Välieräottelun loputtua ja Suomen joukkueen pelaajien asteltua haastattelualueelle yksi pelaaja erottui joukosta muita liikuttuneempana. Hän oli 45-vuotias Riikka Sallinen. Huolimatta voimakkaista tunnereaktioista, hän jaksoi rauhallisesti vastailla toimittaja-armeijan kysymyksiin. Kanada oli nyt kohdattu kahdesti. Sallinen analysoi, mitä voittoon vaadittiin.
– Meillä pitää olla erittäin hyvä puolustuspeli, erittäin hyvä maalivahtipeli ja erikoistilanteet. Jos me itse syötiin kiekkoja alivoimalla ja pelattiin ihan loistavasti, sitten taas toisaalta meidän ylivoimamme oli ihan timanttisella tasolla. Toisaalta yksittäiset asiat, toisaalta taas fyysisessä pelissä ihan mieletöntä kamppailua. Vastustaja ei ole huono. Se on tosi kova. Edellisestä Kanada-pelistä opittiin, että siellä pitää taistella. Joka kerran, kun annat löysää, niin kyllähän siellä käy köpelösti, Sallinen pohti.
Sallinen oli mukana jo ensimmäisissä naisten MM-kisoissa, Kanadan Ottawassa, vuonna 1990. Tuolloin hän oli Suomen joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja, pistein 8+2. Henkilökohtaisesti, uran loppuvaiheessa, finaalipaikan saavuttaminen läheisten ja ystävien edessä kotikisoissa on varmasti kaikkein merkityksellisintä juuri joukkueen vanhimmalle pelaajalle.
– Onhan tämä, kun tästä on niin monta vuotta puhuttu. Jonkun kerran lähelläkin oltu. Kuitenkin viimeinen silaus on puuttunut. Nyt, kun olen jatkanut näin pitkään, niin olen tosi onnellinen siitä. Nämä ovat ihan mahtavia tyttöjä myös kaukalon ulkopuolella. Tuolla kaukalossa pistävät itsensä likoon, mutta kyllä meillä on todella kivaa kaukalon ulkopuolellakin. Juttu lentää ja saan olla mukana. Tämä on kilpaurheilua. Halutaan sitä arvokkainta, kultaista mitalia. Nyt, kun päästään siitä pelaamaan, niin ei parempaa voi olla, Sallinen kertoi kyyneleet silmissään.
Ensimmäiset ajatukset, kun Sallinen ymmärsi Suomen voittavan Kanadan välierässä, olivat tunteelliset ja tavoitteelliset.
– Ajattelin, että mitä täällä tapahtuu. Yleisö oli aivan mahtava. Fiilis oli sanoin kuvaamaton. Kotikisat ovat kotikisat. En silti ole tajunnut, että ne voivat olla näin upeat. Seuraava ajatus, mikä tuli, oli että sunnuntaita kohti. Pikkaisen voi ehkä nauttia, mutta ei paljoa, mietti Sallinen.
Valtiovalta jakoi 10 000 € apurahan olympiamitalista tälle kaudelle. Se on helpottanut monen naisleijonan arkea ja mahdollistanut huippu-urheiluun kuuluvan harjoittelun.
– Suurin osa ei ole tehnyt töitä, vaan he ovat pystyneet panostamaan urheiluun. Minä, joka käyn töissä, olen tehnyt huomattavasti vähemmän töitä. Varmasti kaikilla on jäänyt aikaa harjoitteluun sekä myös lepäämiseen. Jos vedät ensiksi kovaa treeniä ja menet loppupäiväksi töihin, niin eihän se huippu-urheilijan elämää ole. Iso kiitos sinne suuntaan, että on annettu tämmöinen luottamus meille, ja me olemme pystyneet sen lunastamaan, Sallinen kiitteli.
Konkaripelaaja toimii esimerkkinä nuorille pelaajille ja saa itse energiaa heiltä. Sallinen jaksoi antaa kehuja joukkueen junioreille.
– Tästä on kysytty koko kisojen ajan. Nuoren kolmikon pelaajat ovat ihan loistavia. Tuossa jo Viivi Vainikalle ehdin sanomaan, että nämä ovat sinun ensimmäiset kisasi ja pääset pelaamaan finaaliin. Nyt kova lataus ja nautitaan tästä hetkestä. Sinulle näitä tulee varmasti vielä useampiakin. Silti nautimme yhdessä, olemme me sitten 17- tai 45-vuotiaita, Sallinen iloitsi.
