaan taistelisi Metropolien divisioonan pudotuspelipaikoista.
Missään muussa pudotuspelijoukkueessa yksittäinen pelaaja ei ole niin isossa roolissa kuin Aho Hurricanesissa – paitsi varauksin Jordan Binnington St. Louis Bluesissa.
Jos Vezina-palkinto olisi mahdollista jakaa parhaalle maalivahti-tandemille, menisi pysti eittämättä New York Islandersin Robin Lehnerille ja Thomas Greissille.
Vezina Trophy (paras maalivahti)
Alanen: John Gibson, Anaheim Ducks
Yksikään maalivahti ei ole ollut tällä kaudella yhtä epäkiitollisessa tilanteessa kuin Gibson. Yhdysvaltalaisvahti oli etenkin alkukaudesta aivan uskomattomassa vireessä, vaikka samaan aikaan Ducks oli laukaisuhallinta- ja maaliodottamalukemien perusteella yksi sarjan huonoimmista joukkueista. Gibson ja vähemmässä määrin myös kakkosvahti Ryan Miller olivat suurimmat syyt siihen, miksi Ducks oli vielä joulukuussa vahvasti menossa pudotuspeleihin.
25-vuotias Gibson on tällä kaudella Evolving-Wildin mukaan kohdannut kaikista maalivahdeista seitsemänneksi eniten laukauksia ja eniten maaliodottamaa. Tämä kielii siitä, että laukauksia ei ainoastaan ole tullut määrällisesti paljon, vaan ne ovat tulleet suurimmaksi osaksi hyviltä sektoreilta. Gibsonin GSAx-lukema (Goals Saved Above Expected) 25,54 on ylivoimaisesti kovin kaikista NHL-vahdeista. GSAx-lukema saadaan vähentämällä maalivahdin päästämät maalit tämän kohtaamasta maaliodottamasta.
Gibsonin ja Vezina Trophyn väliin saattaa tulla alkukauteen verrattuna heikompi loppukausi, mutta viime kesänä pitkän jatkosopimuksen kirjoittaneen yhdysvaltalaisvahdin tulisi olla vahvasti kiinni ainakin finaalipaikassa yhdessä Frederik Andersenin ja Andrei Vasilevskin kanssa.
Hallikainen: Andrei Vasilevski, Tampa Bay Lightning
Jos Vezina-palkinto olisi mahdollista jakaa parhaalle maalivahtitandemille, menisi pysti eittämättä New York Islandersin maalivahtitandem Robin Lehnerille ja Thomas Greissille. Vaikka Islandersin lentokelin peruspilarit ovatkin loistaneet niin perinteisillä kuin edistyneilläkin tilastoilla mitattuna, pyyhkäisee ykkösvahdin statuksen puuttuminen kummatkin armotta Vezina-keskustelun ulkopuolelle.
Sen sijaan kiistattomien ykkösveräjänvartijoiden joukosta jonon kärkeen kiilaa Vasilevski, joka on tällä kaudella onnistunut välttämään viime kevättalven kaltaisen sulamisen ja ottanut merkittävän askeleen kohti voittavan maalivahdin raameja. Yli 40 peliä pelanneista maalivahdeista Vasilevski on kohdannut 13. eniten laukauksia, jotka hän on hoitanut kyseisen joukon toiseksi parhaalla torjuntaprosentilla (92,9) edellään vain Ben Bishop (93,3).
Vaikka edistyneissä tilastoissa, kuten korkean todennäköisyyden laukausten torjuntaprosentilla mitattuna, venäläisvahti on korkeintaan ykkösvahtien keskitasoa, hänen kiitettävää, yli 40 ottelua pelanneiden maalivahtien korkeinta voittoprosenttiaan (74 %) on hankala jättää huomioimatta Vezina-kisassa.
Oinonen: Frederik Andersen, Toronto Maple Leafs
Täysin samaa mieltä Lehner-Greiss-duon dominanssista. Myös Dallas Starsin kaksikko Bishop ja Anton Hudobin on kannatellut joukkuettaan erinomaisesti. Yksittäisistä torjujista annan kuitenkin ääneni Maple Leafsin tanskalaistorjuja Andersenille.
Maple Leafsin viimeinen lukko on yksi eniten torjuntoja kerännyt maalivahti koko NHL:ssä ja on ehkäistyissä maaleissa NHL:n ehdotonta eliittiä. Vaarallisilta maalipaikoilta vetoja on kuitenkin tullut kärkeä vähemmän, eikä Andersenin korkean todennäköisyyden laukausten torjuntaprosenttikaan ole liigan parhaimmistoa.
Kauden aikana tanskalainen on kuitenkin kannatellut joukkuettaan toistuvasti, vaikka viime peleissä torjuntavire onkin ollut kaukana parhaasta tasosta.
Calder Trophy (paras tulokas)
Alanen: Elias Pettersson, Vancouver Canucks
Vaikka Pettersson oli viime kaudella koko SHL:n paras pelaaja, harva silti osasi odottaa näin huikeaa tulokaskautta Canucksin kesän 2017 ykköskierroksen varaukselta. Ruotsalaishyökkääjä on pitänyt hallussaan tulokkaiden pistepörssin kärkisijaa ensimmäisistä otteluista lähtien, ja vaikka Pettersson onkin loukkaantumisten vuoksi ollut sivussa 11 ottelusta, tällä hetkellä ero toiseksi tehokkaimpaan tulokkaaseen Andreas Johnssoniin on peräti 20 pistettä.
Pettersson on osoittanut tällä kaudella olevansa poikkeuksellinen lahjakkuus. 188-senttisen ja 80-kiloisen sentterin pelikäsitys on uskomattoman korkealla tasolla, mikä on kompensoinut myös potentiaaliseksi ongelmaksi epäiltyä fyysisyyden puutetta. Pettersson on lisäksi osoittanut olevansa varteenotettava uhka myös laukojana loistavan syöttötaitonsa lisäksi. Canucks-fanien ei enää tarvitse arvuutella, kuka on joukkueen ykkössentteri seuraavan vuosikymmenen ajan.
Hallikainen: Rasmus Dahlin, Buffalo Sabres
Harva alle 20-vuotias nuorukainen nappaa paikan NHL-joukkueen tulosyksikössä heti ensimmäisenä syksynään, ja vielä harvempi siihen pystyy yleensä runsasta marinointia vaativalla puolustajan tontilla. Tällaisia teinipuolustajaihmeitä on kuitenkin nähty tällä kaudella peräti kaksi Dahlinin ja Miro Heiskasen muodossa.
Valintani kuitenkin kallistuu Dahlinin puoleen tämän suuremman, tulokaspörssin kolmoospaikalle oikeuttavan pistesaaliin vuoksi, mutta myös siksi, että tämä on onnistunut tekemään joukkueestaan riippuvaisemman itsestään kuin Heiskanen. Vaikka Dahlin sortuukin toisinaan todella epäkypsiin puolustuspään ratkaisuihin, hän kompensoi tekemiään virheitä erinomaisesti sekä pisteiden että laukaisu-uhan muodossa.
Dahlinin ollessa jäällä Sabres hallitsee laukauksia, mutta hänen istuessaan vaihdossa joukkue toimii ottavana osapuolena. Oman pään tekemisessäkin on nähtävissä hyviä enteitä, sillä tulokkaiden ahkerimpiin kiekonriistäjiin kuuluva Dahlin on väläytellyt mailapuolustuspotentiaaliaan.
Pettersson on osoittanut tällä kaudella olevansa poikkeuk-sellinen lahjakkuus, ja peli-käsitys on uskomat-toman korkealla tasolla.
Oinonen: Jordan Binnington, St. Louis Blues
Alkukaudella Pettersson jyräsi niin vakuuttavasti, että parhaan tulokkaan palkinnon olisi voinut jakaa jo joulutauolla. Vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin sekä ruotsalaisnuorukainen että koko Canucks-miehistö alkoivat hyytyä. Samaan aikaan Binnington on huikealla torjuntavireellään auttanut Bluesia tarraamaan pudotuspelipaikkaan.
Binnington on tämän vuoden puolella ollut yksi NHL:n parhaista torjujista, ei pelkästään tulokkaista. 25-vuotias kanadalainen on joutunut kohtaamaan laukauksia ylipäänsä ja erityisesti vaarallisia laukauksia vähemmän kuin monet muut kärkivahdit.
Binnington on kuitenkin peliaikaan suhteutetuissa ehkäistyissä maaleissa NHL:n paras. Pelien määrässä Binnington on kärkeä jäljessä, ja nuorukaisen suoritustaso saattaa pudota, mutta toistaiseksi torjuntavire on ollut häikäisevän ja historiallisen hyvä.
Norris Trophy (paras puolustaja)
Alanen: Morgan Rielly, Toronto Maple Leafs
Rielly on tällä hetkellä 68 tehopisteen voimin puolustajien pistepörssin kakkossijalla, ja hänen keskimääräinen GameScorensa on kaikista puolustajista viidenneksi korkein. Rielly on myös vahvasti kiinni puolustajien maalipörssin voitossa 20 täysosumallaan, kun toisena olevalla Roman Josilla on maaleja 15.
25-vuotias Rielly on tällä kaudella nostanut jo ennestään korkeaa tasoaan erityisesti hyökkäysalueella. Kanadalaispuolustajan suurimmat vaikeudet ovat edelleen omalla alueella, mutta loistamalla tarpeeksi hyökkäyssuuntaan Rielly pystyy helposti kompensoimaan heikkoutensa. Hän myös ottaa muihin kärkipuolustajiin verrattuna hyvin vähän rangaistuksia, ja jäähyttömästi pelaaminen on jääkiekossa edelleen aliarvostettu taito.
Riellyn argumenttia puoltaa myös se, että hänen yleisin puolustajaparinsa tällä kaudella on Ron Hainsey, jolla olisi asiaa korkeintaan kolmospariin suurimmassa osassa pudotuspelijoukkueita. Kun Mike Babcock on peluuttanut esimerkiksi Los Angeles Kingsistä hankittua Jake Muzzinia Riellyn kanssa, tulokset tasaviisikoin ovat olleet loistavia.
Maaliskuun alkupuolella Piilaakson partasuti rikkoi uransa ensimmäistä kertaa 60 syöttöpisteen rajan yhden kauden puitteissa – vain himpun verran ennen 34-vuotispäiväänsä.
Hallikainen: Brent Burns, San Jose Sharks
Uransa toista Norris Trophya jahtaava Burns on Mark Giordanon tapaan löytänyt uskomattoman uuden vaihteen pistetehtailulleen, vaikka pelejä alkaa olla enemmän takana kuin edessä. Maaliskuun alkupuolella Piilaakson partasuti rikkoi uransa ensimmäistä kertaa 60 syöttöpisteen rajan yhden kauden puitteissa – vain himpun verran ennen 34-vuotispäiväänsä.
Burnsin johto puolustajien sekä erityisesti Sharksin sisäisessä pistepörssissä on tällä hetkellä todella tukeva, ja häntä voidaankin pitää joukkueensa tärkeimpänä yksittäisenä palasena. Lähes 25 minuuttia ottelua kohden urakoiva Burns kun näyttelee merkittävää osaa yli- ja alivoimalla tehopisteiden takomisen lisäksi.
Oinonen: Mark Giordano, Calgary Flames
Kun varaamaton puolustaja pelaa 35-vuotiaana lähes piste per peli -tahdilla, hän on palkintonsa ansainnut. Giordano on pelannut erittäin tehokkaasti hyökkäyssuuntaan – erityisesti ylivoimalla – ja on lisäksi yksi koko NHL:n parhaita puolustajia laukaisuhallinnalla mitattuna.
Flames-kapteeni on jo rikkonut syöttö- ja piste-ennätyksensä, kolmen kauden takainen maaliennätys on vielä seitsemän osuman päässä. Giordano on vasta neljäs puolustaja – Nicklas Lidströmin, Al MacInnisin ja Sergei Zubovin ohella – joka on yltänyt 60 tehopisteeseen vähintään 35-vuotiaana.
Puolustajien pistepörssissä Giordano on kolmantena Burnsin ja Riellyn jälkeen. Konkaripuolustaja on myös tehnyt hämmästyttävästi kolme alivoimamaalia, yhtä monesti hän on osunut myös ylivoimalla.
Selke Trophy (paras puolustava hyökkääjä)
Alanen: Jesperi Kotkaniemi, Montreal Canadiens
Parhaan puolustavan hyökkääjän palkinto myönnetään hyvin usein imagon perusteella. Puolustuspelaamisen mittaaminen on nykyisellä datalla hyvin vaikeaa, ja yleisesti käytössä olevat tilastot kuten tehopisteet antavat kuvan ainoastaan tehokkuudesta hyökkäyspäässä. Tämän vuoksi pelaajan täytyy kerryttää puolustavan hyökkääjän maine, jotta hän voisi olla varteenotettava kandidaatti Selke Trophyyn.
Suomalaispelaajista Aleksander Barkov on tällä hetkellä lähellä sitä pistettä, jossa hän astuu Patrice Bergeronin sekä Anze Kopitarin joukkoon, ja näin ollen kamppailee palkinnosta koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Kuitenkin kenties vielä Barkoviakin vakuuttavamman kauden puolustussuuntaan on pelannut vasta 18-vuotias Kotkaniemi.
Kotkaniemen vaikutus Canadiensin puolustuspelaamiseen on tällä kaudella ollut huikea erityisesti tasaviisikoin. Kuten yllä olevasta visualisaatiosta nähdään, koko viime kesän varaustilaisuuden kolmosvaraus on vaikuttanut omassa päässä laukaisuhallintaan uskomattoman positiivisesti niillä alueilla, joilla sentterin kuuluukin. Vähintään 800 minuuttia tasaviisikoin pelanneista hyökkääjistä ainoastaan Minnesota Wildin Greg Patyrinin ja Jared Spurgeonin xGA-lukema (vastustajan luoma maaliodottama pelaajan ollessa jäällä) on Kotkaniemeä pienempi.
Tämä tulee varmasti yllätyksenä monelle suomalaisfanille, sillä Kotkaniemeä on mediassa hehkutettu ennen kaikkea hänen tehopisteiden kautta, vaikka juuri puolustuspelaaminen on ollut nuoren hyökkääjän kaudessa kaikista vakuuttavinta. Kotkaniemi tosin ei ole pelannut alivoimalla tai erityisesti puolustavassa roolissa, joten hän ei 99 prosentin varmuudella tule olemaan Selke Trophy -finalistien joukossa otteistaan huolimatta.
Hallikainen: Aleksander Barkov, Florida Panthers
Lassi jo hivenen sivusikin aihetta, joten kysymys kuuluu: Joko viimeinkin Barkovin arvostus puolustavana hyökkääjänä on saavuttanut sen pisteen, jossa äänestyskuponkeihin kirjaillaan Bergeronin sijaan nimi Barkov? Kokonaispeliajassa mitattuna liigan hyökkääjien peliaikakuningas tekee kaukalossa käytännössä kaikkea: pelaa ylivoimaa ja alivoimaa, voittaa aloituksia, hyökkää ja puolustaa – ja tekee sen puhtaasti.
Barkov on kairannut NHL:n toiseksi eniten kiekonriistoja, mutta huolimatta karvausaktiivisuudestaan hän on istunut jäähyllä vain kuusi minuuttia, mikä on kova meriitti myös Lady Byng Trophya ajatellen. Samaan aikaan hän on hankkinut kolmanneksi eniten jäähyjä vastustajilleen.
Se, että Barkov kuuluu liigan 15 parhaan pistemiehen joukkoon, on erityisen merkittävää sen valossa, että hänellä on liigan hyökkääjistä kahdeksanneksi eniten puolustuspään aloituksia. Tällöin tehopisteille pääseminen on väistämättä merkinnyt nöyrää puolustamista ja pelin punnertamista päädystä toiseen.
Oinonen: Ryan O'Reilly, St. Louis Blues
Henkilökohtaiset syöttö- ja piste-ennätykset menivät jo uusiksi, ja maaliennätyksen rikkoutuminenkin on todennäköistä. O'Reilly on Bluesissa ottanut johtavan roolin: pelaa isoja minuutteja, on voittanut eniten aloituksia koko NHL:ssä, suoritustaso on ollut vahvaa läpi kauden.
28-vuotias kanadalainen pelaa uransa parasta peliä hyökkäyssuuntaan ja hoitaa myös puolustusvelvoitteensa tunnollisesti. Blues on NHL:n parhaimmistoa laukaisuhallinnassa ja O'Reilly puolestaan joukkueensa parhaita samassa tilastossa. Isokokoinen keskushyökkääjä on myös NHL:n kärkeä kiekonriistoissa.
Maurice "Rocket" Richard Trophy (maalipörssin voittaja)
Alanen: Aleksandr Ovetškin, Washington Capitals
Olemme jälleen tilanteessa, jossa Ovetškinin maalikuninkuus näyttää jo hyvin todennäköiseltä. 33-vuotiaana edelleen uskomattomalla tahdilla verkkoja heiluttava venäläislaituri on repinyt viiden maalin kaulan toisena maalipörssissä olevaan Draisaitliin.
Ovetškin on todistanut olevansa koko NHL:n historian kovin maalintekijä. Ainoastaan Wayne Gretzky, Mario Lemieux ja Marcel Dionne ovat venäläisen tavoin onnistuneet rikkomaan 40 maalin rajan kymmenenä kautena. Ovetškinilla on vielä runsaasti aikaa iskeä kaksi maalia lisää, jolloin hänestä tulisi historian kolmas 50 maalia kaudessa kahdeksan kertaa tehnyt pelaaja Gretzkyn ja Mike Bossyn ohella.
Hallikainen: Patrick Kane, Chicago Blackhawks
Mieleni tekisi vaihtelun vuoksi huutaa Kanen tavoin hurmoksellista kevättä pelaavan DeBrincatin nimi, mutta hänen maalikuninkuushaaveidensa kannalta runkosarjan päätös tullee liian nopeasti vastaan.
Kane on seuratoveriaan vain kolme maalia edellä, mutta Ovetškinin hurjastellessa jo seitsemän maalin karkumatkalla Kaneenkin nähden, voivat nuo kolme maalia olla hyvinkin ratkaisevia.
Kirittävää Ovetškiniin siis riittää, mutta jos Kane onnistuu kääntämään orastavassa voittoputkessa viilettävän Blackhawksin epätoivoisen pudotuspelikamppailun voimavaraksi, tulee hänen loppurynnistyksensä olemaan hurja.
Oinonen: Leon Draisaitl, Edmonton Oilers
Saksalaishyökkääjä on koko kaudella tehnyt Ovetškinin jälkeen toiseksi eniten maaleja, ja on tämän vuoden osalta Nashville Predatorsin Viktor Arvidssonin kanssa paras maalintekijä. Oilersin ykköstähti Connor McDavid paahtaa hurjassa vireessä, mikä auttaa myös Draisaitlin tehoilua.
Draisaitlin laukausprosentti on huomattavasti Ovetškinin vastaavaa korkeampi, mikä kallistaa vaakaa venäläisen eduksi. Oilersin saksalaistähdellä on kuitenkin parhaat mahdollisuudet ohittaa Ovetškin maalipörssissä.
Oilers sinnittelee vielä epätoivoisesti Läntisen konferenssin pudotuspelitaistelussa, ja ykköstähdet ovat löytäneet peliinsä vielä yhden lisävaihteen.
Olemme jälleen tilanteessa, jossa Ovetškinin maali-kuninkuus näyttää jo hyvin toden-näköiseltä. 33-vuotiaana edelleen uskomat-tomalla tahdilla verkkoja heiluttava venäläis-laituri on repinyt viiden maalin kaulan toisena maali-pörssissä olevaan Draisaitliin.
Jack Adams Award (paras valmentaja)
Alanen: Barry Trotz, New York Islanders
On vaikea hahmottaa, kuinka paljon mitkäkin osa-alueet ovat vaikuttaneet Islandersin otteisiin tällä kaudella. Alempien ketjujen ylisuorittajat, kaksi uskomattoman hyvää kautta pelaavaa maalivahtia ja sattuma ovat kaikki olleet osa joukkueen menestysreseptiä, mutta osittain kunnia kuuluu myös Trotzille ja hänen valmennustiimilleen.
Kaikista selvimmin 56-vuotiaan Trotzin kädenjälki on näkynyt Islandersin puolustuspelaamisessa. Kuten Capitals viime keväänä, joukkue on keskittynyt laukauksissa laatuun määrän sijasta. Islandersin laukaisuyritysten erottama tasaviisikoin on tällä kaudella ollut koko sarjan neljänneksi huonoin, mutta maaliodottaman erottamaa katsottaessa joukkue on ollut 13. paras.
Joukkueen päästettyjen maalien keskiarvo 2,3 on koko NHL:n pienin, kun vielä viime kaudella se oli koko liigan suurin. Tällaisia täyskäännöksiä on nähty koko sarjan historiassa hyvin harvoin, ja isoin kiitos tästä kuuluu maalivahdit poislukien Trotzille.
Hallikainen: Rod Brind'Amour, Carolina Hurricanes
Brind'Amour pääsi Bill Petersin kattamaan pöytään eli luotsaamaan laukauksenhallinnan valossa erinomaista joukkuetta, joka poikkeuksetta laukoi vastustajansa suohon. Siinä tärkeimmässä eli maalisarakkeessa Hurricanes sen sijaan usein hävisi, ja samanlaiset ongelmat jatkuivat myös Brind'Amourin hallintokauden alkumetreillä.
Ensi töikseen Hurricanesin peräsimessä Brind'Amour siirsi Ahon laidalta keskelle – seurauksin, joista voimme lukea Juhan Hart Trophy -puheenvuorossa. Myöhemmässä vaiheessa kurinalainen mutta tuhlaileva kiekonhallintajoukkue on saanut koneestaan irti tehoja, jotka näkyvät myös tulostaululla, ja Hurricanes onkin vuodenvaihteen jälkeisen runkosarjan eniten maaleja tehneitä joukkueita.
On myös todennäköistä, että Brind'Amourilla on ollut osansa villeihin voitonjuhliin kulminoituvan hurmahengen luomisessa. Tämä hurmos on saavuttanut pelaajiston lisäksi myös ailahtelevaisena tunnetun pohjoiscarolinalaisen kannattajakunnan, mikä on eittämättä Jack Adams -nimeämisen arvoinen saavutus sinänsä.
Oinonen: Bill Peters, Calgary Flames
Neljän Hurricanes-kautensa aikana Peters ei kertaakaan onnistunut luotsaamaan joukkuettaan pudotuspeleihin, mutta on johdattanut Flamesin Läntisen konferenssin kärkeen.
Pelaajamateriaalissa on toki iso ero, mutta Petersin johtaman valmennusryhmän alaisuudessa muun muassa David Rittich, Giordano ja Elias Lindholm ovat parantaneet peliään merkittävästi.
Peters on myös pystynyt istuttamaan Hurricanesista tutun kiekonhallintapelin Flamesiin. Laukaisuhallinnalla mitattuna joukkue on yksi NHL:n parhaista suorittajista. Erittäin heikosti tällä vuosikymmenellä pärjännyt Flames on tämän kauden menestystarina, jonka käsikirjoituksessa Petersillä on ollut iso rooli.
Tilastot ovat päivitetty 18.3.2019