Liiga-kierros: Kaakossa viritellään yllätyksiä, Porissa etsitään kiekon mentävää aukkoa
Krapula hellittää Hämeessä – Jukurit kaipaa kipeästi pisteitä
Tahmean syksyn pelannut hallitseva mestari HPK on saanut hyvän vireen päälle viimeisissä otteluissan. Toisaalta täydet pisteet irtosivat sarjan pohjilla majailevilta TPS:ltä ja Sportilta, mutta eilinen vierasesitys Tapparaa oli vahva näyttö HPK:lta rankkaritappiosta huolimatta.
Maalivahti Joona Voutilainen on löytänyt hyvän torjuntavireen viime aikoina, ja lisäksi HPK on saanut vahvistuksia sairastuvalta ja pelikielto-osastolta. Seuraavaa ryhtiliikettä odotetaan viime kauden pisteniekoilta Jere Innalalta ja Niclas Luceniukselta.
Jukurien peliesitykset ovat heilahdelleet rajusti, eikä pisteitäkään ole juuri kertynyt mikkeliläisten laariin viime peleissä. Keskiviikon ottelussa Sportia vastaan Jukurit otti komean voiton, mutta muuten tulokset ovat olleet heikkoja, vaikka vastassa on ollut kovia joukkueita.
Jukurien kärsivällisyyttä mitataankin nyt toden teolla, sillä pienten piste-erojen sarjassa sijoitus tippuu yllättävän nopeasti. Työmäärästä Jukurien peli ei todellakaan jää kiinni, joten etenkin johtavilta pelaajilta vaaditaan huippusuorituksia. Siksi etenkin maalivahti Sami Rajaniemen ja hyökkääjä Mika Partasen otteiden on parannuttava.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
Hakametsässä kerrotaan hyökkäyspelin ilosanomaa
Ilveksen kuherruskuukausi Jouko Myrrän kanssa on sujunut pääasiassa positiivissa merkeissä. Tupsukorvien saldo Myrrän alaisuudessa pelatusta kuudesta ottelusta on neljä voittoa ja kaksi tappiota. Kaksi viimeisintä ottelua ovat tuottaneet täydet pistepotit, ja tällaisen tuliaisen Ilves kairasi eilen Kuopiosta.
Oskari Laaksosen loukkaantuminen toi harmia Ilveksen leiriin, mutta toisaalta eilinen KalPa-ottelu oli hyvä työnäyte puolustukselta. Muutenkin Ilves on saanut hilattua päästettyjen maalien määräänsä roimasti alaspäin. Tähän merkittävä tekijä on kovaan vireen löytänyt Lukáš Dostál, jota pisteitä kaipaava Ilves joutunee peluuttamaan toisena iltana peräkkäin.
Lukko porskuttaa vakuuttavassa vireessä tällä hetkellä. Raumalaiset ovat sinnikkäästi pysyneet kärkiseurojen Tapparan ja Kärppien kannassa, johon pääsyynä on erittäin vahva pelin rakenne. Joukkueesta löytyy ratkaisijoita laajalta rintamalta, ja lisäksi puolustus toimii vahvasti.
Kultakypärä Justin Danforth on paukuttanut tehoja tasaisesti ja samalla runsaasti. Liukas kanadalainen tähyileekin jo pistepörssin kärkisijoille. Joukkueiden kauden ensimmäisen keskinäisen Lukko vei nimiinsä kotiavauksessaan, mutta Ilves on eittämättä parempi joukkue nyt. Tampereella onkin luvassa taidokasta hyökkäämistä ja viihdyttäviä tapahtumia.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
JYPin kotitaian murtaminen iso haaste KalPalle
Hippoksella JYP ja KalPa ottavat toisistaan mittaan toista kertaa tällä kaudella. Kauden ensimmäisen kohtaamisen vei nimiinsä syyskuussa KalPa kotonaan selvästi 5–2. JYPin peli on kuitenkin tuo ottelun jälkeen ottanut selviä askelia eteenpäin, ja lisäksi vain Kärpät on tällä kaudella onnistunut hakemaan pisteitä Keski-Suomesta.
Merkittävin piirre JYPissä tällä hetkellä onkin kontrasti koti- ja vieraspelaamisen välillä. Kotonaan JYP istuu pelissä tukevasti traktorin kuskin pukilla, mikä on lähes edellytys Tommi Miettisen alaisuudessa perinteiseen viisikkopeliinsä palanneen KalPan nujertamiseksi. Sen sijaan JYPin erikoistilannepelaamisessa on reippaasti parannettavaa pelipaikasta riippumatta.
KalPan esitykset ja tulokset ovat ailahdelleet viime ajat. Voitettua peliä on seurannut tappio viimeisen kahdeksan ottelun aikana. Tämän tahdin perusteella tänään olisi voiton vuoro, sillä eilen Ilves kävi saalistamassa täyden pistepotin Niiralan montusta matkaansa.
Voittoja on kuitenkin alettava tulemaan kovemmassa tahdissa, sillä KalPa löytyy sarjan sijalta 11, ja takana Ilves sekä HIFK hönkivät niskaan. Kokenut maalivahti Eero Kilpeläinen on alkanut vähitellen löytää vahvaa virettä. Kilpeläisen torjuessa vahvasti KalPa taistelee voitosta, mutta sarjan toiseksi heikoin ylivoimapeli kaipaa kipeästi parannusta.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Leveällä rintamalla hyökkäävä KooKoo lähellä yllättää Kärpät
KooKoon voittoputki on ennen Kärppien kohtaamista viiden ottelun pituinen ja pisteputki kuuden. Ensimmäisten kierroksien murskatappioiden jälkeen päävalmentaja Jussi Ahokas on saanut joukkueensa pelin hyvin uomiinsa. Lyhyesti sanoen KooKoo pelaa laadukasta voittavaa jääkiekkoa.
Pelaajista KooKoolta hyvin vahvasti on noussut esiin Kim Strömberg. Viimeiseen neljään otteluun 31-vuotias hyökkääjä on iskenyt pisteet 4+4=8. Lisäksi KooKoolta löytyy tällä hetkellä tehoja laajalta rintamalta. Myös puolustus toimii: Henrik Haukeland torjuu kiekot varmasti ja alivoima on ollut erinomaista.
Kärppien suoritustaso on tehtaan takuulla korkealla. Silti viimeiset ottelut ovat antaneet viitteitä käyrän kääntymisestä alaspäin. Liigassa usean pelin ajan kestänyt päästämättömien maalien putki katkesi, ja torstaina HIFK onnistui murtamaan kärppäpuolustuksen peräti neljästi.
Lisäksi Kärppien CHL-taival katkesi kirvelevästi tiistaina Raksilassa, joten viime ajat ovat antaneet Mikko Mannerille mietittävää. Uusvanhan vahvistuksen Julius Junttilan tämän kauden avaus Helsingissä meni vielä aavistuksen tuntumaa hakiessa, mutta maalipaikoille mies löysi jo tiensä. Junttilan tehoja kaivataan, sillä pisteet ovat kasautuneet liikaa ykkösketjun harteille.
Tilastot
Edelliset ottelut
KooKoo
Kärpät
Tällä kaudella
runkosarja
SaiPalla mahdollisuus kruunata nousukiitonsa
Peliänsä alkukaudella etsinyt SaiPa on löytänyt punaisen langan tekemiseensä. Vielä reilu viikko sitten Lukko löylytti Idän ihmettä iskemällä yhteen erään neljä maalia, mutta sen erän jälkeen kurssi on todella kääntynyt. Rauman avauserän jälkeen SaiPa ei ole hävinnyt yhtään erää eikä menettänyt yhtään pistettä viimeisestä kolmesta ottelusta.
Nousun taustalla on ilman muuta ryhdistäytynyt puolustuspelaaminen. Viimeiseen 220 minuuttiin keltapaidoille on tehty vain kolme maalia. Lisäksi molemmat maalivahdit Niclas Westerholm ja Karolus Kaarlehto ovat päässeet nollapelien makuun. Tapparaa vastaan maalille luistelee todennäköisesti Westerholm.
Tappara kaatoi SaiPan selvin lukemin joukkueiden avauskohtaamisessa Tampereella vajaa kuukausi sitten. Toisaalta Tappara kaatoi lähes kaikki vastustajansa selvästi tuolloin, mutta nyt kirvesrintojen voittomarginaalit ovat kaventuneet. Edelleenkään joukkue ei ole jäänyt pisteittä, mutta se on kuitenkin menettänyt niitä viimeisessä kolmessa ottelussaan.
Varsinkin Tapparan tekemien maalien määrä on kääntynyt laskuun. Hyytymistä on tapahtunut ketjussa Anton Levtchi–Patrik Virta–Niko Ojamäki, eikä ykkösketjukaan ole ollut alun kaltaisessa lennossa. Erityisen huolissaan ei tarvitse vielä olla, sillä pisteitä on kertynyt tasaista tahtia. SaiPan tiivis puolustus asettaa kuitenkin kysymysmerkin pisteputken jatkumisen ylle.
Tilastot
Edelliset ottelut
SaiPa
Tappara
Tällä kaudella
harjoitusottelut
runkosarja
Turkulais-lahtelainen tragikomedia ei naurata
TPS:n ongelmat kaukalossa ja sen ulkopuolella eivät varmasti ole jäänet huomaamatta jääkiekkoväeltä. Silti suurseuran kompurointi alkaa saada jo tragikoomisia piirteitä. Eilen Vaasassa helpottava voitto näytti olevan jo tuloillaan, mutta turkulaiset onnistuivat silti menettämään 5–1-johtonsa päätöserässä. Täydelliseltä nöyryytykseltä TPS:n pelasti kuitenkin voitto rangaistuslaukauksilla.
Kotikaukalossa TPS:llä ei ole toiminut käytännössä yhtään mikään. Viidestä Turussa pelatusta ottelusta TPS ei ole napannut yhtään ainutta pistettä, maalierokin on murheellinen 7–21. Viimeisin suora voitto on jo kahdeksan ottelun takaa. Eipä ihmekään, että Turkuhallin lehtereillä riittää tilaa myös tänään.
Aivan yhtä huonosti Pelicansilla ei mene kuin isäntäjoukkueella, mutta hyvin ei kulje Lahdessakaan. Vahvan viime kauden jäljiltä Ville Niemisen joukkueen tulokset ovat olleet hyvin kehnoja, ja tappioputki on venynyt kolmen ottelun pituiseksi. Lisää kylmää vettä tuli niskaan lahtelaisten CHL-taipaleen päättäneen Junost Minskin käsittelyssä.
Hyökkäysvoimastaan tunnetun Pelicansin maalihana on hyytynyt pahasti. Viimeiseen kolmeen otteluun on syntynyt vain kaksi osumaa, ja eilen SaiPa jätti pussinokat nollille kotikaukalossa. Nieminen taatusti tiedostaa ongelmat, mutta löytyykö kuitenkin vielä melko kokemattomalta liigavalmentajalta keinot kurssin oikaisemiseen?
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
Pitsiturnaus
runkosarja
HIFK:lla on hana aukeamassa, Ässillä perin pohjin tukossa
Ässien alkukaudesta ei sinänsä ole pahaa sanottavaa etenkin viime kauteen peilaten, mutta joukkueen maalinteko on tuottanut valtaisaa tuskaa. Patapaitojen viimeisimmästä pelitilannemaalista on nyt aikaa kolme sekuntia vajaat 170 minuuttia, mikä on myös ainoa onnistuminen viimeiseen neljään otteluun. 13 otteluun Ässät on nollattu peräti kuudesti.
Lauantai-ilta Isomäessä HIFK:n isäntänä ei taatusti pidä Ässiä telineissä, mutta jonkinlaisen oivalluksen joukkue tarvitsisi hyökkäykseensä. Laukauksia ja maaliodottamaa Ässät on kuitenkin saanut aikaan kohtuullisesti, joten kyseessä voi hyvinkin olla perinteinen ketsuppipulloilmiö. Kenestä olisi korkin aukaisijaksi?
Niin ikään alkukaudella maalintekonsa kanssa tuskaillut HIFK on saanut kaivattuja onnistumisia aikaiseksi. Kärppiä vastaan verkko heilui jo neljästi, minkä lisäksi Teemu Turunen ja Jesse Saarinen saivat aikaan vapauttavat onnistumiset. HIFK on valtaosassa otteluitaan ollut hallitsevampi joukkue kaukalossa, mutta onni on usein karttanut helsinkiläisiä.
Kärppien kaataminen toi varmasti reilusti itseluottamusta, joten pisteitä oletettavasti alkaa kertyä kovemmassa tahdissa. Hyvin pelanneelle Frans Tuohimaalle sattui heikompi ottelu torstaina, joten olisiko tänään porilaisille tutun Andreas Bernardin vuoro? Lisämielenkiintoa kamppailuun luo myös vanhojen työtoverusten Ari-Pekka Selinin ja Jarno Pikkaraisen ensimmäinen kohtaaminen Liigassa.