Suomen mestari, EBEL-mestari, kolminkertainen Urpo Ylönen -palkinnon voittaja Liigan parhaana maalivahtina ja yksi Lasse Oksanen -palkinto eli Liigan runkosarjan paras pelaaja – II divisioonassa eli neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla harvoin valmennetaan tällaisilla meriiteillä.
Juuso Riksman myöntää valmentamisen kiinnostavan, mutta hän haluaa edetä maltillisesti.
– Olin keskustellut paikallisten kiekkoihmisten kanssa ja maininnut parille tutulle, että valmentaminen vähän kiinnostaa, mutta ei vielä niin sanotusti huipputasolla. Lepplax IFK:sta tuli kesällä yhteydenotto, mihin vastasin heti, että kiinnostaa, mutta en halua päävalmentajaksi. Sanoin, että voin lähteä apujoukkoihin, jos seura löytää jonkun, joka ottaa päävastuun.
Kausi alkoi Lauri Storbackan apurina, mutta joulukuussa seura päätyi vapauttamaan päävalmentajan tehtävistään, jolloin Riksmanille tarjottiin isompaa vastuuta.
– Vastasin samansuuntaisesti kuin kesällä, että voin ottaa vetovastuun, jos ympärillä on tiimi, joka pystyy paikkaamaan, jos joudun olemaan pois. Olin juuri aloittanut uudet duunit siinä kohtaa.
täytyy pitää homma sillä tavalla hauskana, että tyypit haluavat tulla seuraaviinkin treeneihin.
– II divisioona on hyvin erilaista, mihin omalla peliuralla totuin. Jätkät käy töissä tai koulussa, ja lätkä on yhteistä ajanvietettä. Tosi harvalla on edes Mestis tavoitteena. Tällä lyhyellä kokemuksella Rautaliiga-valmennuksesta iso haaste on saada kokoonpano kasaan.
Elitserienin kautta Liigan maalivahtieliittiin
Riksman pelasi ensimmäiset pelinsä I divisioonassa (nykyisessä Mestiksessä) kaudella 1997–98, ja peliura päättyi keväällä 2016 EBEL:n mestarina. Lähes 20 vuoden uralle mahtui monenlaisia kokemuksia.
– Peliuran kohokohdista ensimmäinen liigapeli muistuu mieleen. Sitten on sellaisia ei niin isoja juttuja, kuten yksi peli varamaalivahtina, kun sai pukea HIFK:n paidan päälle. Se oli junnuna kova juttu, vaikkei pelaamaan päässyt.
Ilta HIFK:n luukkuvahtina osui kaudelle 1996–97 ennen ensimmäistä Mestis-peliä. Torjuntavuoroaan Liigassa Riksman sai odottaa vielä pari vuotta ja ykköstorjujan roolia vielä pidempään.
– Kaksi kautta MoDossa oli tiukka paikka, kun ulkomaalaisena sen ajan Elitserienissä piti kasvaa ammattilaiseksi. Siellä tykättiin suomalaisista, mutta jos homma ei olisi toiminut, sieltä olisi kyllä saanut lähteä.
Jälkikäteen analysoituna nuo kaksi MoDo-kautta 2002–04 vaikuttavat Riksmanin uran kannalta merkittäviltä, sillä Liigaan palattuaan hän oli aiempaa torjuntavarmempi. Esimerkiksi Ässien sensaatiohopeassa kaudella 2005–06 Riksmanin merkitystä ei parane aliarvioida. Ensimmäisen kautensa ykkösvahtina torjunut Riksman palkittiin myös parhaana maalivahtina.
– Tietysti Ässät kaudella 2005–06. Oltiin ennakkoon tuhoontuomittuja, mutta jotenkin se kyläpoikameininki toimi ja hitsauduimme tosi hyvin yhteen, ja koko Pori meni sekaisin. Kruunu jäi saamatta, mutta ehkä se ei meille kuulunutkaan. Pääsimme odotettua pidemmälle, ja ehkä alkoi bensa loppua HPK:ta vastaan.
– He olivat tosi hyvin valmennettu ryhmä, emmekä tapelleet voitosta ihan joka ilta, jos rehellisiä ollaan.
Ässien kanssa koettu yllättävä menestys oli kuitenkin vasta alkua Riksmanin uralla.
– Paljon hienoa saanut kokea: maaotteluita ja yhdet MM-kisat, vaikka olinkin siellä ihan turistina kamera kaulassa. Oli se kuitenkin hienoa nähdä läheltä sellainen tapahtuma. Kaikki ulkomaan reissut, mestaruus HIFK:ssa, mestaruus Salzburgissa, siirtyminen Ässistä suurseura Jokereihin – paljon erilaisia asioita jäänyt mieleen.
– 95 prosenttia hyviä ja viisi prosenttia huonoja muistoja ja aika kultaa muistot, vaikka aikanaan jokin paikka tuntui raskaalta.
Ässissä ja seuraavalla kaudella Jokereissa Riksman joutui tyytymään hopeisiin mitaleihin, mutta keväällä 2011 hän torjui HIFK:n seuran viimeisimpään mestaruuteen.
– Jälkikäteen analysoituna 2011 mestaruuden voittanut HIFK oli hyvin roolitettu ja erittäin hyvin valmennettu joukkue. Jokainen tiesi, mitä odotetaan ja mitä pitää suorittaa.
Riksman pitää päävalmentaja Kari Jalosen ja muun valmennuksen onnistumisena, että mestaruusjoukkueen jokainen pelaaja oli valmis syömään oman roolinsa.
– Kokoonpano oli kuitenkin todella kova, ja varmasti joku olisi halunnut pelata enemmän, mutta tyytymättömyyttä ei näytetty ulospäin. Se oli mielestäni aika ratkaiseva asia menestymisen kannalta.
Superliiga, huippulupaus ja tuleva Stanley Cup -voittaja
Ennen MM-kisaturismia ja mestaruusjuhlia Riksman pelasi Venäjällä, kun sarjan nimi oli vielä Venäjän Superliiga.
– Kyllä Venäjä oli ihan erilainen ympäristö kuin Euroopan muut sarjat. Kielimuuri oli iso eli jos et puhu venäjää, kukaan ei ymmärrä. Ei voi sanoa, että piti olla töykeä, mutta omaa napaa piti ajatella enemmän. Itsellä olikin se tilanne, että perhe ei ollut mukana, niin ei tarvinnut miettiä ja huolehtia kuin itsestään.
– Jälkikäteen ajateltuna se oli todella hieno kokemus, ja muutaman pelikaverin kanssa on edelleen aktiivinen ystävyyssuhde.
Kaksi kautta MoDossa oli tiukka paikka, kun ulkomaalaisena sen ajan Elitserienissä piti kasvaa ammattilaiseksi.
Lokomotiv Jaroslavlissa tuli tutuksi myös venäläisen urheilukulttuurin erikoisuus, harjoittelukeskus baza.
– Olimme Daniel Tjärnqvistin kanssa kämppikset, naureskellen on muisteltu niitä aikoja. Keittäjät tarjoili alkuruokana kolme tai neljä viiriäisenmunaa ja kanaliemikeiton, pääruokana oli kanafile tai kanankoipi spagetin kanssa. Se oli aika karu paikka, huoneessa oli kaksi sänkyä ja vessa.
– Käytäntö oli meillä kuitenkin lepsumpi, mitä kuuli muualta. Me olimme siellä vain pelipäivisin syömässä lounaan ja nukkumassa päiväunet, sitten iltapäivätee ja takaisin hallille. Joissain seuroissa yövyttiin bazassa.
Lokomotivissa Riksmanin maalivahtivalmentajana oli tuleva Stanley Cup -voittaja Jussi Parkkila.
– Parkkilasta näki, että liekki paloi ja oli innokas. Hän osasi nauttia ja arvosti asemaansa, kun oli päässyt tehdastyöstä ammattivalmentajaksi. Hän painoi ahkerasti duunia, ja heillä Semjon Varlamovin kanssa synkkas hyvin.
Nykyään New York Islandersissa pelaava Varlamov oli Lokomotivissa 19-vuotias ja kehittymistä janoava superlupaus – Riksman puolestaan kokeneempi mentori, jonka kanssa Parkkila kokeili harjoitteita.
– Siinä riitti urakkaa, kun Varlamov ei ollut saanut länsimaista maalivahtivalmennusta ollenkaan. Parkkila sanoi mulle, että tehdään tällainen liike ja sitten nuori Varlamov teki hirveällä terävyydellä ja liikkuvuudella perässä vähän paremmin. Hänellä oli valtava palo kehittyä ja saada tietoa, mutta kun ei puhunut sanaakaan englantia, niin harjoitteet tehtiin näin.
– Harmi, ettei kakskymppinen Riksman päässyt Parkkilan oppiin. Paljon sain silloinkin imettyä oppia, mutta jos sen tietotaidon olisin saanut kymmenen vuotta aiemmin, olisi voinut kiekko tarttua räpsään paljon paremmin.
Venäjän-kauden jälkeen Riksman voitti molemmat mestaruutensa, pääsi kokemaan MM-kisat ja voitti kaksi kolmesta Urpo Ylönen -palkinnostaan sekä ainoan Lasse Oksanen -palkintonsa, joten kiistatta kiekko tarttui Riksmanille varsin hyvin. Saavutukset eivät kuitenkaan ole Riksmanille ainoa mittari urastaan.
– Jälkikäteen osaan arvostaa erityisesti sitä, että olen käynyt muuallakin kuin Kälviällä. Sitä olen yrittänyt viestittää nuoremmille pelaajille ja omille lapsille, että jos on mahdollisuus lähteä, niin joka paikkaan vaan. Ei se niin pelottavaa ole, ja pitkässä juoksussa tällaisista kokemuksista on yleensä hyötyä.
Mahdollisuus oppia, mokata ja kehittyä lisää
Nyt Riksman yrittää hyödyntää peliuran kokemuksiaan valmentajana. II divisioonassa valmentajan pitää pystyä mukautumaan olosuhteisiin. Harrastetasolla joukkueen yhteisiä tapahtumia on vain muutama viikossa, mutta silti poissaoloja on paljon.
– Valmentajana täytyy ensin elää sen mukaan, millainen porukka on kasassa eli mennäänkö viisikkojutuilla vai hoidetaanko enemmän yksilötaitoharjoitteita. Toinen iso haaste on, että pelaajien taitotasossa on tosi isoa vaihtelua. Osalla on vähän kokemusta korkeammalta tasolta, mutta toisille tämä on se korkein taso.
bazassa oli alkuruokana kolme tai neljä viiriäisenmunaa ja kanaliemikeitto, pääruokana kanafile tai kanankoipi spagetin kanssa.
– Itsellä oli pelaajauralla monenlaisia valmentajia, ja niistä muistoista ja kokemuksista yritän poimia hyvät ja huonot puolet.
Riksmanille kausi IFK Lepplaxissa oli arvokasta oppia, erityisesti valmennuksen psykologisesta puolesta.
– Tavoitteena oli luoda treeneihin hyvä fiilis ja saada se siirrettyä peleihin. Oppimisen kannalta tämä oli todella hyvä paikka, kun joukkueessa on hyvin erilaisia lähtökohtia ja tavoitteita, jopa fyysisessä kunnossa oli eroa pelaajien välillä.
– Vanhan pelikaverin kanssa tästä juttelinkin, että Liiga-joukkueen U20- tai U18-joukkueissa kaikilla silmä palaa pelaamiseen, ja jos joku ei ole kiinnostunut, oven takana on seuraava innokas tappelemassa paikasta. II divisioonassa täytyy pitää homma sillä tavalla hauskana, että tyypit haluavat tulla seuraaviinkin treeneihin. Vapaa-ajanviettoon on muitakin vaihtoehtoja, jos lätkässä homma menee persiilleen eikä ole kivaa.
Riksman jatkaa IFK Lepplaxin valmennuksessa myös ensi kaudella. Valmennusryhmän muista jäsenistä Riksman mainitsee Keijo Mäkitalon, jolla on pitkä kokemus paikallisesta seuratoiminnasta.
– En voi sanoa, että valmentaminen olisi varsinainen urasuunnitelma, mutta kyllä se kiinnostaa. Yritän mennä maltilla eteenpäin, eikä ole mitään tavoitteita käydä kaikki mahdolliset koulutukset ja olla viiden vuoden päästä Liigassa. Olisi mahtavaa päästä kokeneen ammattilaisen matkaan näkemään käytäntöjä ja oppimaan lisää.
– Se veisi itseä parhaiten eteenpäin, jos olisi kokenut mentori, joka osaisi haastaa ja jolta voisi kysellä tyhmiä. Ensiaskeleet valmentajapolulla pääsin ottamaan, ja kyllähän se koukuttaa. Jopa II divisioonatasolla, kun joitain asioita painottaa ja vaatii, niin se saattaa satunnaisesti näkyäkin ottelutapahtumassa.
Peliuransa päätyttyä Riksman on työskennellyt kiekkomaailmassa Philadelphia Flyersin kykyjenetsijänä ja Hermeksen toiminnanjohtajana.
– Kiekkomaailmassa olen niin pitkään elänyt, että jollain lailla se kummittelee ja on verissä. Vaimolta jos kysyis, hän ehkä toivois, ettei enää kummittelis, kun parikymmentä vuotta lätkässä touhunnut. Ei seepra vaan pääse raidoistaan.
Vastaavaan ammattilaisuuteen, mihin Riksman pelaajana tottui, hän ei vielä ole ollut valmis heittäytymään muissa kiekkotöissä.
– Eikä tietotaitokaan riittäisi ammattilaisporukkaan. Tässä vähän opettelen ja tunnustelen, miltä valmentaminen tuntuisi. Jos tietotaito kasvaa ja homma edelleen kiinnostaa, täytyy miettiä uusiks. Todella hyvä paikka tämä on ollut oppia itsestään uutta, ja on saanut mokatakin välillä.
Sujuva siirtymä työelämään
Uuden opettelu ja kokeilu on ollut leimallista Riksmanin kaikelle peliuran jälkeiselle työelämälle.
– 2016 lopetin pelaajaurani ja aloin miettiä, mitä keksisin isona tekemistä. Kävi kyllä hyvä tuuri, että pääsin heti tammikuussa 2017 Cmorelle niin sanotusti normiduuniin. Silloin piti opetella, mitä tarkoittaa Powerpoint, Excel ja muut vastaavat, jotka eivät kiekkovuosina olleet päivittäistä arkea.
Jopa II divisioonatasolla, kun joitain asioita painottaa ja vaatii, niin se saattaa satunnaisesti näkyäkin ottelutapahtumassa.
Riksman on Cmoren lisäksi työskennellyt muun muassa asiakkuuspäällikkönä Pohjola Vakuutuksen yritysasiakaspuolella ja myyntijohtajana LähiTapiolassa, joka on hänen nykyinen työpaikkansa. Unelma-ammattinsa löytämisestä Riksman ei ole varma, mutta valmius työntekoon on estänyt putoamasta niin sanotusti tyhjän päälle.
– Oma mentaliteetti onkin ollut, että on kiva kokeilla jotain uutta. Millaista on olla vaikka raitiovaununkuljettaja ja seuraavassa hetkessä jotain ihan muuta. Kun mahdollisuus on ja jos yhtään tuntuu kiinnostavalta, niin ei muuta kuin ääntä kohti. Jos ei tunnu omalta jutulta, sitten yrittää jatkaa matkaa.
– Armollinen pitää olla itselleen, tämä normitöiden tekeminen on vähän erilaista kuin kiekkojen torjuminen. Vaikka en lätkässäkään hyväksi tullut yhdessä tai kahdessa vuodessa, mutta tuntui kuitenkin menevän jouhevammin eteenpäin kuin nämä siviiliduunit. Jos ei puolessa vuodessa löydä tietokoneelta isoa kirjainta, meinaa hermo mennä.
Maalivahdin työhön Riksman saikin alusta asti täsmävalmennusta.
– 90-luvulla Suomessa alettiin hiffata, että tarvitaan maalivahtivalmentajat. C- tai B-junnuissa muistan, että alkoi olla maalivahtijäitä ja valmentaja kiersi eri ikäkausijoukkueita. Nykvistin Hannun muistan C:stä tai B:stä, että paljon touhuttiin yhdessä. Se oli sitä aikaa, kun jääkiekko alkoi enemmän kiinnostaa.
Valmennuksen sisältö on muuttunut valtavasti reilussa 20 vuodessa, ja Suomi on ollut kehityksen etujoukoissa.
– Suomessa on ollut hyvää maalivahtivalmennusta pitkään, minkä takia Parkkila ja kumppanit ovat päässeet KHL:ään. Siellä huomattiin suomalaismaalivahtien kova taso ja päätettiin hankkia ulkomailta valmennusosaamista, kun ei ollut omaa tuotantoa.
– Nyt sitä suomalaista tietotaitoa on paljon muualla, ja esimerkiksi Marko Toreniuksen suojatilla Artūrs Šilovsilla on Vancouver Canucksin maalilla mahdollisuus kirjoittaa huikeaa sankaritarinaa NHL:n pudotuspeleissä.