Naisleijonat hävisi niukasti Kanadalle MM-kisojen kenraaliharjoituksessa − "Paransimme pelaamistamme koko ajan"

MAAJOUKKUE / Uutinen
Emilia Vesa iski Suomen ainokaisen.

Naisleijonat pelasi Kanadassa harjoitusottelun MM-kisojen emäntämaata vastaan ennen ensi keskiviikkona alkavia arvokisoja. Suomi joutui taipumaan kamppailussa lukemin 1−3, mutta joukkue oli tyytyväinen tekemiseensä.

− Tappio harmittaa aina. Mutta kun sen taakse katsoo, niin joukkue vastasi hyvin pienen kaukalon tempoon. Alkuun me vähän arastelimme ja odottelimme, mutta sen jälkeen joukkue näytti, että se pystyy vauhtiin vastaamaan, totesi päävalmentaja Juuso Toivola Jääkiekkoliiton haastattelussa.

Päävalmentaja näki, että suuren ennakkosuosikin kanssa tasapäinen kilvoittelu tuo ryhmälle itseluottamusta.

− Kapteeni Jenni Hiirikoskikin sanoi pelin jälkeen kopissa, että tämä peli osoitti sen, miten hyvin tämä joukkue pystyy pelaamaan. Hän korosti sitäkin, että meidän tulee nauttia tulevista kisapäivistä – se tuo meille hyvän lopputuloksen.

Suomen maalin ottelussa teki HIFK:ssa Suomen mestaruutta muutama viikko sitten juhlinut hyökkääjä Emilia Vesa, jonka osuma toi Suomen 1−2:een kolmannen erän puolivälissä.

− Teimme hyvää duunia alusta loppuun ja vielä niin, että paransimme pelaamistamme koko ajan. Itselläni tuntui, että jalka liikkui hyvin. Ja kun ympärillä olivat hyvät ketjukaverit, niin homma toimi hyvin, Vesa sanoi haastattelussa.

Naisleijonat aloittaa MM-kisaurakkansa 5. huhtikuuta Ranskaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle