Korpisalo jaksaa edelleen innostua uuden kauden alkamisesta. lue lisää Lukossa lähdetään luottavaisena uuteen kauteen. lue lisää |
Satakuntalaiset lähtevät kauteen luonnollisesti jälleen suurin odotuksin. Viime kaudellakin maakunnassa jäätiin ilman play offs -kiekkoa, mutta tällä kaudella molempien projektit vaativat pudotuspeliovien aukeamista. Vähintäänkin sitä.
Avausottelu Ässät-Lukko on kuitenkin saanut kaudenaluspuheissa huomiota vähintään yhtä paljon kuin seurojen kokonaistavoitteet. Naapurin nöyryyttämistä himoitaan molemmissa leireissä, ja olisihan se mitä mainioin tapa aloittaa kulku kohti määränpäätä. Varmaa onkin, että latausta ei Isomäen illasta tule puuttumaan. Se onkin sitten toinen juttu, pysyykö lataus kohtuuden rajoissa.
Lukko vahvoilla avauskamppailuissa
Ässillä on hivenen huonoja kokemuksia näistä kauden avausotteluista. Isomäessä on takavuosina nielty pettymysten kyyneleitä raumalaisen tukkapöllön jälkeen. Mm. syksyllä 2000 Lukko pudotti liikoja luulleet ja uhonneet porilaiset jäänpinnalle tylysti lukemin 2-7. Seuraavana vuonna Lukko tyytyi maalia pienempiin karkeloihin.
Viime vuonna kyseinen kamppailu oteltiin Rauman Äijänsuolla. Uudistunut Ässälauma hiljensi raumalaiset ja villitsi porilaiset karkaamalla Markku Tähtisen orkesterin johdolla jo 0-3-johtoon. Lukko kuitenkin kiri toisessa ja kolmannessa erässä maalilla ohi Ässien, mutta patapaitojen onnistui vielä tasoittaa peli. Jatkoajalla raumalaiset saivat luvan nauraa parhaiten Lukon iskiessä 5-4-voitomaalin.
Ässät lähtee nostamaan kotiprofiiliaan
Kaksi ja kolme vuotta sitten tapahtuneisiin rökäletappioihin yksi iso syy oli varmasti Ässien ylilatautuminen. Porilaisten pelissä oli enemmän kohellusta kuin järkeä, ja kun Lukko meni nopeasti johtoon, karkasivat mopedit lopullisesti käsistä. Mika Toivola uskoo kuitenkin luotsaavansa kaukaloon edeltäjiään valmiimman patapakan.
- Pikkaisen jännitystä on päällä niin kuin asiaan kuuluu. Henkilökohtaisesti viime vuonna jännitti vähemmän, sillä onhan vieraissa helpompi aloittaa kausi kuin kotona.
- Tämä tilanne - paikallisottelu ja täysi halli - on kuitenkin loistava, eikä parempaa alkua kaudelle voisi toivoa. Nyt täytyy vain pitää huoli siitä, että syke nousee korkealle, mutta rytmihäiriöitä ei synny, Toivola mietiskeli.
Harjoituskaudella Ässät ja Lukko kohtasivat kahdesti, kerran pikapelissä ja kerran täysimittaisessa ottelussa. Molemmat ottelut menivät tasaississa merkeissä, Lukon kuitenkin korjatessa lopulta potin. Tosin Pitsiturnauksen pikapelissä tämä tapahtui vasta rangaistuslaukauskisassa. Toivola ei kuitenkaan ole noista tappioista huolissaan.
- Lukon peli on aika selkeää, ja me tunnetaan se tasan tarkkaan. Me ollaan huomattu, että meidän oma pelaaminen kyllä riittää Lukkoa vastaan, kunhan taso vain on kohdallaan.
Patapaidoille kyseessä ei ole pelkkä avausottelu, eikä pelkkä paikalliskamppailukaan. Ässillä on täyden tuvan edessä tärkeä näytön paikka, sillä porilaisten tarkoituksena on tällä kaudella nostaa profiiliaan nimenomaan kotikentällä pelaamisen suhteen.
- Viime kaudella parannettiin vieraspelaamista huomattavasti, mutta kotipelaaminen ei ollut tuloksellisesti lähellekään sitä tasoa. Parantamalla esiintymisiä kotona me pystytään kuitenkin keräämään aika paljon enemmän pisteitä kuin viime vuonna, Toivola laskeskeli.
Ässät lähtee peliin sillä kokoonpanolla, jolla se on harjoituskauden lopun pelannut. Epäselviä asioita olivat torstai-iltana nelosketjun koostumus sekä vitjojen järjestys. Luonnollisesti porilaisten tarkoituksena on lähteä liikkeelle täydellä höyryllä heti alkuhetkistä lähtien.
- Se menee näissä oloissa automaattisesti siihen. Vaikka mä sanoisin, että peruutellaan, ei se todellisuudessa niin menisi. Normaalin kotisysteemin mukaan pelataan, Ässäluotsi kertoi.
Mistä on ketunpojat tehty?
Rauman Lukko aloittaa Ismo Lehkosen johdolla projektinsa kolmannen vuoden, joka ainakin alkuperäisissä suunnitelmissa oli tarkoitus huipentaa mitalijuhliin. Kaksi ensimmäistä vuotta eivät ole menneet aivan suunnitellusti, mutta Lukko-johto luottaa kuitenkin Lehkosen kykyihin johdattaa kettupaidat tavoitteisiin.
Mennyt kesä antaakin jälleen lupauksia siitä, että raumalaiset voisivat todella nousta jopa mitalikamppailuihin. Lukko eteni lähes voitosta voittoon, ja palkintokaappi täydentyikin peräti kolmella turnauspokaalilla. Triplamestarien ainoa tappiotahra tuli kotipelissä Davosia vastaan.
Lukko ei ole pelannut peliäkään kahteen viikkoon. Joukkue on jopa ollut välillä pois jäältä pari-kolme päivää putkeen ja pitänyt lomaa. Lehkonen ei kuitenkaan usko pelitauon näkyvän otteissa.
- Meillä on ollut paljon pelitilanneharjoittelua. Alussa tauko voi ehkä näkyä pienenä hermostuneisuutena, Lehkonen pohdiskeli.
Raumalaisten käskijä odottaa viikonlopulta suuria. Ei pelkästään avausottelusta, vaan myös lauantain Lukko-Jokerit-peliltä.
- Me ollaan laskettu tähän isoon viikonloppuun - 24 tunnin sisällä pelataan kuitenkin kaksi erittäin tärkeää peliä. Tämä on enemmän kuin normaali liigakauden avaus.
- Toivottavasti perjantai-illasta tulee sellainen, että siittä riittää molemmille osapuolille positiivista kerrottavaa pitkäksi aikaa. Avauksissa vaaditaan kuitenkin aina vähän tuuriakin mukaan, ja päänuppia pitää pystyä hallitsemaan kunnolla, Lehkonen jatkoi.
Lukko pääsee peliin lähes parhaalla kokoonpanollaan. Miehistöstä puuttuvat vain Markus Jämsä ja Samu Isosalo. Joukkue lähteekin otteluun siis lähes niillä koostumiksilla, mitä Lehkonen on alunperin suunnitellut. Kesähankinta Joe Murphy on palannut sairastuvalta, ja myös Markku Tähtisen vihoitellut polvi kestää pelaamisen. Lehkonenkin hykerteli tyytyväisyyttä saadessaan kakkosketjunsa vihdoin kasaan.
- Me päästään esittelemään Tähtisen ketju kotimaiselle yleisölle. Mulla on siitä hyvät fiilikset.
- Ketju on ollut kasassa viimeiset pari viikkoa. Ne ovat samantyylisiä jätkiä, kaikilla on pilkettä silmäkulmassa. Pojat menevät kentälle pitämään hauskaa, Lehkonen hypetti suurten odotusten ketjuaan.