Ennen vuotta 2010, siis niihin aikoihin kun Naisleijonien kuopukset Elisa Holopainen ja Viivi Vainikka aloittelivat alakoulussa, Suomi hävisi USA:lle ja Kanadalle keskimäärin yli neljällä ja puolella maalilla. Voittaminen oli kaukainen unelma.
Tai no, yleisesti ottaen kaukainen unelma. Vuonna 2008 Kiinassa Suomi ja USA pelasivat 0−0-tasapelin, ja jatkoilla Suomi voitti.
2010-luvun alkupuolella, ennen Pasi Mustosen aikaa, pohjoisamerikkalaisten etumatka oli kaventunut reiluun neljään maaliin. Se oli siis edelleen valtava. Uusia yllätyksiä ei nähty.
Sen jälkeen, kun Mustonen aloitti Naisleijonien peräsimessä pettymykseen päättyneiden vuoden 2014 Sotšin olympialaisten jälkeen ja pani vaatimustason uusiksi, Suomen naisten kova työ on palkittu ja ero kaventunut huimasti. USA ja Kanada ovat voittaneet Suomen Mustosen valmennuskaudella keskimäärin kolmella maalilla. Se on paljon, mutta paljon on sekin, että voittomarginaalista on lähtenyt lyhyessä ajassa reilu maali pois.
Jos Liigan runkosarjan ylivoimaiseen näytöstyyliin voittanut Kärpät olisi tehnyt keskimäärin reilun maalin vähemmän, se ei olisi välttämättä päässyt pudotuspeleihin lainkaan.
Kehitys on samansuuntainen myös laukauksissa maalia kohti. 2010-luvun alkupuolella pohjoisamerikkalaiset laukoivat keskimäärin 33,5 laukausta enemmän kuin Suomi, vuodesta 2015 eteenpäin 21,6. Pelitapahtumat ovat tasoittuneet huomattavasti.
Onko trendi kääntymässä?
Jos pilkotaan Mustosen aika osiin, huomataan, että viime talven olympialaisissa ero tuloksissa pitkästä aikaa kasvoi, eivätkä käynnissä olevat kotikisat sovi laskevaan trendiin lainkaan.
| 2011-2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
| 4,2 | 3,3 | 2,7 | 1,7 | 3,3 | 4,5 |
Pitää muistaa, että yksittäiset vuodet ovat äärimmäisen satunnaisia. Mukana tarkastelussa ovat ottelut arvokisoissa. Niitä kertyy vuosittain vain kaksi tai kolme. Satunnaisuus on luultavasti saanut Mustosen ensimmäisten kausien tulokset näyttämään jo liiankin hyviltä. Lisäksi USA ja Kanada panostivat olympiavuonna 2018 huomattavasti.
Pasi Mustonen on aktivoittanut Naisleijonien pelaamista. USA:ta ja Kanadaa vastaan ei lähdetä puolustamaan, vaan pelitapahtumia yritetään jopa hallita. Tämä lisää riskiä, että huonoissa otteluissa lukemat repsahtavat eri tavalla kuin puolustustaisteluissa.
Nyt kotikisoissa ne ovat repsahtaneet, rumemmin kuin vuosiin. Se on isolta osin sattumaa, radikaalia muutosta yleiseen trendiin ei hetkessä tule. Sen osoittavat myös laukaisutilastot, joissa vastaavaa repsahdusta ei ole.
| 2011-14 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
| 34,4 | 25,7 | 28,7 | 13,3 | 17,0 | 24,0 |
Alkusarjan Kanada-pelissä Suomen kamppailuvalmius ei ollut kohdallaan ja kanadalaisten kova paine hyydytti Naisleijonien pelinrakentelun tyystin. Yksittäinen Kanada-peli ei antanut oikeaa kuvaa tasoerosta – toisena iltana pelin kuva voi olla hyvinkin erilainen.
Pohdintaa aiheuttaa silti, että siinä missä yleinen trendi kertoo tasoeron huimasta kaventumisesta, sekä 2018 että 2019 ovat menneet myös laukaisutilaston osalta hienoisesti toiseen suuntaan. Voiko selitys olla, että sen jälkeen kun Naisleijonat yllätti ja voitti Kanadan 2017, ovat pohjoisamerikkalaiset oppineet pelaamaan paremmin aktiivista Suomea vastaan? Aiemmin ne ovat kohdanneet eurooppalaisia vastaan vain puolustussumppuja.
Alkuillan kotivälierä Kanadaa vastaan kertoo paljon lisää.