Urpo Ylönen: ”Marekin tyyli ei ole yhtä paha kuin Hasekin”

LIIGA / Haastattelu
21. kautensa TPS:n maalivahtivalmentajana aloittava Urpo Ylönen pitää Marek Schwarzia arvokkaana löytönä. Ylönen näkee Schwarzin torjuntatyöskentelyssä yhtäläisyyksiä tshekkilegenda Dominik Hasekin kanssa ja myöntää olevansa maan veskarityön ihailija.

Urpo Ylönen viimeisteli keväällä 2011 kaksi uutta maalivahtiprojektia. Atte Engrenille löytyi pelipaikka Nashville Predatorsin organisaatiosta, Joni Ortio puolestaan matkasi Calgary Flamesin suuntaan. Turun Palloseuran kannalta tilanne oli huolestuttava, sillä joukkueen maalivahtipajatso tyhjeni täysin.

Huhtikuun lopussa ongelmaan löytyi kuitenkin ratkaisu, kun TPS solmi kauden 2011–2012 kattavan sopimuksen Marek Schwarzin kanssa. Ylösen mukaan turkulaisjoukkueen kartoitustyö uuden maalivahdin suhteen vei pitkään ja oli lopulta vielä vaarassa kaatua KHL-joukkueiden kiinnostukseen.

– Kyllä se oli pitkään harkittu. Meille oli hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, että meidän molemmat maalivahdit lähtevät pois. Jäimme tavallaan ilman maalivahteja ja pelaajakoordinaattori Ari Vuori sai tehtäväkseen haravoida markkinoita. Meille oli tarjolla useita maalivahteja ja sitten kun päävalmentajamme varmistui, päädyimme Marekiin, Ylönen kertasi.

– Marek pelasi viime vuonna erittäin hyvän kauden ja loppukaudella jo vähän pelkäsimme että saammeko hänet, vai ehtiikö joku muu väliin. Olemme siis erittäin tyytyväisiä että saimme hänet. Tällaisille nuorille ja eteenpäin meneville maalivahdeille on paljon kysyntää.


Urpo Ylönen on tyytyväinen koulunsa uusimmasta oppilaasta.
Aapo Mannelin - aapo.mannelin@jatkoaika.com

Ylönen itse ei päässyt näkemään Schwarzia tositoimissa Tshekin Extraligassa, vaan kokenut maalivahtivalmentaja joutui hoitamaan kykyjenetsinnän etätyönä.

– En itse nähnyt hänen peliään paikan päällä ollenkaan, sain ainoastaan kuvaa, sekä Ari Vuoren ja agenttien lausuntoja.

Schwarz oli viime kaudella BK Mlada Boleslavin kantavia voimia ja avainroolissa joukkueen pelatessa Tshekin pääsarjan putoamiskarsintaa jo kolmantena peräkkäisenä vuonna. Hyvät otteet noteerattiin myös Turun ulkopuolella, sillä Schwarzin pöydälle toimitettiin tarjouksia muiden muassa Venäjältä.

Lopulta valinta kohdistui Turkuun, missä perinteet onnistuneesta maalivahtivalmennuksesta ulottuvat pitkälle historiaan.

– Hän tuli tänne nimenomaan koska hän haluaa kehittää itseään maalivahtina. Hän tuntee tämän liigan ja ehkä myös aiempi maalivahtihistoriamme vaikutti päätökseen. Hän uskoo kehittyvänsä täällä ja itse tietenkin koko sydämestäni yritän auttaa häntä siinä.

– Tämä on meidän molempien etu. Hän pääsee eteenpäin urallaan ja saa kehittyä täällä. Me puolestaan saamme esimerkin omille nuorille maalivahdeillemme, jotka voivat häneen samaistua ja saada häneltä oppia, Ylönen laskee.

”Hänellä on vahva sekoitus vanhaa aikaa ja uutta tyyliä”

Urpo Ylösen mukaan Schwarz torjuu tshekkiläisille maalivahdeille tyypillisellä tavalla ja nostaa vertailukohteeksi Dominik Hasekin. Tyylillä on myös kääntöpuolensa, mutta Ylönen kertoo Schwarzin pelitavasta löytyvän myös modernille maalivahdille olennaisia ominaisuuksia.

– Hänellä on sellainen tuttu tshekkityyli, mikä on myös Hasekilla, ja välillähän siellä esimerkiksi putoilee mailakin. Marek ei kuitenkaan ole tshekkityylin suhteen ihan niin "paha" tapaus kuin Hasek, vaan hänellä on vahva sekoitus vanhaa aikaa ja uudempaa, tulevaisuuden tyyliä.

– Se tarkoittaa että pelataan mahdollisimman paljon pystyssä ja pystytään seuraamaan kiekkoa, eikä mennä polvilleen heti kun tulee laukaus tai harhautus. Pelaajien taitotaso nousee koko ajan ja se vaatii maalivahdeilta tiettyä erikoisosaamista, ja siinä Marek on hyvä.

Ylösellä on kokemusta tshekkimaalivahtien valmentamisesta, sillä kausina 2007–2009 Turussa torjunut Alexander Salak onnistui Ylösen maalivahtikoulussa kiinnittämään NHL-seurojen huomion. Ylönen myöntää arvostavansa Tshekin järjestelmää maalivahtien kehittämisen suhteen ja kertoo ammentaneensa itsekin oppia Keski-Euroopasta.

– Olen itse aina ihaillut Tshekkien maalivahtityötä, esimerkiksi omana aikanani huipulla ollutta Vladimir Dzurillaa. Olen käynyt Tshekissä maalivahtileirejä ja -kouluja ja hakenut oppia sieltä, joten tiedän millainen järjestelmä siellä on. He ovat kovia taistelijoita ja tekevät nöyrästi töitä, ja se on tietenkin iso positiivinen asia. Olen huomannut Marekin harjoittelussa juuri sellaisia asioita kuin toivoinkin.

St. Louis Bluesin ensimmäisen kierroksen varaus Schwarz on alkavan SM-liigakauden ainoa tshekkitorjuja, mutta edustaa myös toista Suomessa harvinaista rotua, vasenkätisiä maalivahteja. Kaudelle 2011–2012 palkatuista maalivahdeista Schwarz on SM-liigan ainoa mailaa vasemmassa kädessään pitävä maalivahti. Ylöselle tämä tuo uuden lisähaasteen.

– Minulla ei ole koskaan ollut tällaista "vääränpuoleista" maalivahtia, eli tässä joutuu ajattelemaan välillä peilin kautta. Siitä tulee joskus hieman ongelmia, mutta kyllä siihenkin on jo tottunut. Aleksis Ahlqvist ja Kristian Järvinen ovat molemmat vanhantyylisiä maalivahteja ja kun teemme harjoitteet yhdessä, niin joudun muuttamaan systeemin kun Marek tulee maaliin. Se on tavallaan ihan hyvä asia, eräänlainen virkistäjä.

Ahlqvist ja Järvinen ovat TPS:n kauden kaksi muuta maalivahtia ja etenkin Ahlqvist haastaa Schwarzia ykkösmaalivahdin tittelistä. 19-vuotiaan Järvisen ensisijainen pelipaikka on todennäköisesti TPS:n A-nuorissa, mutta Ylönen toteaa kaikkien kolmen olevan lähtökohtaisesti samalla viivalla torjuntavastuun suhteen.

– Meillä on terve kilpailu maalivahtien kesken, Ylönen tiivistää.

Lisää:

Kuka on Marek Schwarz?

”Voimme taistella miten korkeasta sijoituksesta tahansa”

» Lähetä palautetta toimitukselle